20.4.2009

Oh spring where are thou?



Eilen ulkona näytti tältä. Vimmatunmoinen tuuli ja mieletön lumipyry. Onneksi se ei kestänyt kauan. Tänään on taas aurinkoa, mutta lämpöä taitaa olla vain parin asteen verran. Haloo, nyt ollaan jo ohi hutkikuun puolenvälin! Kyllä se kevät ihan oikeasti saisi pinkaista tännekin päin maailmaa.

Tänään on vapaapäivä. Lukuunottamatta aamun pianotuntia, mutta palasin sen jälkeen vällyjen väliin, joten ei lasketa. Luvassa kaksi kertaa neljän kilometrin pyöräily. Ei kuulosta pahalta, mutta minulle se on aikamoinen matka ja pitänee käydä tankkaamassa energiaa paluumatkaa varten joko äitini luona tai sitten kaupassa. Olen menossa lasten kesäleirien infotilaisuuteen. Ajattelin, että kun minulla on tuota tekemisvapaata aikaa kesäkuun alussa, niin voisin fiksuna mennä vetäjäksi jollekin iloiselle leirille. Ei siitä rahaa saa, mutta kokemusta ja näyttää hyvältä työnantajan näkökulmasta :). Ja mukavaakin se varmasti olisi. 

Koska ulkona ei ole kesä ja joudun pyöräilemään, tämän päivän varusteet ovat sen mukaiset. En ole tainnut vielä esitelläkään Hollannista viidellä eurolla ostamiani Onlyn leggareita. Huivi on samaisesta maasta. 




Tunika on muistaakseni hulluilta päiviltä joitakin vuosia sitten ja neule Vero Moda. Keskittynyt ilme :D. Ja villasukat yhä jalassa. Yritin vieroittua niistä, mutta ei pystynyt, liian hapokasta.



Löysin museon kaupasta kivan rintakorun. Olen huonohko käyttämään koruja, mutta rintakorut menevät kivasti. Tämä yksilö on jonkun käsityötä ja takana lukee Ideri tmi.


Opettelin tekemään itselleni ranskanletin! Viimein hiukseni ovat tarpeeksi pitkät. Äsh, nyt pitää lähteä vispaamaan tai myöhästyn!

14.4.2009

Yellow flowers


Erkkivammaus. Olen selkeästi löytänyt violetin tälle keväälle, mutta sekään ei paljon auta tätä angstaamista. Pääsiäisen kunniaksi vietin erityisesti välipäivän infernaalisen melankolian kourissa. Hyvä että hiukset ovat vielä päässä. Isäni kämpällä tapahtuneen yksinäisen tuskailun lisäksi näin Monmonia, mikä oli mukavaa. Olin yökylässäkin :). Kävimme myös katsomassa Lukija-leffan päivänäytöksessä. Ihan jees, mutta ei mikään maailman mieleenpainuvin kokemus. Sain myös hyvää sushia.



T-shirt H&M, jeans only, shoes huuto.net, handback and socks mother's old.



Huivi on poikkiksen. Olen havainnut sen erittäin hyväksi kylmissä luentosaleissa. Se on niin leveä, että sitä voi käyttää suunnilleen vilttinä. Jansku ei tiedä, että käytän ihanuutta. Ostin sen hänelle joululahjaksi, joten ehkä minulla on siihen jonkinlainen varaus :). Kokeilin erilaisia hippihiuskoristeita. Kukkaseppele on ihanan...noh, kukkainen :D. Pidän myös ystävältäni saamastani pitsinauhasta.



Scandinavian music groupin levyn kuutelemisen lisäksi olen ommellut mekkoa pikkusiskolleni. Olin niin innoissani Eurokankaassa, että onnistuin viettämään siellä yli tunnin hypistellen kaiken värisiä ja tuntuisia kankaita. En millään osannut päättää mitä ottaisin! Varsinkin, kun siellä oli yksi pöydällinen kankaita 4 e/m. Pikkusiskoni pyysi minua tekemään itselleen kesämekon, joten metsästin tämän puuvillakankaan hänelle ja olen jo loppusuoralla ompeluksissa.



Alempaa helmaa pitää lyhentää, olkaimet kiinnittää ja vuori kiinnittää loppuun, mutta muuten on valmista. Pidän kankaasta aika paljon, toivottavasti tuleva omistajakin mieltyy siihen. Ompelin vetoketjun kankaan päälle sen sijaan, että olisin piilottanut sen. Näyttää aika hauskalta. Mekko pitää postittaa Jyväskylään, joten en ole aivan satavarma, että se istuu. Pitää pitää peukut pystyssä.

 

3.4.2009

Feeling it!

I can feel the summer coming! I'm having the best evening in weeks and weeks! You got to listen to this song, really! Getting so in the mood for sun, beaches and my man. Unluckily not one of these are achievable.




I've done some illegal shopping past three days. I was just going to buy a mp3 player, because my old one won't open for me anymore. For some reason. And it's not the batteries! I ended up buying everything but. Like two pair of shoes (even though I'd already given up on shoes), a dress, a movie, three cd's (Scandinavian music group, they had new one coming 1.4.), candy, buttons, zippers... I even made a promise not to buy anything this month. But damn. I shouldn't have gone to the town center. 


This is my 5 euro dress. Not bad, when it was originally 45 euros. Really nice to wear on hot summer day! I wore this with denim leggings today at school. 


And this. The second expensive shoes I've ever bought. Clarks' high-heels. Genuine leather all the way. The pictures don't make them look as nice as they really are. I'm going to use these next summer even if it kills me :D! Ignore my Snow White's legs.

I tried to travel to Joensuu today, but I didn't make it to the train on time. So, I'm spending a regular weekend at home meeting my friends and family. Nice, but I would have liked to go to see one of my best friends... At least I spoke with my boyfriend through MSN. I miss him. Feel lonly and empty, I even sleep poorly. But I'm brave enough! Sun shines again and hopefully tommorow also. And hopefully I'll have this energy till next morning! Have a nice weekend everyone, if I don't catch up.

26.3.2009

At last sunshine


Aurinko on alkanut paistaa. Se on saanut minut kuuntelemaan viimein avokiltani joululahjaksi saamaani Coldplayn uutta levyä Viva la vida. On muuten jollain tavalla mukavasti kevään ja kesän odotukseen sopiva levy. Ehkä minun piti tosiaan odottaa niin kauan, että aurinko alkoi paistaa.

Sain loppuun myös Twilight-kirjasarjan. Piru niitä kirjoja. Kirjan loppuun saamisen jälkeen olen angstannut erinäisistä asioista koko viikon. Sunnuntain ja maanantain välinen yö oli ihan mahdoton! Olin jättänyt kirjasta vielä vähän lukematta, koska kello oli jo kolme yöllä. Kun viimein nukahdin, yritin unissani kehitellä kirjalle loppua ja kävin läpi kaikenlaisia vaihtoehtoja. Heräilin jatkuvasti ja juuri kun olin nukahtamassa uudestaan, havahduin aivojen ylikuormituksen tunteeseen, koska olin miettinyt vuorosanoja englanniksi! Olin muutenkin ihan sekaisin. Heräilin syömään aamuyöllä, ravasin vessassa ja heräsin aamulla tuntia liian aikaisin, koska vatsani oli niin kipeä. Mietin syytä tälle mysteeriselle kivulle, kunnes hoksasin jännittäneeni edellisenä iltana ja koko yönä niin paljon, että vatsalihakseni olivat kipeytyneet. Minulla jännitys menee aina vatsaan. Oli kyllä oudoin ja sekavin yö vähään aikaan. Sekin voi vaikuttaa, että minulla oli ollut edellisenä viikonloppuna lämpöä. Kävin lääkärissä ja minulla siis todettiin poskionteloiden tulehdus ja olen lähes satavarma myös siitä keuhkoputken tulehduksesta. Luulen, että kylmä hiki johtui yön aikana kohoilleesta lämmöstä.

Päivän asua pitkästä aikaa.




Paita jostain, hame vintagea huuto.netistä, koru Hollannista.







Hame on auringonkukankeltainen oikeasti, valo haalistaa :). Niin, siis nykyään meille paistaa aurinko sisälle! Kyllä nämä 70-luvulla valmistetut vaatteet ovat ihan eri luokkaa kuin nykyiset. Tässäkin hameessa kangas on kunnollisen paksua ja pitää muotonsa.



Coldplayn Strawberry Swing.


16.3.2009

Again no shoes

Onneksi säät ovat vaihteeksi lämmenneet ja kevään odotus kutittaa jo rintaa! Vai oliko se sittenkin potentiaalinen kehkoputken tulehdus viiden viikon yskän jälkeen... Antibioottia nassuun ja nassu aurinkoa kohti. Tai siis sähkövaloa toistaiseksi, sillä aurinko piilottelee itsepintaisesti pilvien takana. Opiskeluinto ei ole lähtenyt vieläkään käyntiin, mutta eiköhän tuo.

Sen verran positiivisuutta odotettavissa tältä elämältä, että matkustanen kesäkuussa avokkini luo Hollantiin viettääkseni toivon mukaan lämpimämpää kesää kuin täällä heinäkuuhun asti. Heinäkuussa pitää palata järkkäilemään ne häät kuntoon. Ilmeisesti pääsemme pukujen ompelemisessa jälleen askeleen eteenpäin.

Keräilin matkalta hieman kummallisia vaatekappaleita, joista tässä yksi esimerkki. Nuo hapsut olivat niin erikoiset, että pelastin tämänkin alerekista kaupasta, jota en ollut koskaan ennen nähnyt. Liike myi myös varsin suloisia ja värikkäitä lastenvaatteita. Harmi sinänsä, ettei ole ketään kenelle olisi voinut tuoda tuliaisiksi.


Mekko on sen verran lyhykäinen, etten ole aivan varma onko tätä tarkoitettu tunikaksi. Leikkaus tosin ei mielestäni sovi yhtään tunikaan. Väri on miellyttävä harmaanlila. Hapsut ovat hauskat, sillä ne ovat aika painavat ja liikkuessa heiluvat villisti. Tekee aina mieli vähän tanssahdella :). 20-luku tulee mieleen.



12.3.2009

Too many books


Vampyyrimeininkiä ;).







Paluu Suomen arkeen otti vähän koville tällä kertaa. Punnitsin vaihtoehtoa jäädä loppukevääksi Hollantiin ja jatkaa koulua ensi vuonna. Mikään ei olisi tullut sen valmiimmaksi tosin, jos olisin jäänyt sinne. Joten täällä sitä taas ollaan.

Eräs kaverini tunkaisi käteeni Twilight-romaanin ennen lomaa ja patisti lukemaan sen. Lähtöpäivään mennessä olin lukenut yhden sivun. Koko lauantain tarvoin läpi englanninkielistä kirjaa. Seuraavan viikon puoliväliin mennessä olin lukenut koko kirjan loppuun. Kotimatkaa varten ostin paikanpäältä toisen osan englanniksi - Hollannissa on ilmeisesti käsittänättömän hyvä englanninkielisen kirjallisuuden tarjonta - ja luin sen sunnuntaihin mennessä. Kolmas opus suomeksi oli nielty toissayönä. Huh huh. Vähän yli viikon aikana olen lukenut neljä kirjaa, sillä luin reissussa vielä Ingmar Bergimanin Kohtauksia eräästä avioliitosta (vai miten se menikään). Täytyy myöntää noiden Meyerin kirjojen olevan aika koukuttavia. Yleensä minä en ole jaksanut keuheasti innostua vampyyreistä. Ehkä se on johtunut entisestä vampyyripelostani, yksi kolmesta pelostani. Tosin nykyään kammoan enää vain akvaarioita ja isoja kaloja (hait lasketaan tähän luokkaan). Ja korkeita paikkoja itseasiassa. Ehkä tämä vampyyrikirjasarja on kolahtanut lähinnä sen romantiikan vuoksi. Vaikka en ole kovinkaan romantikko, joskus on mukava lukea mahdottomasta :). Neljäs kirja on jo matkalla luokseni, mutta säilyttääkseni hauraan järkeni ja kostetukseni todellisuuteen, taidan odottaa jokusen päivän tai viikon ennen kuin luen sen.

Hollannin matka oli mahtava! Kuvia minulla ei reissusta ole, sillä pokkari oli Janskulla siellä ja sinne se jäi. Vaikka kaikenlaiset huumausaineet ovat maassa sallittuja, niiden käyttöä tuskin huomasi. Enemmän irvokkaaseen käyttäytymiseen törmään täällä kuin siellä törmäsin. Koska avokkini oli aika paljon opiskelemassa, kulutin päiväni neljään tai viiteen kaupungilla. Ostoksia tarttuikin mukaan, vaikka yritän yhä olla ostamatta mitään uutena. Alennuksia oli vaikea vastustaa, samoin valikoimaa, jollaiseen en ole törmännyt muualla. Groningenissä oli kauppoja, joita en ole nähnyt ja merkkejä, joista en ole kuullut aiemmin! Erityisesti eräs kenkäkauppa lämmitti sydäntäni kokonahkaisilla kengillään ja kohtuullisilla hintalapuillaan (reilusti alle 100 euroa!), mutta jalkani eivät suostuneet tekemään kenkien kanssa yhteistyötä, joten yhtään paria en lennättänyt kotiin asti. Nyyh!

Esittelen ostoksia jahka kerkiän. Tällä haavaa vain H&M:n housut pääsivät kuvattaviksi. On se hassua, että miten sitä yrittääkään käydä kaikki kaupat läpi, mutta lopulta päätyy kuitenkin ostamaan jotain kyseisestä kaupasta... Housut maksoivat 9 euroa, joten lovi lompsaan ei kirvellyt kovinkaan pahasti ;).



Hattu on perintökalu, samoin vyö. Saalistava kissa -paita kirpparilöytö. Kengät Gaborin.



Polvipussien syntyminen on jo jokseenkin hälyttävästi havaittavissa... Mutta pidän tosi paljon vähän käännetyistä, hitusen liian lyhyistä lahkeista. Myös löysä ja anti-istuva malli miellyttää. Inhoan yhä ja syvästi tyköistuvia, tiukkoja housuja. Ne...hinkkaavat inhottavasti ja puristavat. On siis ihme, että päädyin ostamaan matkalta kahdet farkut kesää varten, vaaleanpunaiset ja violetit. Ehkäpä viiden euron hinta oli liian houkutteleva, heh. Olen tosin jo käyttänytkin niitä.



Nämä Gaborit ovat kuin hanskat jalkaan. Kun vain pääsisi vielä kunnolla käyttämään. Jospas tulisi sen verran lämpöisempää jossain vaiheessa.



Joskus taisi olla puhetta takista, jonka pelastin hennesin alesta joulun jälkeen. Kerroin myös löytäneeni siihen sopivan karvakauluksen ja lupasin esitellä kaverukset yhdessä. Pidän yleensä lupaukseni :).



Olkoon jokainen rekisteröimättä kaljamahan tapaista tässä kuvassa...



Tällä takilla hiihtelin koko viikon myös Hollannissa. Miten siellä voikin olla +10 asteessa niin kylmä? Varmaankin tuulella oli iso osuus asiaan... Silti. Jouduin pukemaan suurimman osan vaatteista, jotka minulla oli mukana, päälleni joka päivä. Viimeisenä päivänä en välttämättä haissut enää kovin hyvältä :D.

Palaillaan asiaan mahdollisesti ostosten tai Berliinin kakkososan merkeissä. Hyvä, että asiat hoituvat minulta näin sutjakkaasti...