15.10.2009

A flu

Räkää ja taas räkää. Puhkumista ja puhaltamista, sitähän se flunssa. Olimme Janskun kanssa viime viikonlopun Rovaniemellä, missä Jannen äiti oli sairaana. Enköhän minä saanut köhätaudin. Sitten viime kevään hengitystieni eivät ole kunnolla parantuneet ja nyt saan ilmeisesti jokatoisen taudin. Toissapäivänä oli vähän heikko olo aamulla, enkä siis mennyt ensimmäiselle tunnille, toiselle olikin sitten pakko mennä. Olimme vierailulla erityiskoulussa ja siellähän sitä tulikin huono olo jo ihan eri tavalla selkälihassärkyineen! Ajattelin, että on varmaan vähän lämpöäkin. Ponnistuksin pääsin isäni kämpälle (jossa isäni on parantumassa pienestä selkäleikkauksesta ja minne minun ei siis sairaana olisi kannattanut mennä, näin jälkikäteen ajatellen), sänkyyn ja kuumemittari kainaloon. Pää oli siinä vaiheessa tykyttävä sulatusuuni ja kuumemittari näytti 39 astetta "lämmön" sijaan. En ole ollut kuumeessa varmaan neljään vuoteen, siksi näin tarkka reportaasi aiheesta :D.

Mutta älkää toki kuvitelko, että olisin pitämässä loppuviikon sairastupaa! Itseasiassa sain sairastaa noin puolitoistapäivää, koska tänään piti jo raahautua takaisin kouluun, tosin onneksi vain 90 minuutiksi. Meillä kun on tuo läsnäolopakko, ja poissaolot täytyy korvata kirjallisesti. Minä, jolla on jo rästejä muille jakaa, en travitse yhtään lisää kirjallisia töitä jatkamaan listaani. Näin se sitten on, kostoksi koululle tartuttamaan kaikki muutkin ja räkimään luennoitsijan puheen päälle.

Ah, ensiviikko onkin sitten taas lomaa! Ainakin saan kunnolla aikaa parantua.

Palataan asiaan, kun pääni on vähän vähemmän täynnä räkää.


9.10.2009

Sekalaista





Erään päivän hiuskokeilu.




Tietääkseni minulla on jälleen vapaapäivä :D. Tällä viikolla siis yksi päivä koulua. Yritän kylläkin saada tänään yhden koulutyön lopuun, joten pitäkää peukkuja. 

Täällä leijuu poikkiksen hajusteiden tuoksu ja uusi Tiede-lehtikin (11/2009) putosi eilen postiluukusta. Kyllä alkoi kiehua, kun luin artikkelia Varo hullun leimaa! Käsiteltävänä aiheena on mielenterveys/lääkäritietojen luovuttaminen pankeille, armeijalle, vakuutusyhtiöille, kouluille jne. Tällä hetkellä ainoastaan armeija saa käyttöönsä potilastietoja, mutta käsittelyssä eduskunnassa on tietojen luovuttaminen muillekin, tietyille tahoille. Että kohta eletään yhteiskunnassa, jossa ei koskaan tiedä mitkä tiedot estävät esimerkiksi opiskeluun pääsyn. Jos on joskus ollut vaikka psykologilla, ei välttämättä katsota tarpeeksi tasapainoiseksi ja luotettavaksi opiskelijaksi. Pahimmillaan. Että huhhuh! Tiedä mihin tietojärjestelmiin tämä bloginikin ajan myötä päätyy.

Asiasta kahdenteensataan. Haluan esitellä perimäni upean vintagetakin! Kuva voisi olla parempikin, mutta takki on hieno. Vähän violettiin vivahtavaa sinista villaa ja mustaa samettia, vain kauluksessa on napit. Ei ehkä paras vaate tuulisella säällä, mutta hieno. Tosin lyhensimme tätä äitini kanssa viime vuonna, enne takki oli reilusti yli polven. Hartiat ovat aika reippaat :).




Jatkoksi vielä yksi päivän asu ja jonkin aikaa sitten hennesiltä ostamani ihanan pehmoinen raitatrikoo.

´





Olen alkanut miettiä pitäisikö siirtää tyyliäni simppelimpään suuntaan. Jo jonkin aikaa olen ollut hukassa vaatekaapissani, eli toisin sanoen en löydä sieltä mitään päälle pantavaa. Joskus haluan, että vaatekokonaisuuteni näyttää tietynlaiselta, mutta päällä se ei kuitenkaan tunnu hyvältä. Mikä kummallinen mielen ristiriitaisuus?! Olen tästä johtuen karsinut vaatekkaappini sisältöä pussikaupalla viimeaikoina, laittanut jopa kenkiä pois! Se on helpottanut, mutta aika nopeasti olen täyttänyt tilaa siskoilta saamillani vaatteilla ja uusilla hankinnoilla. Pitäisi löytää jokin selkeämpi linjaus tähän kaikkeen. 


P.S. Minun täytyy keksiä joku keino saada kuvistani parempia. Parempi paikka, parempi valo. Rakeinen laatu alkaa todella ottaa aivoon.



8.10.2009

Festivalfever!

Kuuden päivän lomaputki on nyt ohi. Minulla sattui vain olemaan kalenterissa tyhjää. Mihin käytin aikani? Ööh, nukkumiseen, ulkoiluun, shoppailuun (äks), irkkumusiikin vestivaaleihin, muutamaan koulutehtävään. Ihan ok saldo, vaikka olisin voinut ahkeroida koulun suhteen huomattavasti enemmänkin.

Irlantilaisen musiikin festivaalit olivat aika rock. Kävimme kuuntelemassa jamittelua, katsomassa muun muassa bändejä The soap pig ja Kíla, sekä perhetapahtumassa lauantai-iltapäivällä.






Tapahtumassa oli mukana irlantilaisten koirarotujen esittelyä ja agilitya.


Hop.










Näitä, ilmeisesti vehnäterriereitä, oli paljon ja ne myös olivat sen mukaan äänekkäitä.




Meillä oli kauan sitten tällainen irlanninsusikoira nimeltä Tiina! Se oli ihana koira. Ja nämä isot möllit olivat aivan rauhallisia. Yksi kiinnostui Janskun makkarasta :).





Armas pikkusiskoni oli jättänyt edellisen yön nukkumatta varoitteluistani huolimatta. Oli vähän aneeminen tapaus sinä päivänä...


Live-musiikkia.





Konserttipaikalta.



Minä ja äärimmäisen outo asento.




The soap pig.


Suosittelen lämpimästi Kílan tuotantoon tutustumista. Keikka olisi ollut aivan fantastinen, ellei äänentoisto olisi ollut niin surkea. Ovatko kaikki äänisäätäjät kuuroja, vai mikä on homman nimi!? Kaiuttimet olivat aivan liian kovalla, siis niin kovalla, että ääni kiersi ympäri huonetta ikään kuin kaikuna niin ettei kaikkia soittimia enää edes kuullut, puhumattakaan laulusta! Välillä ääni kuulosti niin pahasti joltain tilttaavalta tietokoneelta, että tuntui kuin itse olisi tulossa hulluksi. Poistuimme ennen keikan loppumista, harmi, sillä bändi oli tosi hyvä. Todellakin  toivoisin, että nämä äänihommat saataisiin paremmin hallintaan. Minua kiinnostaa enemmän musiikiin kuuleminen kuin mahdollisimman kova, rääkyvä ääni. Seuraava keikka olikin ääneltään parempi, koska se oli eri tilassa.

Kaiken tämän lisäksi olen ehtinyt käväistä hulluilla päivilläkin. Ryysis ei ollut eilen niin paha kuin olisin odottanut! Tein myös yllättäviä löytöjä, nimittäin villasta tehdyt neuletakki ja paita pääsivät kotiin asti. Yhteishinta oli jonkun muutaman euron yli 50. Molemmat olivat juuri sellaisia, kuin olen etsinytkin! Edullista ja mukiinmenevää! Tänään käyn hakemassa vielä yhden perusmustanperusvillaneuleen benettonin alesta ja sitten  on kaappi päivitetty tätä talvea varten. Minä en yksinkertaisesti pärjää ilman villavaatteita! Nyt kouluun käy matka.




5.10.2009

Suprises





Aamupalaa.












Ja ensilumi.





28.9.2009

Ulkonäkö pettää




Terveisiä nukketalosta! 

Jos minä olisin nukke, olisin posliininukke. Minulla olisi pitkät, vaaleat kiharat, rimpsumekko ja vaaleanpunainen suppusuu.


Klikkaa isommaksi.

Mekko vintage+itse muokattu, jakku h&m, rusetti seppälä.



Lempileikkini olisi piknik puutarhassa ja lempiurheiluni leijanlennätys tuulisella ilmalla.


Tämä heinähius joutuu kuitenkin viettämään aikaansa rutkasti enemmän koulun penkillä kuin teekupposen edessä. Tänään sain kehuja aina poikkeuksellisista ja uusia näkökulmia avaavista aatteistani. Pääni sisällä ei kumise tyhjyys, vaikka ulkonäöllisiä vertailukohteita löytyisikin vähemmän eloisista ;). Minusta opiskelu on toisinaan hyvin turhauttavaa, sillä junnaamme asioissa, jotka olen ajatellut jo kauan sitten, olisin jo kiirehtimässä mielenkiintoisempiin seikkoihin.  Ja toisaalta taas tuntuu, etteivät kanssaopiskelijat hoksaa niitä "tärkeitä asioita", vaan höpiseävt jonninjoutavuuksia. Joka tapauksessa ulkonäköni on usein ristiriidassa persoonani kanssa, ulkopuolisten näkökulmasta ainakin. Minua harvoin otetaan heti vakavasti, mutta ensimmäisen vartin jälkeen on jo toinen ääni kellossa. Se on jännä juttu, etteivät sievä, laitettu ja tyttömäinen sovi yhteen älykkyyden kanssa. Ja sitten me kaikki olemme yhtä hämmentyneitä.






26.9.2009

Abroad! Now!





Voi kihveli, että tekisi niin mieli päästä kaukomaille! Japanin ruskaan, Kiinaan tsekkailemaan patsaiden armeijaa, Vietnamiin, Thaimaahan, kiertämään USA:a... Mikä tahansa kelpaisi. Näin viimeyönä jo unta, jossa olimme matkalla jossain tuntemattomassa maassa. 

Olisi ihana viettää aikaa esimerkiksi jossain tällaisessa paikassa:


Kuva.












21.9.2009

A tree








Jonkun mielessä varmaan herää muutama kysymys tämän häkkyrän suhteen :D. Well, se on puu, jossa on lehtiä ja linnun pesä. Lintua ei vielä ole. Tämä on kolme kurssia yhdistävä työni viime vuodelta. Hah, olen värkännyt tätä kohta puoli vuotta, että olisi parempikin saada kolmesta kurssista pisteet. Aika ovelaa, eikös? Rakentelin rungon kanaverkosta, jonka päälle liisteröin ensin sanomalehtisuikaleita ja niiden päälle vielä sellaista paperihaketta. Maalasin rungon akryyliväreillä. Mietin kauan miten saisin alustaan kiinni nurmikon. Sitten keksin liimata hiekkaa nurmikon sijaan. Pitää ajatella laatikon ulkopuolelta niin sanotusti :D. Lehdet tein huovuttamalla valmiiksi värjättyä villaa ja sitten leikkelemällä siitä muotoonsa. Tein jopa koristeompeleita (vai miksi niitä nyt sanotaan...) lehtiin.

Tänään mennään rennosti. Ukkohousut ja väljä trikoo toimittavat koulu-univormun virkaa.



Neule on pikkusiskoni vanha.







Vaaleanpunaiset ukkohousut Ruotsista Cubus-kaupasta. Meinasin ostaa näistä myös vaalean siniharmaat versiot, mutta en sitten kehdannutkaan. 15 euroa ei ollut paljon, mutta ajattelin sen olevan typerää: samat housut kahdessa värissä. Käytin näitä kesällä kuitenkin niin paljon, että jäin kaipaamaan myös toisia. Onneksi äitini löysi ne minulle Luleåsta loppukesällä!Miksi Ruotsissa on muutenkin kaikenlaisia ihania ja halpoja kauppoja kuten Monki tai Cubus, mutta täältä ei saa mitään?!



 

Paita on ostettu lahjaksi siskolleni Berliinin Sisleystä, mutta hän ei käyttänytkään sitä, joten minä sain paidan omakseni. Minulla on jo sama paita mustana, tämä on ihanan pehmeä!



Kokeilin uutta hiuskiehkuraa.