Villaa ja sifonkia

Vähän yli viikko Chileen lähtöön!

Alkaa olla vaikeuksia keskittyä mihinkään kouluun liittyvään. Kandintyön tutkimussuunnitelmaa pitäisi muka kirjoittaa, mikä vaatisi about miljoonan kirjan lukemista. Ja tänään pitäisi käydä hakemassa passi poliiseilta, värjäyttämässä ripset (ajattelin pääseäni helpommalla värjätyillä ripsillä = ei ripsiväriä), leikkauttamassa latvoja etteivät rupeaisi kovin pahasti helteessä käpristelemään, tehdä pakkauslistaa ja niin edelleen. Miten tässä voi enää kouluun keskittyä??? Lisäksi äitini muutto osuu kivasti tälle päivälle. Pitää ehkä käydä auttelemassa. Olin muutenkin viikonloppuna laittamassa kamoja laatikoihin ja pusseihin. Meidän äidillä oli muuten vaatteita! Ei hitsit, kävimme pikkusiskoni kanssa läpi äitini vaatteita ja saimme suostuteltua hänet luopumaan neljästä jätesäkillisestä vaatteita! Ja vielä niitä jäi! Huh huh. Omat vaatteeni mahtuvat sentään kahden kaapinoven taakse.

Tässä sen kaapin takaa pari erittäin käytettyä vaatekappaletta ja niiden suosituin yhdistelmä. Näissä kamppeissa olen hihhuloinut ympäriinsä useaan otteeseen. Asu seurailee nykytrendiä, jossa vastakohtaisia materiaalia yhdistetään toisiinsa. Tässä tapauksessa sifonkia ja paksua neuletta.

Kun tätä kuvaa katselee, tulee väistämättä mieleen, että pitäisiköhän tuota juurikasvua sävyttää vähän lämpimämpään sävyyn... Ja villasukat täydentävät kokonaisuuden :D.

Kesän tuoksu?

Tämän lumen, jään, tuulen ja lähes lohduttomalta tuntuvan pimeyden keskelle minun tapauksessani tuulahduksen kesästä ja keväästä toi kevät kokoelmien sijaan - uskomatonta mutta totta - itseruskettavan tuoksu. Koska olen päättänyt lopettaa tuhoon tuomitut yritykset ruskettaa itseäni auringossa, päätin viime vuonna kokeilla mietoa, suihkutettavaa itseruskettavaa, joka toimikin aika kivasti. Miksi puhun itseruskettavasta ja keskellä talvea? Koska ajattelin, etten ehkä halua häikäistä chileläisiä sokeiksi lumenvalkealla ihollani. Ei sillä, että lumenvalkea olisi huono. Tässä kohtaa pitää ymmärtää, että olen valkoinen yhä vain, vaikka näyttäisinkin asteen ruskeammalta :D. Suihkin siis ainetta itseeni ja tuoksut muistuttavat kesästä.

Kesästä muistuttelee myös Modclothin mekko, jonka ottaisin oitis omakseni jos.

 

 Kuva.

Lapsimietintöjä

Paluu lapsuuteen.

Eilen tullessani illalla kaverin luota bussilla kotiin, kyytiin kapusi myös viiden hengen perhe. Perheen äiti oli saksalainen/itävaltalainen/sveitsiläinen olettaen, koska hän puhui saksaa. Isä oli italialainen. Lapset olivat alle viisi vuotiaita, mukana myös yksi niinkin pieni kuin varmaan alle kuukauden ikäinen vauva. Oli hauska kuunnella, kuinka vanhemmat puhuivat toisilleen sekä italiaksi, saksaksi että englanniksi, lapsetkin osasivat ainakin vanhempiensa äidinkieliä.

Aika pian pienin lapsista alkoi kokea ikäviä tunnetiloja ja purkahti itkuun, jota kestikin sitten vauhtelevalla menestyksellä kunnes perhe nousi kyydistä. Loppuvaiheessa myös toiseksi nuorin lapsonen hermostui ja alkoi itkeä. Perhe oli ilmeisesti tulossa pidemmältä reissulta, sillä heillä oli mukana kaksi isoa matkalaukkua.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun toinenkin lapsi alkoi menetti hermonsa, bussissa saattoi tuntea kuinka tunnelma kiristyi. Melkein saatoin kuulla, kuinka ihmiset miettivät mielessään ettei bussiin saisi tuoda pieniä lapsia koska eivät ne osaa niissä matkustaa, eikö se äiti saa vauvaansa hiljaiseksi, ikinä saa olla rauhassa kakaroilta, ja niin edelleen. Kärttyisiä vilkaisuja alettiin luoda vanhempien suuntaan.

Olen aina ihmetellyt ihmisiä jotka sanovat etteivät pidä lapsista. Kaikki ovat joskus olleet lapsia. Eli eivätkö he ole pitäneet itsestään lapsina tai kavereistaan ja sisaruksistaan lapsina. Niinhän sen pitäisi loogisesti mennä. Koska lapset eivät ole mikään toinen laji, niin kuin suurin osa maailmaa tuntuu lapsiin suhtautuvan. Toisaalta se ei ole ihmekään, sillä vielä kolmisen sataa vuotta sitten lapsia ei edes pidetty ihmisinä. Itse taas olen aina viihtynyt lasten kanssa. Olen lapsenakin viihtynyt itseäni nuorempien kanssa. Minun teoriani onkin, että ihmiset jotka inhoavat lapsia, itseasiassa pelkäävät heitä. Meidät on ohjelmoitu niin, että pienen vauvan itku tulkitaan avunhuudoksi, mitä se onkin. Uskoisin, että monet eivät osaa kohdata niin julkeaa ja pohjatonta avunpyyntöä. On aivan luonnollista ahdistua jonkin verran sellaisen edessä, koska se saa meidät toimimaan ja kasvattamaan lapsista lopulta aikuisia. Ongelma on todennäköisesti tunteen väärinymmärryksessä, eli ahdistus tulkitaan ahdistukseksi lapsesta itsestään eikä tämän avuttomuudesta.

Kokemukseni mukaan on huomattavasti yleisempää kuulla lapsinegatiivisia kommentteja ihmisiltä, jotka ovat joko yksilapsiesta perheestä tai joilla ei ole ollut kosketusta pieniin lapsiin lukuunottamatta omaa ikäryhmäänsä. Aikuiset ovat hirvittävän pidättyväisi ja pelaavat sellaisilla kohteliaisuus-, sukupuoli- ja hierarkiasäännöillä, jotka ovat lapsille tuntemattomia. Toisin sanoen lasten elämän yksioikeisuus on aikuisille vierasta. Lapset ovat suhteellisen spontaaneja, heillä on noin miljoona kertaa enemmän energiaa kuin aikuisilla, he tekevät parhaansa, yrittävät tehdä oikein, oppivat koko ajan ja puhuvat yleensä totta. Voisiko samaa sanoa aikuisista? Mielestäni yksi suurimmista lapsia koskevista tabuista on se etteivät lapset olisi älykkäitä. He ovat itseasiassa hyvin mielenkiintoista juttuseuraa, koska heiltä puuttuu aikuisten tarve elää muuttumattomassa ympäristössä ja kaivertaa kaikki kiveen. Toinen tabu koskee lasten valehtelua. Lasten kanssa ei yleensä vaivauduta todella keskustelemaan - eivät edes ne, jotka toimivat lasten elämää koskevissa ammateissa - koska ajatellaan lasten valehtelevan. Tietysti myös lapset osaavat ajaa omaa etuaan, mutta pääsääntöisesti he eivät osaa valehdella tunteista, missä taas aikuiset ovat mestareita.

Näitä pohdiskellessani tulin siihen tulokseen, että aikuisten tulisi useammin yrittää samaistua lasten tunteisiin ja elämysmaailmaan. Jos olet kävelykyvytön, puhekyvytön, sinulla ei ole edes pinsettiotetta sormissasi ja sinua alkaisi ahdistaa joku asia. Esimerkiksi nälkä, mahakipu tai muu sellainen. Sitten yrität pyytää apua, koska et itse pysty tekemään mitään, ainoa keino tähän on itku. Itkiessäsi sinulle tulisi kuuma paksussa haalarissa, eikä kukaan auttaisi sinua. Miltä aikuisesta mahtaisi tuntua? Eikä se itkeminenkään niin vakavaa ole. Sen tarkoitus on kertoa tarpeesta. Onhan niitäkin vauvoja, jotka ovat lakanneet itkemästä, koska eivät ole saaneet apua. Heistä voi kasvaa hyvin ongelmaisia aikuisia.

Mielestäni ihmisistä tulee rasittavia siinä vaiheessa, kun he päättävät, että heidän täytyy olla oikeassa. Jotkut päättävät olla oikeassa teini-iässä, toiset kolmekymppisinä, jotkut eivät koskaan. Avarakatseisempi näkökulma ja yritys samaistua ei olisi yhtään pahitteeksi ihmisille yleisestikään ja lapsiasioissa se on välttämätöntä :).

Uudet kujeet (tai vanhat)

Eniten järkytystä vuoden vaihduttua koin luodessani uutta kansiota blogikuvilleni. Uudessa kansiossa lukee 2011 ja se on melkein tyhjä! Siinä oikeastaan konkretisoitui se ettei tätä vuotta ole vielä tapahtunut, periaatteessa kaikki on mahdollista. Uutena vuonna valoimme tinaa ystäväni luona ja sain itselleni versovan siemenen. Toivottavasti tänä vuonna tapahtuisi uusia alkuja ja positiivisia asioita!

Niin joo eli nopeimmat varmaan hokasasivat, että uuden vuoden suunnitelmamme menivät vähän uusiksi, sillä sisareni joutui taipumaan kavereidensa aneluun ja vietämään juhlaa heidän kanssaan. Me kävelytimme itsemme kolmen kilometrin päähän juhlistamaan ystäväni ja tämän kämppiksen luo. Oli sekin oikein mukavaa, kun pelailimme lautapelejä, kävimme katsomassa raketteja, mässyttelimme sekä valoimme tinaa. Meillä oli tinan valamisesta kriisi, sillä en millään meinannut löytää tinakauhaamme, jota käytettiin  tietysti edellisen kerran edellisenä uutena vuonna. Kaivoin kaikki mielestäni järjelliset paikat läpi, ja lopulta luovutin. Janne bongasi kauhan siivouskomerostamme, siivousämpäristä :D. Hyvä, että kumminkin löytyi!

Koko joulunaika meni oikeastaan aika mukavasti ja rauhallisissa merkeissä. Näin sisariani, joista toinen asuu eri kaupungissa ja toinen on muuten vain kiireinen lukion ekaluokkalainen.

Joulun ratoksi kokeilin Nelliinankin mainostamia kynsitarroja. Toimivat oikein hyvin ja ovat kynsissä vieläkin. Olin vain hieman pettynyt siihen, ettei n. 10 euron arkilla tosiaan ole tarroja kuin yhteen settiin. Että siinä mielessä ei tämä ihan joka viikkoista hupia ole.

Tein pienen listauksen vuoden 2010 parhaista ostoksista. Nämä pitää yrittää muistaa myös tänä vuonna ;).

Tästä kuvasta poimitaan vaaleanpunainen kashmirvillainen neule. On se vain ollut kovassa käytössä viime keväästä asti! Samalla erään päivän asukuva.

Beigen neuletakin ostin vastoin lupauksiani ja suunnitelmiani ennen viime kevään Italian matkaa. No, se kannatti! Olenko muuten koskaan maininnut, että olen ehkä laiskoin ihminen silittämään vaatteita? Ei sillä että mielessäni kävisi muutenkaan silittää neuleita... Rypyt eivät yleensä häiritse minua, mutta tällaisissa kuvissa se kieltämättä vähän pistää silmään.

 
 
Paksuhko sifonkipaita on uusimpia ostoksia. Pientä vaaleanpunaista overloadia on tänä vuonna ollut havaittavissa! Mutta olen syystä tai toisesta yksinkertaisesti viihtynyt tässä värissä hyvin :). Paidassa on se hyvä puoli, ettei tarvitse paljon silitellä.




 

Mekko tarttui matkaan Luleåsta. Olen tykännyt paljon, vaikka jostain syystä tummansininen väri on tökkinyt jonkin verran. Outoa. Havaitsin tätä kuvatessani, että kiinnitysnauhat ovat purkautumassa irti. Täytyy korjata. Mekon selän rypytyksistä otin mallia talvitakkiani suunnitellessani.





Rakastan tätä takkia! Ei ole kertaakaan kaduttanut, että maksoin noin 270 euroa tästä. En ole juuri muita takkeja tarvinnutkaan, sillä tällä pärjää vielä yli -20 asteessa! Parasta tässä on se, että myös takapuoli pysyy lämpimänä, sillä paksua vuorta on helmaan asti :). Tykkään!

Täytyy myöntää, että tähän listaan on eksynyt aika paljon talvivaatteita vuodenajasta johtuen. Kesävaatteet ovat jo unholassa :D. Kummiskin, tässä kaksi aika vast'ikäistä hankintaa. Harmaa, kuviollinen neule on kirpparilta ja jonkun itse neuloma. Tätäkin olen käyttänyt nyt tosi paljon. Kuvan farkut ovat nyt alennusmyynneistä äidin kanssa hankitut. Nämä eivät kyllä olleet alennuksessa :D. "Farkut" ovat todellisuudessa enemmänkin trikoot! Ne ovat farkun näköistä trikookangasta, ja voin sanoa ettei purista! Löysin nämä Kappahlin lasten osastolta! Siksi kokolapussa lukee 158cm :D. Myös sisareni osti samanlaiset. Kertaheitolla helpotusta housuahdistukseeni, jota koin erityisen akuutisti viime viikolla.

Meinasin kokonaan unohtaa alaosat! Kirppikseltä ostetun sifonkihameen on joku tainnut ommella josku 70-luvulla. Helma ylettyy vähän polven alle. Käytin hametta paljon syksyllä. Täytyy myöntää, että kesän vaalean neutraalit värit kolahtivat.







Lintukuosinen hame löytyi Rovaniemen hennesin alesta jokus viime keväänä. Olen huomannut pukeutuvani yhä useammin hameisiin ja mekkoihin, joissa on kuminauhavyötärö. Mukavuudenhalu on tainnut ohittaa ulkonäön :D.






Hattu! Ei ehkä vuoden käytännöllisin hankinta, mutta ihanimmasta päästä!







Ja yksi parhaista ei-vaate ostoksista. Viimeinkin hankin itselleni repun! Fjällrävenin reppu tulee palvelemaan minua seuraavat 30 vuotta :). Ottaisin mieluiten tämän mukaan Chileen, mutta epäilen etten pärjää ehkä ihan näin vähällä tavaralla. Taustalla meidän lautapelikokoelmaa. (Nyt olisi kova hinku Last Night On Earth zombie-pelin lisäosiin!)





 

Hennesin haalarit bongasin alesta. Söppänät päällä! Leveät lahkeet näyttävät melkein hameelta. Voisinpas veikata tästä sitä ensi kesän hittivaatetta! Väitteellä ei siis vielä todisteita ;). Tuo musta väri vähän epäilyttää, koska en osaa oikein kesällä pukeutua mustaan. Ja vain osittain siksi, että musta korostaa maidonvalkeaa ihoani. Ehkä nuo valkoiset sydämet ovat riittävästi ei-mustaa.

Lopuksi voisin yrittää tehdä Uuden Vuoden lupauksen. Eli tehdä jotain tälle mekkokaapille! Siis ihan oikeasti!

Jouluterveisiä

Olemme siirtyneet vaihteeksi Rovaniemen pakkasiin jo pari päivää sitten. Olemme syöpötelleet ja avanneet vielä viimeisiä lahjoja, katsoneet urakalla telkkaria ja käyneet kövelyllä. Jannen äiti lähti töihinsä eilen ja sisko taitaa olla pakkaamassa tavaroitaan muuttoa varten. Että aika hiljaista on. Meidän piti lähteä tänään kotiin, mutta Jannen isällä ei sitten ollut ollutkaan tänään vielä menoa meille päin...

Edes alesta ei paljon taida olla iloa, koska ajattelin olla käyttämättä rahaa, mitä tietysti auttaa se ettei tililläni ole kuin noin 20 euroa :D. Käväisemme kuitenkin Iskussa, josko siellä olisi alessa hyviä tietokonetuoleja. Meidän oma on hankala ja liian iso. Lisäksi siitä on irronnut kaksi rullaa, joten tuoli keikkuu epämiellyttävästi kun sillä yrittää istua. Se pitäisi siis uusia. Lisäksi päivän ohjelmaan taitaa kuulua tutkimusraportin kirjoittamista, koska sain jo Madame de Pompadourista kertovan kirjankin jo luettua loppuun eilen yön pimeinä tunteina, kun en saanut unta. Ihan mielenkinntoinen kirja, jossa kerrottiin siis tuon erittäin vaikutusvaltaisen Ludvig XV:n rakastajattaren elämästä samalla kuvaillen 1700-luvun hovielämää. Sain muun muassa tietää, että Voltaire kuvitteli koko elämänsä elävänsä vain kolme viikkoa, ja eli sitten loppujen lopuksi yli kahdeksankymppiseksi. Oli siinäkin luuloinen tyyppi.

Nyt se joulun aika alkaakin sitten ilmeisesti olla ohi ja monet palaavat töihin ollakseen taas pari päivää lomalla uutena vuonna. Onneksi minun lomani on vähän pidempi. Uusi vuosi taitaa tänä vuonna mennä tuon armasvarpaisen (kosta valitin, että jos hän hylkää minut uutena vuonna, joudun viettämään sen kirjaimellisesti yksin) ja sisareni kanssa.

Huomenna se on!

Vielä viimeinen kurkkaus, vähän niin kuin joulukalenteriin. Nelliinalla on pyörinyt aika hauska kenkäjoulukalenteri joulukuun ensimmäisestä. Ideaa voisi hyödyntää joskus :).

Tässä sitä meidän kuuluisaa lahjakasaa. Näyttää hörselöineen todellistakin suuremmalta ;).

Di toi tämän jouluisen pukin minulle Pohjois-Amerikan mantereelta asti! Siellä on kuulemma joulukauppa, joka on auki ympäri vuoden. Että jos tulee joulutunnelma kesäkuussa, niin voi käydä ihastelemassa kaupan koristuksia.

Tänään on siis aika pakata kapsäkki ja kiiruhtaa juhlimaan, joten palaillaan joulun jälkeen!

Vielä lämpimiä toivotuksia!

Timo Soini ja puolisonsa Timo Soini

Huh, että tämä kuu on sujahtanut. Lunta ei ole tullut kyllä kovin paljon lisää. Paitsi Helsingissä, missä olin viikonlopun hengailemassa ystäväni luona :). Hankin Jannen joululahjat ja kävimme katsomassa Pähkinänsärkijän. Se oli ihana! Toisella puoliajalla tunnelmaa varjosti jumalaton nälkä. Yksi päivä meni vesipiippua poltellen ja vahdaten sitä Larssonin elokuvasarjaa, joka televisiossa pyörii. Se oli itseasiassa mukava päivä sekin :). Sen reissun oikeastaan ainoa takaisku oli, että rahani loppuivat totaalisesti kesken! Viimeiselle päivälle ja lähtöpäivälle minulla oli yhteensä kuusi euroa 8o. Siksi vietimme sunnuntaina koti-iltaa.

Kaikki joululahjat on nyt hankittu ja niitä onkin taas kerran kertynyt vähän pröystäilevä kasa. En tiedä miten tässä aina pääsee käymään näin... Oli tarkoitus ottaa kuva siitäkin, mutta mutta...

Janne ja minä menemme äidin luo viettämään joulua. Sinne kokoontuu perhe, tätini ja siskon poikaystävä. Ruokia pitäisi varmaan mennä valmistelemaan huomenna. Lähdemme Jannen vanhempien luo Rovaniemelle joulupäivänä. Siellä vietettävän ajan pituudesta tai uuden vuoden viettopaikasta ei ole vielä tietoa.

Olen aloittanut äidin pyynnöstä imelletyn perunalaatikon teon, mutta en tiedä yhtään mitä siitä tulee! Käytin jotain perusperunoita jauhoisten sijaan ja sörsselöin perunat sauvasekoittimella, jonka jäljiltä perunamönjään tuli sellainen ikävän liisterimäinen ja kiiltävä rakenne...eh heh. Se oli niin helppoa! Ei pidä mennä siitä mistä aita on matalin. Olisi pitänyt kiltisti käyttää vatkainta. Tälle illalle on tarkoitus sekoilla vielä vähän lisää sillä yritämmme tehdä sokeroituja omenoita, kuten näin televisiossa tehtävän. Saa nähdä syttyykö sokeri tuleen...

Olen siis tänään raatanut keittiössä ruokaa laittaen ja koneella kirjoittaen kämää tutkimusraporttiani. Onneksi sitä ei tarvitse kirjoittaa kuin jotain päälle kuusi sivua. Ei siitä enää paljon puutu. Mutta kun siitä puuttuu tulosten esittely, enkä ole aivan varma mitkä ne tulokset nyt sitten ovat :D. Ärsyttävää tehdä tehtäviä, joista ei tiedä miten ne pitäisi tehdä.

Koska Janne on käyttänyt akun kamerastani kuvatessaan näytönohjaintaan (tiedän...nörtit), ja jättänyt akun lataamatta, tarjoilen ainoastaan muisteloita viime joululta :).

Kyllä, näin me vietämme joulupäivää! No ei sentään. Sattumalta oli ohjaimet ja kone paikan päällä.



 
Jouluaattoillallinen. NAMI! Ja Janne on onnellinen litran kolpakkonsa kanssa.


 

Ja näin höpöksi meillä menee lahjojen anto! Hyvä jos löydän itseäni tuolta lahjakasan alta. Meidän perheen pitäisi vähän opetella hellittämään. Tai oikeastaan meidän äidin. On se vaan se paras juttu nähdä lahjan saajan tyytyväinen ilme :). Se on joulussa hauskinta.

Oikein makoisaa ja ihastuttavaa Joulua kaikille, erityisesti kaukana ulkomailla oleskeleville ystävilleni!  

Chilessa voi olla vähän hankala päästä helteessä joulutunnelmaan :).

P.S. Olipa kyllä taas surkuhuipaisaa katsella linnanjuhlia, kun juontajat höpisivät aivan omiaan. Timo Soini ja puolisonsa Timo Soini oli illan parhaita. Kaikista käsittämättömintä oli, että juontajat nimesivät kaksi miespuolista vierasta Mr. Gay Finlandiksi. Mahtoi sitä ei-gaytä hieman hatuttaa, kun tuli aika tavalla väärä titteli ja nimi! Linnanjuhlista alkaa tulla kauhisteltava huumoriohjelma.