27.5.2013
26.5.2013
Bento box
Täydellisessä maailmassa minä söisin joka päivä lounaaksi bento boxin! Ne ovat ihanan näköisiä, terveellisen oloisia ja varmasti maistuvat hyvältä! Tykkään siitä, että on pieninä määrinä paljon erilaisia makuja, joita maistella. Oi, jospa sitä joskus...
25.5.2013
Moviemaker
Olen ollut tämän päivän kuvaamassa lyhytelokuvaa,joka osallistuu uneton48-kilpailuun. Esiinnyn yhdessä kohtauksessa, jossa nainen (eli minä) ajaa tytön päälle autolla. Eli siis panikoin ähinnä ympäriinsä. Hitsit, että ihan lyhyenkin pätkän kuvaamiseen menee ikuisuus, kun pitää miettiä valo, kameran asetukset, kuvakulmat, äänet ja niin edelleen. Samaa juttua joudutaan usein kuvaamaan monia kertoja. Nyt väsyttää ihan sikana!
Meille sattui todella kaunis aurinkoinen päivä. Lämpimämpääkin tosin olisi voinut olla, tuuli nimittäin kylmästi mereltä. Sain napattua puhelimella muutaman kuvan.
Ja tässä kolmannen hiuspäivän (edelleen kuolettavan tylsät) kuvat. Näyttää tavalliselta ponnarilta, mutta ei aivan ole. Käytin apuna tätä youtube-videota.
24.5.2013
Satuun teidät johdatan
Sori, nyt joudutte tuijaamaan lähes meikitöntä, päivän menoista väsähtänyttä naamaa. Hiuspäivä numero 2.
Eiliseltä jäi kuva uupumaan, koska minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa ottaa yhtään kuvaa. Olin eilen melkein koko päivän tekemässä siskoni ylppärimekkoa. Sain sitä aika paljonkin eteenpäin, mutta siinä se päivä meni. Tänään olin kaupungilla ja harjoituksissa, tulin juuri kotiin. Tänään siis kokeilussa venäläishenkinen lettitsydeemi, joka on aikaisemminkin blogissa joskus näkynyt. Minulla on Peter Panissa Jukan rooli ja tarkoitus olis saada pitkät hiukset pois, jotta ulosantini olisi poikamaisempi. Ostin muuten kaulakorun juuri hennesiltä ja on rakkautta ensisilmäyksellä :).
22.5.2013
I'm going to safari nanananana...
Aloitan tänään 7 päivää, 7 tukkaa episodin! Katselin vanhoja kuvia ja tulin siihen tulokseen, että minun pitäisi tehdä kampauksia useammin. Päätin siis haastaa itseni kokeilemaan jotain uutta joka päivä viikon ajan. Vähän alkaa tuntua jo painetta. Mitä jos en keksikään jotain uutta kaikille seitsemälle päivälle? Tänään on helppo: vuorossa melkein ihan perinteinen poninhäntä.
21.5.2013
Löytö!
Jes! Löysin viimein nettikaupan, joka myy tarpeeksi pieniä sovitusnukkeja! Valitettavasti meikäläisen rinnanympärys on melko pieni ja kaikki S-kokoiset nuket ovat liian rintavia. Mutta nyt löysin Ompelukonekeskus Koivun valikoimista, ja vielä melko edullisesti! Laitoin tilauksen juur, ja toivottavasti saan nuken jossain lähitulevaisuudessa. I'm so happy! Erityisesti siksi, että nuken maksaa äiti :). Se olisi pitänyt olla minulle joululahja viime jouluna, mutta kauppa, josta yritin silloin tilata, ei koskaan lähettänyt nukkea tai ottanut mitään yhteyttä. Jei! Pääsen mallaamaan vaatteita nukelle (vähän niin kuin pienenä barbille :D)!
20.5.2013
Japanilaisittain inspiroitunut
Minulla on ollut huono aamu eli keskittymiskyvytön je levoton olo. Ehkä piristääkseni itseäni Päädyin kokeilemaan japanilaishenkistä meikkiä ja hiuksia (sen sijaan, että olisin kirjoittanut käsityön portfoliota). Pengoin jostain meikkiohjeen, hiukset sovelsin itse.
Meikistä tuli itseasiassa kiva. Jos olisin tehnyt kaiken tiptop, olisin lisännyt vielä irtoripset. Minun täytyy tunnustaa, ettei irtoripsien käyttäminen suju minulta edelleenkään. En vain saa niitä kiinni! ja ovathan ne aika paljon näin suomalaisessa arjessa etenkin. Kaipailin paikallisiin lehtiin samanlaisia ohjeita kuin japanilaisissa lehdissä on. Niistä saa tosi kivoja vinkkejä. Euroopassa tuntuu olevan kolme hiustyyliä: hiukset auki, hiukset sotkuisella nutturalla tai hiukset poninhännällä. Japanissa taas variaatioita ja vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon.
Pupumekko on joidenkin kesien takainen ostos Lontoosta ja sattuu sopimaan teemaan kuin nappi silmään. Periaatteessa olisi varmaan pitänyt valita jotain vähemmän ilmeistä, jotta kokonaisuus olisi eurooppalainen, mutta plääh. En voinut vastustaa kiusausta ;).
Näiden kuvien perusteella en kyllä varmaankaan arvioisi iäksi 25 vuotta. Mutta sitä se on, kun on vähän pullaposki :D. Japanilaisen ja eurooppalaisen muodin suurin ero on ehkä siinä, että me yritämme olla uskottavia, Japanissa ollaan söpöjä. Söpö voi tarkoittaa melkein mitä tahansa kissankorvista neonväreihin :D. Siellä ei taida olla kovin paljon haittaa, jos nyt ei näytä ihan ikäiseltään. En ehkä pärjäisi ihan näin ulkona tänään, koska siellä on vain 20 astetta, mutta sekin on lämmintä! Ennusteet ovat lupailleet kylmempää ja pilvisempää, mutta sitten kuitenkin aurinko on päättänyt jäädä hengailemaan. Kivaa! Tänään on illalla taas teatteriharjoitukset, saa nähdä kuinka kuollut olen, kun tulen kotiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





















