14.9.2011

Kenkäkysymys




Olen pari päivää miettinyt pääni puhki näitä kenkiä.Minulta puuttuu ajattomahkot, mustat nilkkurit kokonaan. Olen metsästänyt tällaisia kaksi vuotta. Näissä yksilöissä on paljon hyviä puolia, kuten nahka materiaalina, korkkipohja, jossa on plato, pehmeä kävellä, juuri sopiva korko ja tietysti väri. Ne asiat, joista en ole aivan varma ovat nilkkaosan leveys ja hinta: 185 euroa. Olen päättänyt olla maksamatta kengistä 200 euroa enempää, mutta tämäkin euromäärä kirpaisee aika paljon. Toisaalta, selattuani netit ja juostuani kaupat läpi, olen todennut etten pääse kovin paljon halvemmalla kuitenkaan. Nahka maksaa nykyään ihan tuhottomasti! Ja ilmeisesti minulla on kallis maku, tai jotain. Haluaisin tehdä valinnan, joka ei kaduta yhtään jälkikäteen. Vaikeaa.




Nancy Sinatra - These boots are made for walking



EDIT: Nyt ei auta kaduttaa; päätin ostaa kengät! Enkä vilkuile enää muita vaihtoehtoja. Etsintä on virallisesti päättynyt.

8.9.2011

Vadelmaa







Toin vadelmanpunaisen neuleen tuliaisiksi Lontoosta. Monmon mainosti japanilaista Uniqloa, mihin sitten törmäsimme ja josta villapaidan ostin. On ihanaa löytää pehmeitä, kevyitä ja lämpimiä neuleita. Toivottavasti en vain käytä paitaa puhki talven aikana! Kukkatunikan varastin luvatta sisareni kaapista (hän ei edes tiedä vaatekappaleen hävinneen), mutta se on vain lainassa. Tai sitten voin ehdottaa vaihtokauppaa johonkin omaan vaatteeseeni, sillä olen aika kiintynyt kukkakuvioon.

Tuntuuko kenestäkään muusta, että monet tämän syksyn ja talven mallistoista ovat ottaneet tosi paljon vaikutteita katumuodista? Siksi jotkin jutut näyttävät tylsiltä, koska ne on jo nähty blogeissa aikaa sitten. Tai sitten viime talven jutut uusiutuvat tällekin vuodelle. Esimerkiksi viitat ovat aika vanha juttu, samoin sandaalit sukkien kanssa ja 60-lukua on elettyjoidenkin trenditietoisten keskuudessa jo pari vuotta ainakin. Uusin juttu on ehkä nilkkapituinen takki (jollaisen satun omistamaan). Ja väreissä viininpunainen, mitä aion muuten saada omaankin vaatekaappiini. Voisi kai sanoa, että minulla on meneillään punainen kausi. Pari vuotta sitten kaiken piti olla tummansinistä, koska olin kyllästynyt mustaan. Must hankintoihin kuuluu myös musta poolo. Minun piti ostaa poolo jo viime talvena, mutta se jäi. Tänä syksynä uusi yritys.

6.9.2011

Midi ja paso doplea





Härkää sarvista ja kandin pitäisi valmistua. Huomenna on pakko joko lukea tai kirjoittaa, tämä päivä jotenkin taas hävisi jonnekin. Toisin sanoen juuri mitään jännää ei tule vähään aikaan tapahtumaan, sillä yritän kykkiä kotona koulutöiden eduksi. Saas nähdä kuinka luonnistuu. Luonnistumista ei auta se, että meillä on tällä hetkellä kahdeksan ylimääräistä kanavaa. Tänään katsoin fashion tv:stä muun muassa dsquared2 näytöksiä - ei ole muuten minun lempimerkkini se, liikaa kiristävän ja ikävän näköisiä vaatteita, joita kutsutaan naisellisiksi.

27.8.2011

Lontoo

Olemme palanneet Lontoosta, vaikka vieläkin keräilen voimia reissun jäljiltä. Oli siinäkin loma! Olimme matkalla ystäväni ja hänen kämppiksensä kanssa kahdeksan päivää, joista kaksi hupeni matkustamiseen. Menimme junalla Tampereelle, mistä liftasimme lentokoneella suoraan Stanstedin lentokentälle. Yövyimme hostellissa nimeltä Equity Point. Voin suositella hostellia, mutta huoneet saattavat olla aika pieniä. Lisäksi meitä viihdytti "a loud banging noise" yöt päivät. Ilmeisesti jokin vesiputki ei ollut ihan kohdillaan ja aina jonkun valuttaessa vettä putki kalahteli ikävästi. Aluksi luulin, että hostellille on palkattu joku paukuttamaan meidän seinäämme, sitten epäilimme hissiä ja respasta ehdotettiin vesiputkea. Vikaa ei korjattu meidän aikanamme, joten nukuimme joka yö korvatulpat päässä.




Näkymiä ensimmäisen hostellihuoneemme ikkunasta.



Hostellihuoneemme. Janne nukkuu yläsängyssä, alasänky oli minun. Samassa huoneessa, eri sängyissä nukkuivat myös matkapumppanimme.



Näkymiä hostellin lähistöltä. Otimme viime reissusta opiksemme ja varasimme hostellin läheltä keskustaa, toisin sanoen Hyde Parkin vierestä. Ratkaisu osoittautui hyväksi. Viimeksi meillä meni yli 45 minuuttia päästä kaupunkiin motelliltamme.



Lähikirkko.



Ikkunanpesijöitä.






Paikallinen pubi. Valitettavasti emme käyneet sisällä asti. Kävimme vain yhdessä pubissa ovella ja toisessa kuuntelemassa blues jameja. Paikan nimi oli Ain't nothing but...the blues bar :).



Ehdimme tehdä visiitin British museumiin. Kävimme katsomassa egyptiläisen, kreikkalaista ja aasialaista kokoelmaa. Onneksi monet museot ovat nykyään Lontoossa ilmaisia! Se säästää todella paljon rahaa.





Tässä aasialaisessa pikku pullossa on säilytetty tupakkaa tai jotain muuta huumaavaa ainetta. Kaunis pullo!



Vietimme yhden päivän Kew Gardenissa eli valtavassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Olimme yllättävän rentoutuneita päivän jälkeen! Minua väsytti jo puistossa niin paljon, että meinasin nukahtaa nurmikolle.



Vanha kasvihuone. Sisällä oli mitä kummallisimpia trooppisia kasveja! Muun muassa valtava palmu.



Ehkä lempipaikkani puutarhassa: lummemökki.  



Jannella on joku juttu lihansyöjälasveihin... 



Kävimme Portobello roadin marketilla lauantaina. Hirveästi ihmisiä! Mutta vaikka mitä mielenkiintoista antiikkitavaraa! Muun muassa aivan mielettömän ihania vanhoja ja kauniita soittorasioita, joitta oli metallilintuja! En edes kehdannut kysyä paljonko ne olisivat maksaneet... Kuvassa katubändi.



Pitää seuraavalla kerralla käydä käyskentelemässä Notting Hillissä ihan muuten vain, koska paikka oli kaunis, mutta liian täysi chillailuun.



En ymmärrä kuinka ne kaikki matkamuistokaupat selviävät! Kuka niistä ostaa? Mistä tuli mieleeni, että unohdimme taas ostaa jääkaappimagneetin! Olen ruvennut keräilemään niitä paikoista, joissa käyn. Hitsi!



Alunperin eläintarhapäivällemme oli luvattu sadetta, mutta onneksemme ei sittenkään satanut pisaraakaan. Aurinko paistoi ja eläimiä oli mitä katsella! Erityisesti mieleeni jäivät gorillat! Ne ovat niin kiehtovia, mutta samalla myös surullista katseltavaa häkeissään. Niin kuin ihmisiä sulkisi eläintarhaan. 



Lintunen? 



Ja yöelämää! Tämä kuva taitaa olla ainoaa laatuaan, niin harvoin minua nähdään drinkin ääressä. Mutta eksyimme LAB nimiseen baariin, jonka tarjoilijat ovat valmistuneet London Academy of Bartendingistä, ja paikan listalla on 80 eri drinkkiä! Pakkohan oli kokeilla yksi vaikka hintaa oli n. 10 euroa per drinkki. Ai, että olihan se hyvää!



Kuvanen Lontoon pukumiesalueelta. Löysin alueen Spitalfields marketilta itselleni ihanan pupukuvioisen pikkumekon! Kulutinkin siihen sitten viimeiset 15 puntaani. Rahat meillä loppuivat kasken ennen aikojaan. Miten tyypillistä! Ostoksia ei tullut tehtyä kovin montaa: yksi villapaita, T-paita ja pupumekko, siinä se.

Reissu meni kaikenkaikkiaan oikein mukavasti. Hieman ehkä häiritsi se pang pang öisin, mutta mitäs pienistä. Olen nukkunut univelkoja kotona takaisin. Tällä reissulla pääsin myös mukavasti irti Pepistä, nyt kun esityksetkin on jo esitetty. Seuraavaksi pitäisi ryhtyä tähyilemään tämän syksyn velvollisuuksia - koulua, kandia ja niin edelleen. Tässä on vielä pari päivää ja sitten opinnot alkavatkin. Jannekin muutta kajaaniin ensi viikon alussa. Siinä onkin sitten sopeutumista!

10.8.2011

Farkkupakkomielle




Olen löytänyt parhaat fakut ikinä! Melko korkeavyötäröiset, helpot ja mukavat käyttää! Hintaa oli 5 euroa kirppiksellä! Nämä ovat ilmeisesti vero modan vanhempaa mallistoa. Olin innoissani saadessani farkut käyttöön taas pesun jälkeen. Ja sitten tajusin, että joskus tulee päivä, kun näitä ei enää ole. Kangas on ohutta ja venyvää = suuri hajoamisalttius. Mitä minä sitten teen? Ainoat hyvät farkut maailmassa! Olen tehnyt pientä taustatutkimusta ja luulen, että malli on uusittu nimellä ranch ja sitä on myynnissä. Varma ei voi olla, mutta ajttelin silti joko tilata farkut netistä tai käydä etsimässä kaupoista. Oli miten oli, minun on löydettävä vähintään toinen pari!

Kesä on virallisesti loppunut. Siinä vaiheessa, kun lämpötila laski alle 19 asteen heinäkuun lopussa, eikä ole enää noussut, kesä on varmasti ohi. Ulkona on 15 astetta ja voin julistaa syksyn alkaneeksi. Toivottavasti ensiviikolla Lontoossa olisi vielä lämmintä, niin voisi viettää pätkän intiaanikesää. Kesä on ohi, Peppi Pitkätossun esitykset ovat kohta ohi, samoin kesäloma. Vanhempani ja Janne ovat vasta tulossa katsomaan esityksiäni tällä viikolla. Pitää vain toivoa ettei sada! Taidankin kaivaa sateenvarjon ja neulepaidan mukaan kaupungille tänään.