Tämän syksyn ruskaretken teimme Ylläkselle viime viikonloppuna. En olisi ikinä uskonut, että pystyn kävelemään niin paljon! Ensimmäisenä päivänä kävelimme 12 kilometriä, josta viimeiset kilometrit kiipesimme jyrkkää rinnettä Ylläksen huipulle. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hyvä idea jättää se kiipeäminen kiipeämättä, mutta ainakin tuli todistettua, että kyllä pystyy, jos on tarpeeksi epätoivoinen, heh. Ei siinä voinut oikein takaisinkaan kääntyä. Jälkikäteen oli aika jänniä jalkaoireita, eikä käveleminen luonnistunut ihan normaalisti. Ihan sellaista ei ole ollut koskaan ennen. Liikaa rasitusta. Jokaisena kolmena päivänä kävelimme jonkinmoisen reitin. Oma lempparini oli lapsille suunnattu Velhopolku :D. Siellä oli tosi kauniita tunturipuroja, värejä ja maisemia. Suosittelen lämpimästi, vaikka ei olisikaan lapsia. Olisi ollut kiva viedä Roora sinne, mutta hän ei äitinsä kanssa tällä kertaa päässyt mukaan.
Ruska oli kyllä kerrankin parhaimmillaan! Puut hohtivat fosforin väreissä ja maaruskaakin oli jonkin verran. Syysmyrskyt eivät olleet vielä repineet lehtiä puista. Olimme reissussa siis enoni vaimon ja tämän ystävättären, serkun, äidin ja Jannen kanssa.
Mukana kuvassa Janne ja serkkutyttö.
Nuo värit!
Jaksoin siis koko reissun yllättävän hyvin, mutta nyt kotona onkin sitten väsyttänyt senkin edestä, heh. Näin se yleensä menee: lomat on niin rankkoja, että pitää levätä jälkikäteen. Onneksi ei ole oikeastaan mitään kouluhommia tässä vielä. Paitsi se gradu, joka ei edelleenkään ole edistynyt yhtään :(. No jaa, on tässä vielä aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti