Tekojensa mittainen

Vaikka naiset ovat saaneet yhteiskunnassa vakaan taloudellisen ja poliittisen aseman, monet kokevat yhä taistelevansa kauneusihanteiden kanssa. Omien kokemusteni perusteella suurin osa naisista kärsii jonkinlaisista  kompelekseista tai kehonkuvan vääristymästä. Vertailemme itseämme ja kehojamme julkisuuden henkilöihin, siloteltuihin mainoskuviin sekä blogeissa ja somessa luotuihin ihmisbrändeihin. Tarkoitan ihmisbrändillä sitä kuvaa, jonka sosiaalisessa mediassa voi taiteilla itsestään. Se ei ole koskaan täysin totta, muttei ehkä täysin taruakaan. Ongelman ydin on siinä, että nämä esikuvat eivät ole realistisia vertailukohtia. Normaali nainen vikoineen häviää aina.

Itseään on mahdotonta katsoa peilistä objektiivisesti. Lisäksi uskon, että peilin kuva antaa vain yksiulotteisen kuvan meille itsestämme. Siihen harvemmin liittyy liike, karismamme tai tapamme olla. Tai ainakin useimmiten olemme itse sokeita näille sekoille tarkastellessamme itseämme peilin kautta. Kamera ja valokuvat antavat hieman erilaisen mielikuvan. Jotkut meistä ovat niin sanotusti kuvauksellisia, toiset eivät välttämättä. Minulle on edelleen mysteeri se, kuinka todelliselta kuvassa näyttää. Usein kuva vääristää, ainakin minun tapauksessani. Ehkä realistisin tapa tarkastella itseään on videokuva. Se kun ei tyydy vain hetkien tai ilmeiden välisiin otoksiin kuten valokuva, eikä sitä väritä niin paljon subjektiivinen mielikuva itsestä kuin peilikuvaa. Tämän opin aikanaan, kun harrastuksen omaisesti videoin paljon sekä itseäni että muita. Edelleen olen sitä mieltä, että jokaiselle tekisi hyvää nähdä videokooste itsestään. Monilla meistä on käsityksiä itsestämme, jotka eivät pidä paikkaansa. Nämä kuvitelmat särkyvät helpommin, jos näemme itsemme liikkumassa, puhumassa ja näkymässä ainakin lähes objektiivisesti.

On varmasti monia syitä, miksi ulkonäköpaineet ovat langenneet erityisesti naisille. Yksi syy on varmasti biologinen, sillä miehet kiinnittävät enemmän huomiota parinvalinnassa ulkoisiin seikkoihin kuin naiset. Näitä seikkoja ovat esimerkiksi rintojen koko ja lantion mittojen suhde vyötärönympärykseen. Toisin sanoen nainen on jo biologisesti todennäköisesti ohjattu kiinnittämään miestä enemmän huomiota ulkonäköönsä. En silti tarkoita sitä, että miehet eivät kiinnittäisi huomiota ulkonäköönsä tai että kaikki naiset olisivat yhtä tietoisia siitä, miltä näyttävät. Yksilöiden väliset erot ovat aina suurempia kuin sukupuolien väliset erot. Sattuneesta syystä naiset kuitenkin etsivät oikean sävyistä huulipunaa, matsaavat siihen kynsilakan ja pukeutuvat korkokenkiin näyttääkseen ehkä seksikkäämmiltä, itsevarmemmilta, ryhdikkäämmiltä tai  jotain muuta sellaista. Kaikesta bilogiasta huolimatta ulkonäkö ei koskaan ole edes se tärkein, saati ainoa, kriteeri, jonka mukaan kumppani valitaan. Elämässä on kyse paljon enemmästä kuin pelkästään erotiikasta.

Vertailu on ulkonäköasioissa koko jutun ytimessä. Vertailemme itseämme toisiimme, siihen miltä näytimme ennen, miehiin ja siihen, miltä haluaisimme näyttää. Kaiken ytimessä on kysmys siitä, kuka ja mikä me olemme. Itseasiassa tässä naista kohtaa tragedia. Nainen määritellään sen mukaan mitä hän on: kaunis, suulas, ystävällinen, rohkea, rakastava ja niin edelleen. Mies määritellään sen perusteella mitä hän tekee: johtaa yritystä, kertoo hauskoja juttuja, kalastaa, osaa kieliä ja niin edespäin. Minä haluaisin tulla määritellyksi pääsääntöisesti sillä perusteella, mitä minä teen. Erityisesti siksi, että se mahdollistaa enemmän asioita ja vapauttaa. Määrittely sen perusteella, että on jotakin, leimaa. Sen jälkeen on vaikeaa olla jotakin muuta tai olla lisäksi jotain muuta. Esimerkiksi jotkin naispoliitikot ovat joutuneet eroamaan virastaan leimauduttuaan jostain skandaalista. Miehille hyvin harvoin käy niin. Vaikka miespoliitikolla olisikin paljon irtosuhteita, hän ei leimaudu prostituoiduksi. Hän vain leimautuu mieheksi, joka harrastaa irtosuhteita. Siitä määritelmästä pääsee eroon, kun lakkaa harrastamasta irtosuhteita. Jos taas olet portto, olet aina portto. Tämä esimerkki on kärjistetty, mutta kuvaa mielestäni hyvin periaatetta.

Meidän pitäisi varmaan keskittyä kysymään itseltämmekin enemmän sitä, mitä me teemme tai mitä me haluamme tehdä. Sen sijaan, että pohdimme päämme puhki sitä, mitä me olemme. Tietysti nainen on monta hienoa asiaa: ystävä, rakastaja, äiti, kumppani. Silti olisi ehkä parempi keskittyä siihen, mitä teemme: huolehdimme toisista, huolehdimme itsestämme, kohtaamme rohkeasti haasteita, puhumme fiksuja asioita...taivas on rajana. Ehkä tämän jälkeen meidän ei tarvitsisi miettiä niin paljon sitä, olemmeko rakastettavia tai riittävän kauniita tai hyviä työssämme. Sanat ovat vain leimoja, teot kertovat meistä kaiken.