27.12.2010

Jouluterveisiä

Olemme siirtyneet vaihteeksi Rovaniemen pakkasiin jo pari päivää sitten. Olemme syöpötelleet ja avanneet vielä viimeisiä lahjoja, katsoneet urakalla telkkaria ja käyneet kövelyllä. Jannen äiti lähti töihinsä eilen ja sisko taitaa olla pakkaamassa tavaroitaan muuttoa varten. Että aika hiljaista on. Meidän piti lähteä tänään kotiin, mutta Jannen isällä ei sitten ollut ollutkaan tänään vielä menoa meille päin...
Edes alesta ei paljon taida olla iloa, koska ajattelin olla käyttämättä rahaa, mitä tietysti auttaa se ettei tililläni ole kuin noin 20 euroa :D. Käväisemme kuitenkin Iskussa, josko siellä olisi alessa hyviä tietokonetuoleja. Meidän oma on hankala ja liian iso. Lisäksi siitä on irronnut kaksi rullaa, joten tuoli keikkuu epämiellyttävästi kun sillä yrittää istua. Se pitäisi siis uusia. Lisäksi päivän ohjelmaan taitaa kuulua tutkimusraportin kirjoittamista, koska sain jo Madame de Pompadourista kertovan kirjankin jo luettua loppuun eilen yön pimeinä tunteina, kun en saanut unta. Ihan mielenkinntoinen kirja, jossa kerrottiin siis tuon erittäin vaikutusvaltaisen Ludvig XV:n rakastajattaren elämästä samalla kuvaillen 1700-luvun hovielämää. Sain muun muassa tietää, että Voltaire kuvitteli koko elämänsä elävänsä vain kolme viikkoa, ja eli sitten loppujen lopuksi yli kahdeksankymppiseksi. Oli siinäkin luuloinen tyyppi.
Nyt se joulun aika alkaakin sitten ilmeisesti olla ohi ja monet palaavat töihin ollakseen taas pari päivää lomalla uutena vuonna. Onneksi minun lomani on vähän pidempi. Uusi vuosi taitaa tänä vuonna mennä tuon armasvarpaisen (kosta valitin, että jos hän hylkää minut uutena vuonna, joudun viettämään sen kirjaimellisesti yksin) ja sisareni kanssa.

23.12.2010

Huomenna se on!

Vielä viimeinen kurkkaus, vähän niin kuin joulukalenteriin. Nelliinalla on pyörinyt aika hauska kenkäjoulukalenteri joulukuun ensimmäisestä. Ideaa voisi hyödyntää joskus :).

Tässä sitä meidän kuuluisaa lahjakasaa. Näyttää hörselöineen todellistakin suuremmalta ;).


Image and video hosting by TinyPic




Di toi tämän jouluisen pukin minulle Pohjois-Amerikan mantereelta asti! Siellä on kuulemma joulukauppa, joka on auki ympäri vuoden. Että jos tulee joulutunnelma kesäkuussa, niin voi käydä ihastelemassa kaupan koristuksia.

Image and video hosting by TinyPic




Tänään on siis aika pakata kapsäkki ja kiiruhtaa juhlimaan, joten palaillaan joulun jälkeen!

Vielä lämpimiä toivotuksia!

Image and video hosting by TinyPic

22.12.2010

Timo Soini ja puolisonsa Timo Soini

Huh, että tämä kuu on sujahtanut. Lunta ei ole tullut kyllä kovin paljon lisää. Paitsi Helsingissä, missä olin viikonlopun hengailemassa ystäväni luona :). Hankin Jannen joululahjat ja kävimme katsomassa Pähkinänsärkijän. Se oli ihana! Toisella puoliajalla tunnelmaa varjosti jumalaton nälkä. Yksi päivä meni vesipiippua poltellen ja vahdaten sitä Larssonin elokuvasarjaa, joka televisiossa pyörii. Se oli itseasiassa mukava päivä sekin :). Sen reissun oikeastaan ainoa takaisku oli, että rahani loppuivat totaalisesti kesken! Viimeiselle päivälle ja lähtöpäivälle minulla oli yhteensä kuusi euroa 8o. Siksi vietimme sunnuntaina koti-iltaa.

Kaikki joululahjat on nyt hankittu ja niitä onkin taas kerran kertynyt vähän pröystäilevä kasa. En tiedä miten tässä aina pääsee käymään näin... Oli tarkoitus ottaa kuva siitäkin, mutta mutta...
Janne ja minä menemme äidin luo viettämään joulua. Sinne kokoontuu perhe, tätini ja siskon poikaystävä. Ruokia pitäisi varmaan mennä valmistelemaan huomenna. Lähdemme Jannen vanhempien luo Rovaniemelle joulupäivänä. Siellä vietettävän ajan pituudesta tai uuden vuoden viettopaikasta ei ole vielä tietoa.

Olen aloittanut äidin pyynnöstä imelletyn perunalaatikon teon, mutta en tiedä yhtään mitä siitä tulee! Käytin jotain perusperunoita jauhoisten sijaan ja sörsselöin perunat sauvasekoittimella, jonka jäljiltä perunamönjään tuli sellainen ikävän liisterimäinen ja kiiltävä rakenne...eh heh. Se oli niin helppoa! Ei pidä mennä siitä mistä aita on matalin. Olisi pitänyt kiltisti käyttää vatkainta. Tälle illalle on tarkoitus sekoilla vielä vähän lisää sillä yritämmme tehdä sokeroituja omenoita, kuten näin televisiossa tehtävän. Saa nähdä syttyykö sokeri tuleen...
Olen siis tänään raatanut keittiössä ruokaa laittaen ja koneella kirjoittaen kämää tutkimusraporttiani. Onneksi sitä ei tarvitse kirjoittaa kuin jotain päälle kuusi sivua. Ei siitä enää paljon puutu. Mutta kun siitä puuttuu tulosten esittely, enkä ole aivan varma mitkä ne tulokset nyt sitten ovat :D. Ärsyttävää tehdä tehtäviä, joista ei tiedä miten ne pitäisi tehdä.

Koska Janne on käyttänyt akun kamerastani kuvatessaan näytönohjaintaan (tiedän...nörtit), ja jättänyt akun lataamatta, tarjoilen ainoastaan muisteloita viime joululta :).



Image and video hosting by TinyPic
Kyllä, näin me vietämme joulupäivää! No ei sentään. Sattumalta oli ohjaimet ja kone paikan päällä.



Image and video hosting by TinyPic 
Jouluaattoillallinen. NAMI! Ja Janne on onnellinen litran kolpakkonsa kanssa.


Image and video hosting by TinyPic 
Ja näin höpöksi meillä menee lahjojen anto! Hyvä jos löydän itseäni tuolta lahjakasan alta. Meidän perheen pitäisi vähän opetella hellittämään. Tai oikeastaan meidän äidin. On se vaan se paras juttu nähdä lahjan saajan tyytyväinen ilme :). Se on joulussa hauskinta.


Oikein makoisaa ja ihastuttavaa Joulua kaikille, erityisesti kaukana ulkomailla oleskeleville ystävilleni!  
Chilessa voi olla vähän hankala päästä helteessä joulutunnelmaan :).


P.S. Olipa kyllä taas surkuhuipaisaa katsella linnanjuhlia, kun juontajat höpisivät aivan omiaan. Timo Soini ja puolisonsa Timo Soini oli illan parhaita. Kaikista käsittämättömintä oli, että juontajat nimesivät kaksi miespuolista vierasta Mr. Gay Finlandiksi. Mahtoi sitä ei-gaytä hieman hatuttaa, kun tuli aika tavalla väärä titteli ja nimi! Linnanjuhlista alkaa tulla kauhisteltava huumoriohjelma.