18.3.2012

The Rocky Horror Show




Torstain burleskin teemana oli The Rocky Horror Picture Show. En ole nähnyt musikaalista tehtyä elokuvaa, mutta eipä tuo haitannut. Tunnelma oli hyvä, ja erityisesti juonto (ensimmäisen herrasmiehen vastuulla) oli mielestäni onnistunut. Esitykset varioivat marilynimitaatiosta makkaroita pyörittelevään, muhkeaan leidiin. Olipa mukana teemaan sopivasti yksi transvestiittinen esityskin! Tunnelma ei ollut aivan yhtä tiivis kuin ensimmäisellä keikalla, jolla olen käynyt (tämä siis toinen), mutta silloin mukana olikin myös ulkomaalaisia esiintyjiä ja tila tupaten täynnä. Nyt oli väljempää ja yleisö arempaa, mutta silti meno oli hyvä. Tykkäsin :).











Lopuksi kaikki kokoontuivat lavalle ja bilettivät!

16.3.2012

Spring in heart


On päiviä, jolloin kevät tuntuu tunkevan agressiivisesti sisälle ikkunoista. Rakastan sellaisia päiviä. Huomaan kaivavani kevätvaatteita kaapin perältä. Sortsit ostin hennesiltä kahdella eurolla joulualennusten aikaan kesää varten, mutta ne ovat niin keväänsuloiset, että en ole malttanut odottaa kesään asti. Ostin alkuviikolla kirppikseltä valkoisen, raidallisen hameenkin kevät mielessäni.









15.3.2012

Kuulumisia

Hups, että huomaan eläväni pikkuisen sivussa todellisuudesta, koska aika on monipolvinen käsite. Loma vierähti erittäin nopeasti. Tässä siitä tiivistelmä: aurinkoinen lumi, kivikautiset miehet karva-asuissa, ystäviä yökylässä, zombeja, kirpputoreja, puutavaraa, hampaiden kiristelyä, stressihikeä, hellyyden osoituksia, junamatka, neulomista, levottomasti nukuttuja öitä huonolla joustinpatjalla, pohjoisen hiljaisuutta, llisää töitä, ajattomuutta.

Yksi loman kohokohdista oli vierailu Kierikkiin, kivikautiseen kylään. Myöhästyimme aikataulusta ja ajoimme parikymmentä minuuttia vikaan, mutta pääsimme lopulta perille. Paikanpäällä ihastelimme luusta ja kivestä valmistettuja työkaluja ja hollantilaisilta näyttäviä asumuksia. Ruinasimme itsemme myös lapsille suunatulle koiravaljakkokierrokselle. Tiesittekö, että kaksi fiksuinta koiraa laitetaan aina eteen etsimään turvallisin reitti, ja yleensä nämä koirat ovat narttuja? Kuten valjakon omistaja asian ilmaisi: aivot eteen, lihas tulee perässä.



Kivikautisiin rooleihinsa uppoutuneet miehet nylkivät poroa ja ripustivat lihoja nuotion ylle paistumaan. Valitettavasti emme saaneet maistiaisia. Hygienia ei ollut aivan vaadittua tasoa, jotta yleisölle oltaisiin voitu jakaa paloja. 






Koiravaljakkoajelun lisäksi ajelimme hoijakalla. Janne tipahti kyydistä ja sai lantioon kämmenen kokoisen mustelman :D. Tekniikka kelkassa pysymiseksi ei ollut paras mahdollinen.

Perinteitä noudattaen asukuvaan. 90-luvun kukkamekko on vilahtanut blogissa aiemminkin, kun muokkasin sen itselleni sopivaksi. Toisin sanoen poistin hihat ja kavensin. Viime kesänä huomasin, että kainaloaukot olivat liian pienet. Ehkä olen kasvattanut allejani tai sitten olen vain tullut tietoisemmaksi kainaloistani ;). Mekko oli ollut muokkauskasassa jo aika kauan. Viimein leikkasin kainalot suuremmiksi ja ompelin pitsinauhaa koristeeksi.








Burleskityöpaja oli muuten aika hauska. Vaikka pitää korjata asennettani omaksi yllätyksekseni enemmän sellaiseksi "hupsis, pylly näkyi vahingossa" eli viattomammaksi. Yllätykseksi siksi, etten todellakaan arvannut olevani liian porno :D. Aina joskus sitä onnistuu yllättämään itsensä...
Tänään olen kavereiden kanssa menossa katsomaan burleskia. Jippii! Saimme kolme viimeistä lippua. Kuulemma meillä päin on Suomen paras burleskiyleisö :).

3.3.2012

Käärmeennahkaa ja muuta velmua

Olen menossa huomenna burleskityöpajaan (Kääk ja ääk!). Minulla ei ole juuri mitään hajua siitä, mitä siellä tehdään. Tiedän vain, että mukaan pitää ottaa korkokengät, huivi ja hanskat. En tiedä vielä onko burleski minun juttuni, ja vaikka katsomosta käsin olen pitänyt, lavalle siirtyminen on vähän eri juttu. Tein hieman kokeiluja etukäteen. Jostain syystä lopputulos näyttää ysäri pin-upilta...:D. Ja päälle vielä överibiisi ja se on siinä!





27.2.2012

Toipilaan muistelmat


Mitä minä olen tehnyt tässä kuussa? Lähinnä piilotellut kotona, neulonut villasukkia, ja nyt kahden viikon sairastelun jälkeen alan olla kuosissa. Sairastelun lisäksi olen käynyt hyvän ystäväni luona Kankaanpäässä viettämässä pitkän viikonlopun, joka tuntui kuin lomalta. Olen myös uhrannut aikaani erinäisten esseiden kirjoittamiselle. Nyt alkaa sivuaine olla siinä kuosissa, että voin taas palata sen hemmetin kandin pariin. Itseasiassa äidinkielen ja kirjallisuuden sivuaineesta on ollut hyötyä siksi että olen saanut kirjoittamiseen uutta intoa. Meillä kun esseistä, kokeista tai juuri muistakaan kirjallisista palautuksista ei saa palauetta, kirjoittaminen tuntuu vähän haamukirjoittamiselta, ikään kuin tekstit eivät koskaan päätyisi mihinkään. No, sivuaine on ollut poikkeus, vaikka palaute onkin ollut enimmäkseen vertaiarviointia, mutta sekin on parempi kuin ei mitään. On ollut mukava päästä keskustelemaan omista teksteistä ja kuulla niistä myös muiden ajatuksia. Meidän yliopiston taipumus vieroittaa minut kirjoittamisesta on nurinkurinen, varsinkin siksi että olen aina pitänyt kirjoittamisesta.

Seuraava kuva on otettu jossain sairastelun vaiheessa. Tämän taudin aikana minun suurimmaksi ongelmakseni on muodostunut ruokahalun puute. Olen laihtunut viikossa yli kilon pelkästään siksi, etten ole saanut ruokaa alas kurkusta. Tämä ateria on yksi yritelmäni saada itseni syömään :D. Käydessäni kaupassa olen ajatellut, että nyt on ihan sama mitä ruokaa ostan, kunhan se on jotain, mitä tekisi mieli.





Edellisen kauppareissun jälkeen kannoin kotiin nakkeja, appelsiineja, omenoita, jogurttia, hunajaa, kaakaota, maitoa, tacosipsejä, guacamole-kastiketta ja rahka-ainekset. Nyt makuhäiriöt ovat onneksi poistuneet ja olen päässyt suunnilleen normaaliin päiväjärjestykseen, että eiköhän tämä tästä.

Tänään on ensimmäinen päivä, kun uskaltaudun kameran eteen. Taas unohdin villasukat jalkaan!





21.2.2012

Räkää ja rähmää

Olen ollut on/off sairas yli viikon. Sairastelun viimeisimpiin käänteisiin on kuulunut viikonlopun viettäminen 38 asteen kuumeessa, järjetön nuha, huimaus, pahoinvointi ja makuhäiriöt. Suussa maistuu koko ajan erittäin outo makea maku, eikä mikään ruoka oikein maistu normaalilta. Lisäksi meidän biojäteroskis haisee minusta nakilta, joka on itseasiassa ihan hyvä haju. Tänäänkin vielä lämpö nousi tasan 37.

Voitte varmasti ymmärtää, että koska olen valkeanharmaa, lukuunottamatta silmieni alle muuttaneita mustia renkaita, ei ole ollut kovin kuvauksellinen olo. Koin suorittaneeni eilen ja tänään jonkinasteisen uroteon, kun sain pestyä naaman ja hampaat sekä puettua itseni säädylliseen vaatekertaan. Kävin tänään jopa koulussa! Nyt kyllä maistuisivat taas 12 tunnin yöunet.

Palataan siis, kunhan päivä paistaa tähän risukasaan.

15.2.2012

Puspus



Hyvää ystävänpäivää!
(Näemmä muutaman minuutin myöhässä :D)