Olen ollut tahtomattani nälkälakossa jonkin aikaa. Joskus on vain sellaisia kausia ettei ruoka maita. Pari päivää sitten päätin kaupassa tehdä itselleni nuudeleita ja kanaa. Ostin jonkin curry valmismaustepussin ja kookosmaitoa ja lätkäisin ne sekä paprikaa pannulle. Oi, että miten hyvää! Lisukkeeksi seesamilla maustettuja nuudeleita. Mmm, alkaa vieläkin tehdä mieli kun vain ajattelenkin. Ulkonäkö ei ole hääppöinen, mutta maku sitäkin parempi. Pitäisi jaksaa vääntää useamminkin itse ruokaa. Valitettavasti kumpikaan meistä tämän katon alla asuvista ei ole valveutunut ruuanlaiton suhteen. Mikä siinä on, etteivät äidit valmista poikiaan kotoa muuttamiseen? Niin siis enhän minä osaa laittaa ruokaa, mutta se ei johdu siitä ettenkö minä olisi laittanut ruokaa. Olen kyllä jo vanhempieni luona asuessa, mutta vanhempienikin ruuanlaittotaidot ovat niin köyhät, ettei sieltä ole jäänyt paljon käteen. Poikkis taas ei ollut varmaan hyvä jos koskaan keittänyt perunoita...tai ikinä pessyt pyykkiä itse. En tajua, mikä äitejä vaivaa. Tytöt saavat kyllä tehdä kotitöitä niin paljon, että korvista tulee, mutta pojat istuvat - ainakin tässä tapauksessa - tietokoneen ääressä omassa ylhäisyydessään odottaen ruokakutsua.
Nami nam. Osaan syödä puikoilla, eikä nuudeleita juuri muilla välineillä kannata syödäkään.
Rapatessa roiskuu. Poikkia valittaa aina, etten siivoa jälkiäni tarpeeksi nopeasti. Siitäkin huomaa, ettei herra ole oikein itse hommaan uppoutunut.
Only Shallow vinkkasi jo jonkin aikaa sitten Whyredin outlet-myynti sivuston olemassaolosta. Olen kuolannut tätä hametta siitä asti, kun Elle kolahti postiluukustani. Kauhistelin yli 200 euron hintaa. Nyt hameen saisi alle puoleen hintaan ja kyllä houkuttaa. Jos sitä vähän sijoittaisi omaan joululahjaan? Nuo röyhelöt...
Myös tämä mekkonen kutsuu minua. Minua kiehtovat erityisesti leikkausten ja värien muodostamat kuviot. Kerrankin joku on suunnitellut vaatteen.
Tänä vuonna oma joululahjalistani ei ole tahtonut muodostua. Tai no, se sisältää liian paljon liian kalliita juttuja. On kuitenkin selvää, etten koskaan kieltäydy villasukista tai sukkahousuista. Jos olisin ollut ahkera ja aikaa olisi ollut riittävästi, olisin tehnyt muille annettavat joululahjat itse. Käytännössä ideointikin jäi heikoksi. Muutenkin olen ollut vähän suru puserossa muiden joululahjojen suhteen. En halua antaa mitään turhaa krääsää, vaan käytettäviä ja tarvittavia juttuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti