Kuvat.
Olen ihan jippii!!!! Kevättalven paras juttu! Hiihtoloma on tulossa, ja minä ja Jansku aiomme tehdä kaikkea muuta kuin läähättää ladulla. Pitkällisten pohdintojen ja netin selailun jälkeen päädyimme kohteeseen nimeltä Madeira! Matka on varattu ja lähtö 5. päivä maaliskuuta. Tähän aikaan vuodesta Madeira ei varmaankaan ole vehreimmillään, mutta ilmeisesti asteet pyörivät siellä +20 tienoilla. Eli siis suomalaista kesää, mikä kelpaa minulla aivan hyvin. Erityisesti kun katsahdan ulos valkoisia hankia. Olen nähnyt useita unia merestä, hiekasta, uimisesta ja bikinien valitsemisesta. Alintajuntani piinasi minua niin kauan, että ymmärsin tarttua toimeen. Vaikkakaan meri ei taida olla tarpeeksi lämmin uimiseen.
Madeira on mahtava kohde ainakin yhdestä hyvästä syystä (en ole vielä tutustunut sen enempää, mutta aion piipahtaa kirjastossa), nimittäin merestä! Madeira on Portugalin omistama saari Atlantilla Afrikan vieressä, ei ihan yhtä etelässä kuin Canariat sun muut. Minä olen aina ollut heikkona mereen ja ajatus suht eksoottisesta saaresta meren ympäröimänä saa minut varsin tunnelmalliseksi. Minun tarkoitukseni ei ole tehdä shoppailumatkaa, vaan enemmänkin syödä ihanaa välimerivaikutteista ruokaa, katsella paikkoja ja rentoutua. Madeiran eläimistö ja kasvisto on ilmeisesti varsin ainutlaatuista, joten siihenkin on mukavaa tutustua. Pitää pitää peukut pystyssä hyville ilmoille!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti