En muista olenko koskaan maininnut nykyään jo lieventyneestä pakkomielteestäni historiallisiin pukuihin. Erityisesti yläaste- ja lukioaikana olin erittäin kiinnostunut siitä miten ihmiset ovat pukeutuneet erityisesti 1700-1910-luvuilla. Olen kuluttanut tunteja ja taas tunteja selaten nettiä, etsien kuvia autenttisista puvuista, käynyt aina historiallista pukeutumista esittelevissä näyttelyissä, jos sellainen on sattunut kohdalle, etsinyt kaavoja ja jopa ommellutkin pukuja itse. Tosin ompeleminen ei ole ollut aivan niin ammattimaista, että aikaansaannokset olisivat olleet varsinaisesti oikeita historiallisia pukuja, vain viritelmiä jämäkankaista. Vielä 2000-luvun alussa nettikään ei tarjonnut kovin paljon infoa, kun nykyään voi löytää harrastajien blogeja, joissa he esittelevät omia luomuksiaan. Omiin haaveisiini kuuluu osallistuminen Versailles'ssa järjestettäviin pukujuhliin, joihin pukeudutaan 1700-luvun asuihin.
2000-luvun japanilainen lolita-ilmiö kolahti minuun lukioaikana. En koskaan pukeutunut tyyliä vastaaviin asuihin, mutta ihastuin osaan tyylin piirteistä: leveisiin helmoihin, söpöihin printteihin, tyttömäisyyteen ja ihaniin hiuksiin. Heräsinkin nyt pohtimaan syytä taipumukseeni pitää näyttävistä helmoista ja tyttömäisistä/naisellisista asuista. Olen ollut aina jokseenkin ristiriitainen sekoitus "maskuliinista" järkeä ja feminiiniä esteetikkoa. Joskus nämä puolet minussa käyvät taistelua keskenään. Pienenä rakastin prinsessajuttuja. Prinsessamenneisyydestäni olen maininnut joskus aiemminkin. Pitkään halusin tulla isona prinsessaksi. En kuitenkaan koskaan pukeutunut vaaleanpunaisiin hörhelöihin, enkä muista edes juuri pitäneeni vaaleanpunaisesta. Lempivärini oli pitkään keltainen.
Osittain röyhelöiden puute johtui varmaankin perhekulttuurista, sillä äitini ei koskaan ole ollut "naisellinen" nainen, vaan on esimerkiksi housuihminen eikä käytä juurikaan meikkiä. Kuitenkin oppiessani puhumaan sanoin äidilleni haluavani mekon ja ripsejä (rimpsujen ja pitsien sanayhdistelmä :D). Tykkäsin jo pikkutyttönä korkokengistä ja kauniista mekoista, joita lopulta omistin muutaman kappaleen. Niitä ei kuitenkaan voinut käyttää kuin juhlissa, kuten suomalaiseen tapaan kuuluu. Ehkä en ole päässyt elämässäni tarpeeksi toteuttamaan tätä ripsistä puolta itsessäni. Siitäkään huolimatta, että olen pukeutunut pääsääntöisesti mekkoihin ja hameisiin lukion jälkeen ja ihastunut lolitoihin ja 50-lukuun.
Toisaalta on hyvä, ettei lolitatrendi ehtinyt rantautua Suomeen oman nuoruuteni aikana, koska on mahdollista, että olisin hurahtanut täysin, ja nyt minulla olisi paljon kuvia itsestäni noloissa röyhelöissä :D. Jos tyylini olisi nyt lolita olisin ns. classic lolita. Siinä yhdistyvät houkuttelevalla tavalla historiallisen pukeutumisen piirteet lolitan perustyyliin. Classic on myös esimerkiksi sweet lolitaa riisutumpi ja simppelimpi tyyli. Sweet lolitassa on yksinkertaisesti liikaa rusetteja, nauhoja ja rimpsuja. Ällömakeaa. (Tiedot perustuvat satunnaiseen googlaukseen, en voi väittää olevani mikään lolita-tyylien tuntija...)
Mary Magdalene tekee mielestäni hienostuneita pukuja genressään. Eikö olekin helppo havaita 1700-1800-lukujen vaikutteita? Ensimmäisen ja toisen mekon ottaisin kaappiini heti :).
Ainakin vielä toistaiseksi "maskuliininen" järki minussa on ollut voitolla. Haluan olla pystyväinen tekemään mitä haluan ja olemaan miten haluan. Vaikka mekot eivät pääsääntöisesti rajoita elämää kovin paljon, on niissäkin hankalat puolensa. Harvat niistä ovat itseasiassa todella mukavia, ainakaan jos ne on tehty venymättömästä kankaasta tyköistuvaksi. Mukavuudesta on tullut minulle vanhemmiten entistä tärkeämpää. Lisäksi olen liian kiinnostunut erilaisista trendeistä ja muodista ylipäätään jumittuakseni vain yhteen tyyliin, kuten vaikka classic lolitaan. Minun onnekseni tämän talven ydinmuotiin kuuluu tiimalasimalli, mikä on ollut muodissa nyt jo jonkin aikaa. Voin siis huoletta toteuttaa intohimoani mekkosiin ;). Mielessäni alkaa jo hahmottua seuraava mekon ompeluprojekti joustavasta villakankaasta...
