Minä olin jo tuskailun jälkeen henkisesti siirtynyt viettämään syksyä. Onko se ihme, kun puolet heinäkuusta meni syksyn ilmoilla? Mutta tällä viikolla lämpö on palannut takaisin! Joku voivottelu kuumaa intiaanikesää ja minä olin vain, että itseasiassa nyt pitäisikin olla niin lämmin, sillä on edelleen heinäkuu :D. Olin äidin kanssa viettämässä lokoisia kesäpäiviä äidin kaupunkimökillä. Lähinnä löhösin. Kyllä me myös sisustettiin mökkiä hieman uusiksi. Eilisen päivän lähinnä nukuin :D.
Ennen lähtöä heitin lippiksen päähän ja nyt ihmetteln miksi en ole oikeastaan käyttänyt sellaista aiemmin. Auringon kannalta hirveän näppärä kapistus! Päänsärkyä ei tullut melkein ollenkaan, vaikka luin lehteä paahteessa vaikka kuinka kauan. Nyt siis testaillaan tätä lippistrendiä. Ainakin se vaikuttaa ihan käytännölliseltä. Muutama inspiskuva, ollos hyvä.
Olisi kiva kokeilla myös jotain tällaista tyttömäisempää versiota ;).
Kuvien hameen tein itse ja sain valmiiksi viime viikon lopussa. Tänään ajattelin pukea sen ensimmäistä kertaa päälle. Kysymyksessä siis todella nuden sävyinen satiinihame. Ei ollu tihan niin paha tehdä kuin se 20-luvun mekko. Tosin siinä ongelmat johtuivat osittain siitä, että en tajunnut laittaa koneen säätöjä oikein...
Hameen esikuva on Nina Riccin satiinihame. Mielestäni lopputulos on melko lähellä esikuvaansa. Sain jopa tehtyä taskutkin. Ai niin! Minulla on tekeillä tähän myös mahdollisesti yhteensopiva satiinipaita samasta kankaasta. Tarkoitus olisi kiinnittää siihen kangaskukkia.
Lupasin tänään käydä vielä äidin kanssa katsomassa uusia verhoja sinne mökille. Yritän saada taivuteltua äidin kukkaverhoihin, mutta saas nähdä. Äiti ei ole yhtään sellaista romanttista tyyppiä, mökki kyllä olisi.