28.10.2014

Sivurooli


Olemme päättäneet järjestää tänä vuonna omat Halloween-pirskeet! Siitä onkin jo kolme vuotta, kun juhlaa viimeksi juhlimme. Viimeksi vuonna 2012 mietin, josko olisimme juhlineet kihlajaisiamme Halloweenin merkeissä. Olisin pukeutunut Tim Burtonin Corpse Brideksi, Emilyksi. Päätimme kuitenkin juhlia ihan normaaleja kihlajaisia. Tuolloin Pelastusarmeijalta hankkimani hääpuku ei päässyt käyttöön ja idea jäi hautumaan. Nyt kun meillä on taas bileet, niin ajattelin vihdoin toteuttaa suunnitelmani!










Tein tänään testimeikin. Kyllä tuon tekemiseen tunteroinen vierähti. Sain ensimmäistä kertaa itse irtoripset paikoilleen! Hurraa! Selvästi saisi olla överimmät irtoripset, tosin. Käytin Grimasin vesipohjaista valkoista maalia pohjana ja käytin muuten tavallisia meikkejä. Toimi itseasiassa aika hyvin. Tein tällä kertaa tarkemman kopion animaatiosta. Käytin ohjeena tätä videota. Minulla on lisäksi vielä sinistä hiusspraymaalia, jolla ajattelin suihkia tukan. Heh, olen viimeksi käyttänyt kyseistä ainetta kauan sitten vappuna.

Janne ei ole vielä ihan päättänyt miksi rupeaa, mutta minä ajattelin, että hän voisi olla kuolema. Ostin tänään hänelle mustat piilolinssit. Saa nähdä saako hän niitä paikalleen ja kestääkö ylipäätään pitää niitä. Meillä kummalakaan ei ole normaalielämässä tarvetta piilolinsseille, joten emme ole tottuneet asentamaan emmekä käyttämään niitä. Jos Janne on kuolema, minä voin olla kuoleman morsian. Hiukan synkkää? Halloweenina saa olla, vai mitä. Olemme hankkineet koristeita ja minä olen miettinyt vähän sapuskaakin. Onneksi ehdotin, että juhlat olisivat nyyttärit, niin pääsee siltä osin vähän vähemmällä. Ajattelimme itseasiassa juhlia käytännössä erään ystäväni luona, koska meille ei vain mitenkään järkevästi mahdu. Vielä pitäisi kehittää musaa ja jotain kevyttä ohjelmaa :). 

Ei kommentteja: