Vähän on sellaisen huonon karman fiilis. Rajoja ylittävä postikaan ei ilmeisesti kulje, joten on turha lähetellä postikortteja. Tuhkapilvi on muuttanut sääennusteitakin. Meillä hyvä, sillä sateet ja viileät päivät vaihtuivat 20 asteeseen. Toisaalta Suomen kesästä ennustetaan viileämpää. Kirous.
Tässä muutamia kuvia Roomasta. Spoleton kuvia en ole vielä saanut ladattua koneelle.
Eräs kirkko.
Erityisesti Roomalaiset tuntuivat olevan paikalla mutteivät läsnä. Kaipa sellainen kehitys on väistämätöntä, eikä maalaiskulttuuri säily kovin kauan, edes itsepintaisessa Italiassa. Äiti väittää, että saan paljon seuraavia katseita, mutta minä en juuri huomaa. Toisaalta, en ole ollut kovin innokas olemaan huomion keskipisteenä. Se hyvä puoli vanhempien kanssa matkustamisessa on: saa olla rauhassa kaikenlaisilta lirkuttelijoilta. Ja äiti tekee ruuat :D. Ja ihan hyviä italialaisia kokeiluja vieläpä. Meidän äiti ei ole mikään kotikokki.
Olen pistänyt merkille pari italialisille tyypillistä trendiä. Ensinnäkin poolokaulukset ovat täällä suosittuja kaikenikäisillä. Toisekseen täällä käytetään ihan älyttömästi lenkkareita! Ei olisi uskonut. Joka kolmannella roomalaisella naisella oli lenkkarit jalassa...Käytetään täällä enemmän korkokenkiä kuin meillä, jopa täällä vuoren rinteeseen rakennetussa kaupungissa, jossa on vain ylä- ja alamäkiä ja mukulakivikatuja, mutta lenkkarit ovat niitä suositumpia. Kolmas suuri trendi on kiiltäväpintainen, lyhyt toppatakki. Niitä on kaikilla. Ja niitä myös käytetään + 15. Äiti oli eilen ihan täpinöissään, kun auringossa, tuulettomassa paikassa lämpötila nousi 25 asteeseen. Paikalliset istuivat saman puiston penkillä villakangastakeissa, missä minä riisuin jopa neuletakkini ja istuksin T-paidassa.
Lähdemme käymään lähikaupungissa Perugiassa kohtapuoliin. Junat saattavat olla kätevä matkustustapa. Saa nähdä, tänään kokeillaan :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti