Pidän elokuvista. Ne ovat mukavaa viihdettä ja joskus upeaa taidetta. Makuni elokuvien suhteen on monipuolinen, mutta todella henkeäsalpaavia elokuvia olen nähnyt vähän. Sellainen kokemus on aina hyvin persoonallinen, eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka monta oscaria elokuva on voittanut tai kuinka moni arvostelija on sitä kehunut.
Kuten sanottu pidän monista elokuvista, mutta kolme nuoruuteni elokuvaa on jättänyt minuun erityisen jäljen. Nämä elokuvat ovat olleet upeita monessa mielessä, mutta erityisesti audiovisuaalisesti.
American Beauty oli oikeastaan ensimmäinen aikuisten elokuva, josta todella pidin. Elokuvan musiikki ja synkkä visuaalinen ilme tekivät minuun vaikutuksen. Minulle elokuvan loppu on aina merkityksellinen. En pidä tarinoista, jotka loppuvat "realistisuuteen" vedoten ikävästi. Minulle elokuvan täytyy tarjota kokemus toivosta, edes jonkinlaisesta. Teininä samaistuin päähenkilön tyttäreen, joka pitää itseään jokseenkin rujona ja erilaisena ja pelkää, ettei kukaan rakasta häntä. Hän tapaa jokseenkin erilaisen pojan ja rakastuu. Elokuva ei kuitenkaan ole tyttären tarina, vaan isän tarina. Isä herää keski-iän koomasta ja alkaa taas tuntea elävänsä. Se, elämän uudelleen kohtaamisen riemu, on elokuvassa kaikista kauneinta.
Tässä vaiheessa joku voisi havaita kaavan. Jostain mystisestä syystä minulla on taipumus pitää elokuvista, joissa nuori nainen hahmottaa seksuaalisuuttaan. Ehkä mieltymykseni on liittynyt oman nuoruuteni etsintöihin ja seksuaalisuuteen. Näissä elokuvissa aihetta käsitellään kuitenkin mielestäni kauniisti ja naiset, nuoruudestaan huolimatta, ovat jollain tavalla voimakkaita hahmoja. Jos vertaa esimerkiksi elokuvaa Kolmetoista elokuvaan Rakastaja, tunnelma ja näkökulma on totaalisen erilainen, vaikka aihe on sama. Kolmetoista kertoo seksuaalisuuttaan tutkivasta, aikuisen vapautta hamuilevasta 13-vuotiaasta tytöstä, joka ajautuu tosiaankin kokeilemaan rajojaan aikuisten maailmassa, johon hän ei vielä ole valmis. Rakastajassa taas 15-vuotias tyttö tekee seksuaalisia tutkimusmatkoja aikuisen miehen kanssa. Miehellä ja tytöllä on kuitenkin intohimoinen ja tunnepitoinen suhde.
Rakastajan musiikki kolahti minuun heti. Paahtavan auringon ja melankolian muodostama ristiriita on visuaalisesti kiinnostava. Valo ja varjo, jonka suojassa rakastetaan ja vihataan. Saimme ystäväni Din kanssa elokuva lainaksi videovuokraamosta, jossa olimme tetissä yläasteikäisinä. Elokuva on K-15, mutta me taisimme olla kahdeksasluokkalaisia. Valitsimme leffan täysin summanmutikassa parin muun elokuvan lisäksi. Katsoimme leffat maratonina, mutta tämä on ainoa, joka jäi mieleeni. En omistanut elokuvaa vuosiin, sillä sitä oli lähes mahdotonta löytää mistään. Kesti siis pitkään ennen kuin näin sen uudestaan. Janne löysi leffan jostain netin syövereistä ja tilasi sen minulle yllätykseksi <3.
On erittäin hyvä kysymys, miksi en omista Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme -elokuvaa. En ole löytänyt sitä enää kaupasta, varmaan netistä löytyy. Elokuvaa kuljettaa kaksi rakkaustarinaa ja yksi kostokertomus, jotka kaikki kietoutuvat yhteen. Varsinaisena teemana on kuitenkin vapaus: mitä se on ja miten sen saavuttaa. Tuntuu toistolta sanoa, että myös Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme on visuaalisesti näyttävä, mutta näin se kuitenkin on. Tarina saa traagisen lopun, mutta mielestäni loppu on perusteltu. Elokuvan jälkeen fiilikset ovat kaihoisat ja olo haavoittuvainen. Elokuva tutkii tavallaan herkkyyden ja kovuuden suhdetta, kantavana teemana on siis jing ja jang.
Tässä kolme elokuvaa lemppareiden listastaltani. Uudemmista, kolahtaneista elokuvista voisin mainita esimerkiksi Napapiirin sankarit, Inceptionin, Avatarin, Marie Antoinetten, Junon ja niin edelleen. Niiden vaikutus ei kuitenkaan ole ollut aivan sama.
