15.11.2013

Viikon editoriaali

Jälleen joudun pahoittelemaan sisällön puutetta. Omaa naamaa ei edes kannata kuvata, vaikka minulla olisi siihen energiaa ja aikaa, mitä ei siis ole. Keikun uupumuksen reunalla jatkuvasti, ja pitää vain toivoa, että jaksan jouluun asti. Olen muuttanut harjoittelua ajatellen vuorokausirytminikin, jotta saisin paremmin asioita tehtyä. Nyt menen nukkumaan kello 20-21 ja herään kello 05-06. Tällä viikolla olen ollut koululla ja ohjauksissa viiteen asti iltapäivällä kolmena päivänä viikosta. Ei siis keekoilu kameran edessä iske. Voin inspiroitua viikon editoriaalista ja rukoilla itselleni suopeutta maailmankaikkeudelta. Jokin näissä synkeän pelkistetyissä asuissa ja hillityssä kärsimyksessä viehättää.
















Ollie Henderson for Flair Germany

Ei kommentteja: