13.11.2014

If your lips are movin'

Huhhuijakkaa, kylläpäs on töttöröö-olo 11 tunnin yöunien jälkeen. Oli vissiin vähän rankka reissu Etelä-Suomeen. Kävin morjestamassa hyvää ystävääni ja siskon luona kääntymässä. Samalla kävin lääkärissä. Katsotaan, mitä keho sanoo uudesta lääkityksestä. Jospa se väsymyskin vähän helpottaisi. 

Asiasta nakkiin. Bongasin nyt ennätyksiä rikkoneen Meghan Trainorin All about that bass -biisin hetkeä aikaisemmin ennen kuin siitä tuli Suomessakin radiohitti. Hupi sinänsä, että kuuntelin biisiä ja ihmettelin, miksei se ole hitti. No, nyt on. Nyt likalta on tullut uusi sinkku, joka on mielestäni vielä ensimmäistäkin parempi.







Kappaleessa lauletaan siitä, kuinka aina, kun toisen huulet liikkuvat, suusta tulee valheita. Olen viimeaikoina pohtinut (jälleen kerran) sitä, kuinka ihmiset voivat aivan pokalla suoltaa puhtaita valheita päin naamaa, silmää räpäyttämättä. Tragikoomista siinä on se, että he useimmiten itse uskovat omien valheidensa totuudenmukaisuuteen. Ihmisillä on taipumus selittää ja tulkita asiat niin, että ne ovat itselle mahdollisimman suotuisia tai helppoja hyväksyä. Itsekin varmasti sorrun ainakin asioiden lievään vääristelyyn. Se on kuitenkin eri asia kuin esimerkiksi keksiä tapahtumia, joita ei ole koskaan ollutkaan. Ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun istuin nenäkkäin ihmisen kanssa, jonka tiesin siinä istuessani puhuvan täyttä potaskaa. Yritä siinä ensinnäkin pitää naama peruslukemilla ja toisekseen olla täräyttämättä suoraan, että höpöhöpö. Tällaisissa tapauksissa valehtelijaksi kutsuminen ei auta mitään, koska toinen kuvittelee puhuvansa totta. Mielummin yritän hellävaraisesti tuoda muita näkökulmia keskusteluun. Ongelmana on kuitenkin se, että ihminen uskoo sen, mihin haluaa uskoa. Puhe ei välttämättä mene läpi. Koskaan ei voi olla aivan varma, puhuuko ihminen totta vai kaunisteltuja totuuksia. Muun muassa siksi toisia ihmisiä on vaikea tuntea läpikotaisin. Erityisesti rakastettuja. Rakkaus tekee oikeasti melko sokeaksi. Yksi tärkeimmistä ohjenuorista elämässä on mielestäni tämä: ole rehellinen itsellesi. Tässä elämässä voi oikeasti tuntea vain itsensä.


Ei kommentteja: