10.2.2015

Muuttosuunnitelmia ja neuletakkeja



Minulla on ollut viimeaikoina aika paljon ajateltavaa, koska hieman yllättäen kävi ilmi, että meidän pitää muuttaa Helsinkiin. Muuttoon on nyt alle kaksi viikkoa aikaa! Jonkin verran olemme käyneet tavaroita läpi, mutta vielä piisaisi tekemistä. Muutto jännittää, vaikka miellä onkin Helsingissä sukulaisia ja ystäviä. Se on kuitenkin aika iso muutos. Minun perheestäni kukaan ei ainakaan vielä asu Helsingissä, mutta onneksi Tampereelle on melko lyhyt matka. Uusi asunto tulee olemaan tosi kiva, mutta vähän jännittää, että kuinka syrjässä se on. Ilmeisesti kävelymatkan päässä ei ole esimerkiksi kunnollista ruokakauppaa - postista tai apteekista puhumattakaan. 

Tunteet muuton tiimoilta vaihtelevat toiveikkuudesta paniikkiin. Toisaalta on mukavaa vaihtaa vähän maisemaa. Asuminen ja oleminen täällä on niin nähty, ja olen pitkään kaivannut jonkinlaista muutosta. Uusi ja tuntematon kuitenkin vähän ahdistaa. Janne tulee olemaan ensimmäisen puolen vuoden ajan tiiviisti Kajaanissa, emmekä edes näe toisiamme kuin noin kolmen viikon välein parin päivän ajan, mikä on huono juttu. Siinä mielessä tulee olemaan yksinäistä, vaikka olenkin jo melko tottunut Jannen jatkuvaan poissaoloon. En voi väittää, että tällainen kaukosuhteilu olisi mikään toivetilanne. Ei auta kuin toivoa, että puoli vuotta menee nopeasti ja asiat järjestyvät. Ja jos eivät järjesty, sieltä pääsee aina pois.

Sitten huomattavasti yksinkertaisempaan aiheeseen. Sain vihdoin ommeltua itselleni hameen, johon ostin kankaat vuosi sitten! Kangas on tikattua, kiiltävää villasekoitetta. Itseasiassa mokasin ommellessani vetoketjun ja kekitaka-kohdan, joten ne pitää vielä jossain vaiheessa muokata. Hameen vetoketju on nimittäin nyt niin lyhyt, että hame pitää pukea yläkautta :D. Ei ehkä kaikista käytännöllisintä.






Toisekseen löysin aivan mahtavan englantilaisen nettikaupan, jossa myydään huokeaan hintaan perusneuleita aidoissa luonnonmateriaaleissa. Nettikauppa on Wool Overs. Ostin kuvien valkoisen Cable Crew Cardigan -lampaanvillaneuletakin ja se taisi maksaa 36 euroa, koska postikuluja ei tarjouksen takia tullut. Neule on yllättävän tiivistä ja ohutta neulosta ollaakseen lampaanvillaa eli neule ei ole paksu ja raskas päällä. Tiivis neulos tai langanlaatu tarkoittaa sitä, ettei neule nukkaannu niin helposti. Odotin ehkä hieman niukempaa mallia kuvien perusteella, mutta olen ollut kuitenkin ihan tyytyväinen ja käyttänyt neuletakkia paljon jo tähän mennessä. Koko on S (olen yläosasta kokoa 34). Maksoin PayPalilla ja postituksesa taisi mennä vähän alle kaksi viikkoa. Nettikaupan ainoa huono puoli on se, että jos haluaa palauttaa ostoksensa, takaisinlähetys pitää maksaa itse.





Nettikaupassa on paljon muitakin ihanuuksia, kuten perusneuleita merinovilla-kashmir-sekoitteina monissa eri väreissä. Samoissa materiaaleissa en ikinä löytäisi käypiä neuleita täältä, saati sitten vastaavilla hinnoilla. Eli hox hox ne, jotka arvostavat laatumateriaaleja neuleissaan. Itseasiassa tilasin jo toisen satsin neuleita, koska hinta-laatusuhde vaikuttaa niin hyvältä. Tilasin vielä kashmir-merinovillaisen V-aukkoisen neuletakin ja poolopaidan samassa materiaalissa. Tilasin myös Jannelle kaksi perusneuletta. Toivottavasti ovat hyviä! Voin vielä myöhemmin raportoida. Jos neuleet ovat yhtä laadukkaita kuin jo ostamani valkoinen neuletakki, en varmaan osta neuleita enää koskaan mistään muualta :D.

Ei kommentteja: