Satunnaisuuksia

Muutamia satunnaisia kuvia kuluneilta viikoilta.

Janne ahkeroi opinnäytetyön parissa. Olut antaa tsemppiä.

Teimme ensimmäistä kertaa itse paistettuja ja leivitettyjä muikkuja! Teimme kastikkeenkin ihan itse. Jannen isä on kalastanut muikut ja poiminut puolukat itse. Olemme todella onnekkaista, koska saamme luomuherkkuja Jannen vanhemmilta.

Viime viikolla täällä oli Irlantilaisen musiikin ja kulttuurin festivaali. Älysimme tämän vasta festivaalin toiseksi viimeisenä päivänä. Saimme kuitenkin itsellemme liput vielä näytelmään ja illan konserttiin. Ystävämme Jonne oli myös mukana. Näytelmä jäi minulle vähän mysteeriksi, koska ensimmäistä kertaa minun oli oikeasti mahdotonta pysyä teatterissa täysin hereillä. Ei siksi, että näytelmä olisi ollut tylsä! Kehoni vain joskus menee sellaiseen sammumis- tai säästötilaan, ja silloin siirryn johonkin toiseen todellisuuteen, halusin tai en. Sinänsä tämä oli toinen kerta, kun näin käy julkisella paikalla, enkä voi asialle mitään. Kävinkin sitten äidin kämpässä nukkumassa 40 minuuttia ennen konsertin alkua. Konsertin pääesiintyjä oli hauskan niminen Socks in the frying pan. Musiikki oli hyvää ja irlantilaista :). Harmi vain, että olin edelleen melko väsynyt ja varsinkin konsertin loppupää meni pinnistellessä. Nykyään saa olla varovainen jaksamisen kanssa, kun lähtee yhtään mihinkään. Mistä tuli muuten mieleen, että lähden Tampereelle äidin kanssa tänään. Menemme ihan vain sukuloimaan. Tosin sisko pelotteli, että minun pitäisi mennä Tampereella akupunktioon :D. 

Wish upon a star...

Joko se on lokakuu! Näyttää olevan sama onko kiireinen vaiko toimeton, aika tuntuu liitävän ihan samalla tavalla. Melkein kyllä väittäisin, että jos päivissä ei ole sen suurempia kiintopisteitä, aika lentää vielä nopeammin. Miksiköhän? Ainakin on vähemmän merkitystä sillä, mikä päivä sattuu olemaan tai mitä kello on - elämässä ei ole kovin paljon rytmitystä, vaan kaikki sulautuu yhdeksi jatkumoksi. 

Onneksi on kuitenkin kavereita! Rococo Atelier -blogin kautta tutustuin Sannaan. Yritän hiljalleen päästä sisään historiallisen pukeutumisen saloihin, ja Sanna on auttanut minua. Olen saanut paljon hyviä neuvoja ja vinkkejä. Viime viikonloppuna kävin hänen luonaan kylässä ja sain kokeilla yhtä 1700-luvun pukukokonaisuutta. Olemme melko saman kokoisia, mikä on todella käytännöllistä, koska sain Sannan kureliiviä kokeilemalla jonkinlaisen käsityksen siitä, millainen tai minkä kokoinen oman kureliivini pitäisi olla. Ensimmäiset yritelmäni kaavojen ja sovituskappaleiden kanssa ovat nimittäin menneet pieleen. 

Jos ihan tarkkoja ollaan, jakku oli Sannalla lainassa ystävältä. Oikeastaanhan tämä asu ei ole kokonaisuus, muttei se aina ole niin pilkun päälle. Oli tosi kiva saada vähän kokonaiskuvaa. On tuo jakku vain söpö! Hamekin on kyllä raitoineen sievä. Ehkä pitäisi käyttää enemmänkin vaaleansinistä. Joka tapauksessa ensimmäinen kerta, kun pääsin kokeilemaan ajanmukaisia vaatekappaleita. Kiitokset Sannalle!

Seuraava etappi olisi sitten kopioida Sannan kaavat ja ruveta taas alusta askartelemaan kureliiviä. Jos vain saisi sen kaavan kohdilleen, niin se olisi jo yli puolet hommasta. Tavallaan :D. Mietin, että jos uskaltautuisin tekemään kureliivit käsin. Ehkä olisi kuitenkin järkevämpää tehdä ensimmäiset ihan koneella ja sitten vaikka toiset käsin, kun on enemmän kokemusta. 

 Muita ompeluprojektejahan minulla on sukulaisten joululahjojen väsääminen. Tänä vuonna minulla ei oikein ole rahaa ostaa mitään, joten päätin tehdä itse. Itse tekeminen vaatii vain paljon enemmän aikaa ja panostamista. Onneksi olen ymmärtänyt aloittaa ajoissa. Sain valmiiksi jo äidin silkkimekon! Äiti sai joskus tuliaisksi oikeaan silkkiä, ilmeisesti dupionia tai vastaavaa. Minulla sattui olemaan täydellinen kaava, ja päätin, että nyt kangas ei enää istu hyllyllä, vaan pääsee käyttöön. Kävin kerran sovituttamassa mekkoa. Olen hieman huolissani hihoista. Toivottavasti ne ovat hyvät. Onneksi mekkoa on helppoa muokata vielä, koska siinä ei ole vuorta. Vuori olisi ollut huolitellumpi, mutta olisi melko hölmöä laittaa silkkiin tekokuituinen vuori. Silloin menettäisi silkin hengittävän ominaisuuden. Eikä minulla totisesti ole varaa ostaa aitoa silkkiä vuoreksi. Onneksi äidillä on sopiva alusmekko, jonka voi tarvittaessa pukea mekon alle.

Kaava on Burda style -lehdestä (08/2013). Itseasiassa kaava oli melko helppo, ja mekko valmistui nopeasti. Muutin kaula-aukkoa avarammaksi, koska se sopii äidille paremmin. Lisäsin hameen etuhelmaan äidin toiveesta useamman laskoksen. Nyt niitä tuli neljä. Lisäksi lyhensin yläosaa, mutta lyhensin vähän liikaakin. Onneksi oli saumavaroja. Kangas olisi ehkä saanut olla paksumpikin, mutta toivon, että kangas toimii käytännössä. Voin sanoa, että piilovetoketjujalan ostaminen on ollut yksi parhaista harrastehankinnoista, joita olen koskaan tehnyt. On se vetoketjun ompeleminen vain noin tuhat kertaa helpompaa jalan kanssa! Se on siis erilainen kuin tavallinen vetoketjujalka. Jälki on paljon siistimpää. 

Lopputulos olisi paljon kivempi nähdä jonkun päällä, mutta koska mekko on joululahja ja ikään kuin yllätys, en voi näyttää äidille valmista mekkoa vielä. Olen kyllä hieman huolissani noista hihojen istutuksista. Saa nähdä pitääkö ne korjata vielä. Toivon vielä joskus saavani oman saumurin. Nytkin piti käydä äidillä saumuroimassa kaikki kappaleiden reunat. Äidillä ei ollut vihreää lankaa, joten valkoisella piti tehdä. No, ei se onneksi sisältä mihinkään näy. En tiedä huomaako sitä, mutta tavallaan mokasin helmakäänteen :D. En vain lasikuudesta jaksanut ruveta tekemään uudestaan, koska ompelin sen käsin. Jos se vaivaa äitiä, niin teen sen uudelleen.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

En tiennytkään, että Pharrel Williamsin biisi on saanut aikaan maailmanlaajuisen ilmiön. Biisi saa hymyn huulille muutenkin, mutta nämä videot saivat minut hyvälle tuulelle. Ihmiset onnistuvat hymyilemään epätodennäköisissäkin paikoissa. Sunnuntain kunniaksi.

Plans to make me blue

Nahkahame. Vintagea. Basics.

Marvin Gaye - I heard it trough the grapevine

Baby don't you holler

Olen edelleen ja enenevissä määrin innostunut 60-luvun vaikutteista. Jos pitäisi nimetä yksi vuosikymmen suosikikseni, se oli todennäköisesti juuri 60-luku. Miksi? Koska silloin naisilla oli pukeutumisen suhteen paljon erilaisia vaihtoehtoja. Hameen helmansa saattoi valita pitkiksi, polvipituisiksi tai minimittaisiksi. Oli leveitä ja tyköistuvampia siluetteja, tratitionaalista ja modernia. Modernista vallankumouksesta huolimatta naiset olivat usein naisellisia. Oli rusetteja, peter pan -kauluksia ja korkokenkiä. Meikin painopiste oli silmissä ja hiukset uhmasivat painovoimaa. 

Velvet Underground - I'm waiting for my man

Kaikki kuvat eivät ole alkuperäistä 60-lukua, mutta inspiraatio on selkeä. Olen myös hiljalleen alkanut innostua tuon ajan kenkämuodista, mikä hämmästyttää hieman itseänikin. Edelleen haaveilen kuvien mukaisesta minimekosta. Vielä minulla on muita projekteja kesken, joten menee todennäköisesti hetki ennen kuin pääsen pyörittelemään minimekon kaavoja. 

 

Sillä aikaa voin varioida omaa vaatekaappiani. Mekon olen ommellut itse noin neljä koko liian suuresta kotelomekosta. Asu on itseasiassa kuvattu jo jonkin aikaa sitten, kun säät vielä sallivat kuvien korkokenkien käytön. Nyt alkaa olla jo vähän viileää avonaisille kengille. Tosin pärjäsin vielä eilen loafereissa. 

Kotisleikkejä

Minulla on ollut vähän leipomisvimmaa viime aikoina. Pari viikonloppua sitten sain Jannen houkuteltua leipomaan yhdessä mustikkamuffinsseja. Selvisimme taikinan tekemisestä sen pahemmin riitelemättä ja ongelmitta. Mitä nyt vuokia piti täydentää, ja Janne vähän nyrpisteli, kun ohjeistus ei ollut tarpeeksi hyvä ensimmäisellä kerralla. Meillä on siis paha tapa saada aikaan riitaa ruuanlaiton ja leipomisen yhteydessä. Minä en jaksaisi selittää jokaista pikkuasiaa, ja Janne kyseenalaistaa kaiken mitä teen. Meillä on harvemmin mahdollisuus tällaisiin kotisleikkeihin, koska edelleenkään emme asu yhdessä. Janne on niin paljon poissa ja visiitit tuntuvat aina niin pikaisilta. Suurin osa ajasta menee ihan vain oleiluun. Tuntuu ettei ikinä oikein ehdi keksiä mitään järkevää tekemistä. Onneksi muffinssien leipominen on ihan järkevää tekemistä ;). 

Hieman kärsimätön leipuri odotamassa valmiina uunin edessä :).

Än, yy, tee, nyt! 

Kyllä niistä tuli kelvollisia! Kohosivat tosi nätisti, eivätkä lössähtäneet yhtään. Niistä tuli vain tosi isoja. Nyt meillä on pakastimessakin edelleen pussillinen jäljellä. Ohje on muuten täältä. En ehkä sanoisi kaikkien aikojen parhaimmiksi muffinsseiksi, mutta ihan hyviä oli. Paistoaika oli meidän muffareille muuten liian lyhyt. Piti tuplata, että tuli kypsiä. Olivat varmaan niin isoja. Jaa, ehkä pitäisi vielä äidille tuliaisiksi tänään, kun lupasin mennä sinne syömään. Äiti ei ole mikään jälkiruokavelho. Äiti on niin adhd keittiössä, että polttaa asioita pohjaan tai muuten vain mokailee. Ja sitten hän väittää, ettei osaa tehdä ruokaa, vaikka kysymys on lähinnä keskittymisen puutteesta.

Vielä riittää valoa

Kävimme ihailemassa lämmintä syksyä Vuokatissa viime viikolla. Jannekin pääsi Kajaanista piipahtamaan paikalla ja minä Vuokatista Kajaaniin. Isä ja hänen naisystävänsä olivat myös lomailemassa, jos nyt eläkeläisillä voi lomaa olla. Ilmat olivat todella hyvät: aurinkoa oli ja lämmintäkin. Paljonhan minä en pysty liikkumaan, joten suurin osa liikuntamahdollisuuksista jäi käyttämättä, mutta hyödynsin kylpylän ja maisemat. Kävin siis päivittäisillä, lyhyillä kävelyillä ja pari kertaa nauttimassa kylpylässä uimisesta ja saunomisesta. 

Pärjäsin useampana päivänä ihan ilman takkia auringossa! Varmaankin intiaanikesän viimeisiä lämpimiä päiviä. Täällä kotona on heti viileämpää. Ensimmäisinä päivinä Janne kävi mökillä lähinnä nukkumassa :D, koska hänellä oli niin paljon ennalta suunniteltuja aktiviteetteja ja tietysti koulu/työhommia. Onneksi perjantai vapautui aikatauluista, ja Jannekin ehti päästä nauttimaan kuntosalista ja kylpylästä. Yhdessä emme kylpylään kuitenkaan päässeet, sillä samaan aikaan, kun Janne pulikoi altaissa, minä nukuin päiväunia :D.

Mökillä on 90-luvun tai 2000-luvun alun tunnelma, mutta näkymät ulos ovat kauniit. Vaikka mökkejä on vieri vieressä, sitä ei ikkunasta katsomalla huomaa, koska mökit on rakennettu limittäin. Pisteitä suunnittelulle. Siitä tulee kuitenkin miinuksia, että makuuhuoneiden ovet ovat melko pahvia, joten niissä huono äänieristys. Vanhempi sukupolvi tuppaa heräämään tuntikausia aiemmin, joten häly saattaa häiritä joitakin pitkään nukkujia, kröhöm.

Ehdin käymään itsekin Kajaanissa. Janne kutsui minut mukaan lautapeli-iltaan ja illalliselle ravintolaan kavereidensa kanssa. Janne oli vielä töissä, kun tulin, joten hyödynsin luppoajan kiertelemällä kaupungilla. Kajaanissa ei kyllä ole paljon mitään. Paitsi että löysin yllätyksekseni luumunvärisen huulipunan juuri oikeaa sävyä, jota olen etsinyt - violetti, joka ei taita ruskeaan. Jos jotakuta kiinnostaa, niin puna on Rimmelin moisture renew (sävy 330 Sloane's plum). Huulipunan peittävyys ei tosin ole aivan tasainen. Pensselillä saisi varmaankin tasaisimman tuloksen pohjustuksen kanssa. Molemmat illat olivat mukavia, ja oli kiva tavata porukkaa, jonka kanssa Janne niin paljon viettää aikaa. Kävimme syömässä paikallisessa Sulo-ravintolassa. Ruoka oli ihan maukasta, joskin ei mitenkään erityistä. Ehkä vähän hintava paikka, ja pienehköt annokset. Minulle annos oli juuri sopiva eli varmaan monelle muulle liian pieni.

Nähdessäni tämän kyltin lähellä rautatieasemaa ajattelin vain, että only in Kajaani :D.

Nyt on kotiuduttu. No, Jannen pitää lähteä takaisin tänään, mutta oli meillä poikkeuksellisen monta päivää yhdessä kuitenkin. Eilen ehdimme jopa kyhätä kokoon kolmen ruokalajin illallisen parille ystävälle, joilla oli muuten sattumoisin seurustelun kymmenvuotispäivä. Söimme Jannen isältä saamamme hirven sisäfileen, sipulikeittoa ja kakkua. Illalla viihdytimme itseämme elokuvalla, ja mikäs sen parempi päätös päivälle.