26.9.2014

Baby don't you holler

Olen edelleen ja enenevissä määrin innostunut 60-luvun vaikutteista. Jos pitäisi nimetä yksi vuosikymmen suosikikseni, se oli todennäköisesti juuri 60-luku. Miksi? Koska silloin naisilla oli pukeutumisen suhteen paljon erilaisia vaihtoehtoja. Hameen helmansa saattoi valita pitkiksi, polvipituisiksi tai minimittaisiksi. Oli leveitä ja tyköistuvampia siluetteja, tratitionaalista ja modernia. Modernista vallankumouksesta huolimatta naiset olivat usein naisellisia. Oli rusetteja, peter pan -kauluksia ja korkokenkiä. Meikin painopiste oli silmissä ja hiukset uhmasivat painovoimaa. 













Kaikki kuvat eivät ole alkuperäistä 60-lukua, mutta inspiraatio on selkeä. Olen myös hiljalleen alkanut innostua tuon ajan kenkämuodista, mikä hämmästyttää hieman itseänikin. Edelleen haaveilen kuvien mukaisesta minimekosta. Vielä minulla on muita projekteja kesken, joten menee todennäköisesti hetki ennen kuin pääsen pyörittelemään minimekon kaavoja. 




 




Sillä aikaa voin varioida omaa vaatekaappiani. Mekon olen ommellut itse noin neljä koko liian suuresta kotelomekosta. Asu on itseasiassa kuvattu jo jonkin aikaa sitten, kun säät vielä sallivat kuvien korkokenkien käytön. Nyt alkaa olla jo vähän viileää avonaisille kengille. Tosin pärjäsin vielä eilen loafereissa. 

Ei kommentteja: