26.5.2009

Kokkisotaa

Aurinko paistaa ja linnut laulaa ja minä...istun kotona väkertämässä kuviksen työtä ja matematiikan tehtäviä. Onneksi minua matematiikassa huomattavasti lahjakaampi pikkusiskoni oli auttamassa minua laskujen kanssa. Suoranainen ihme, jos saisin senkin kurssin läpi! Tällä hetkellä tuntuu, etten pääsisi roikkuvista tehtävistä ja niskaan läähättävästä kelasta eroon edes kuolemalla.

Meikitön nassu ja uudet aurinkolasit.



Viimeviikolla olin keskiviikkona käymässä siskoni luona ottamassa joitakin valokuvia. Oli tarkoitus käväistä, mutta huomasin pyöräileväni kotiin perjantantai-iltana. Torstaihin minut suostuteltiin jäämään lupaamalla päästää minut tuomaroimaan kokkisotaa! Kuka muistaa Sikke Sumarin juontaman kokkiohjelman? Kokkisotailin itsekin yläasteiässä ja kieltämättä se oli hauskaa :).



Räspin kuvia sisäistäen paparazzin sielunelämää muiden kokkaillessa. Kyseessä siis pikkusiskoni ja hänen kaverinsa.

Kuvassa poltetaan sokeria ;).


Pikkusiskoni ja hänen kaverinsa. Jauhelihaa pannulla.


Koko viiden kopla. Kuka sanoi, että monta kokkia samassa keittiössä on pahitteeksi?

Lopputulokset olivat aika jännittäviä, mutta aivan hyviä. Toinen joukkue teki kolme jälkiruokaa :D ja toinen pääruuan ja jälkkäriä.


Riisi-jauheliha-fetajuusto -sörssöllä täytetty paprika. Koristeltuna ananaksen lehdillä...


Persikka-papaija-omena-vadelma-rahka -hedelmäsalaatti.


Tytöt olivat ostaneet liian vähän ruokaa, sillä kaikki jäivät nälkäisiksi, heh. Ensikerralla isommat annokset, kiitos. Voittajan päättäminen oli ihan hirveän vaikeaa, mutta yhdessä toisen tuomarin kanssa valitsimme joukkueista toisen hyvän yhteistyön perusteella.

Eilen päädyin tietokoneen ääressä istumisen sijaan äidin ja samaisen systerini kanssa kirpputorille. Tein joitain löytöjä, kuten ulkoilutakin, T-paidan, 80-luvun sortsimekon ja neulemekon. Jälkeenpäin kävimme syömässä ja bongasin hennesista alennusrekistä nilkkapituisen trikoomekon. Haluan sellaisen nimittäin Hollantiin mukaan. 20 euroa oli hyvä hinta.

Ilmoittauduin tänään kolmen tunnin taiji-leirille! Hiihaa! Otti niin paljon päähän parin viikon takainen unohdus mennä viimeiselle kerralle, että tässä tulee vähän otettua takaisin. Ohjaajaksi tulee joku kiinalainen herra, joka on harrastanut lajia 3 vuotiaasta! Mielenkiintoista!

Pakko vielä mainita, että asos.com on kamala kauppa! Kamalan kamalan ihania mekkoja, eikä minun korttini toimi siellä (vielä, muahhahhaa). Missään ei ole kivampia mekkoja. Vielä minä...

Ei kommentteja: