Hips hei! Vapaapäivä ja ensimmäiseksi sain piikin vasempaan käteen... Hepatiitin toinen vahvistusrokotus. Oli aika hulabaloo aamulla, kun en löytänytkään reseptiä. Soitin jo paniikissa yths:lle vain löytääkseni paperin pöydältäni puhelun aikana. Käsi on tällä kertaa kipeämpi kuin viimeksi.
Viimein sain kuvatuksi erään kirppismekon, jossa on housuhamehelma ja jonka ostin viime kesänä parilla eurolla.
Ennen:
Alkuperäinen mekko ehtaa ysäriä. Olihan tässäkin versiossa oma viehätyksensä, mutta avainsanat iso, leveä, pitkä yläosa, rumat, roikkuvat hihat.
Jälkeen:
Ja tässä lopputulos hampaiden kiristelyn jälkeen ( väri vastaa tässä kuvassa aitoa). Poistin hihat, lyhensin miehustaa, leikkasin kainaloaukkoja suuremmiksi, auoin vuötäröä jne. Lopputuloksesta ei juurikaan huomaa, että mekkoa on muokattu ainoastaan käsiaukot ehkä kielivät. Vanhat hihat olisin voinut laittaa takaisin paikalleen joko sellaisinaan tai muokattuina, mutta lopulta päätin jättää ne kokonaan pois.
Mekko on tosi kätevä esimerkiksi pyöräillessä, koska helma koostuu siis kahdesta lahkeesta. Voisin melkein väittää tätä mekkoa power-vaatteekseni. Silloin kun tuntuu, ettei mikään sovi eikä näytä hyvältä, kukat ja leveä helma yleensä pelastavat päivän, ja tunnen taas oloni itsekseni.
Suorastaan kaipaan tuunailua. Minulla olisi mekko- ja sortsikankaitakin vaikka kuinka odottamassa. Erityisesti ne sotrsit olisi tietty kiva tehdä, jotta saisi matkalle mukaan. Hmm...
Ja sitten tämän päivän kohokohta! Uudet kenkäni saapuivat postista.
Kuka muistaa nämä?
No, tadaa!
Omat köyhänmiehenversioni samoista kengistä! Hiki kihosi otsalle ärtymyksen myötä, kun totesin näiden 75 euron kenkien olevan nahkaa vain päältä. Olin ihan varma, että näin kalliiden on pakko olla kokonaan nahkaa. Nettikauppa brandos.fi ei nimittäin joko kerro materiaaleja tai minä en vain löytänyt tietoja sivuilta (EDIT: Jaa...Ilmeisesti, jos asiat on mainittu liian selkeästi ne jäävät huomaamatta, ei voi syyttää kuin itseään). Mutta materiaalipuute on ehkä pakko antaa anteeksi, sillä nämä ovat täydelliset räpyläjaloilleni! Ainakin sukkikset jalassa. Saa nähdä miltä tuntuvat paljaissa jaloissa. Nämä kengät niin lähtevät mukaan Italiaan!
Kaiken hömpän lisäksi minun oli pakko tehdö käyttöesineinvestointi. Vanha puhelimeni on nimenomaan vanha, eikä se oikeastaan edes ole minun vaan Janskun siskon. Uusi perheenjäsen on siis kärrätty kotiin.
Ahdistelin jälkikäteen, sillä tämän nimenomaisen mallin ostopäätös oli aika extempore. Valitsin tämän toisen sijaan viidessä minuutissa. Rumemmasta mallista olin lukenut arvosteluja ja verrannut hintoja netissä. Tästä en tiennyt mitään ja keiken lisäksi hinta meni 45 euroa yli budjettini, joka oli sata euroa. Enpä ole hirveästi vielä surrut ostopäätöstä. Saa nyt nähdä, jos puhelin osoittautuukin ihan haloksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti