7.8.2014

Pala taivasta

Toissapäivänä oli loistava rantapäivä! Polkaisimme Monmonin kanssa Nallikariin. Lämpöä oli lähemmäs 30 astetta, mutta tämä oululainen tuuli käy hyödylliseksi helteillä. Ilma on nimittäin varsin leppoisa, kun käy miellyttävä tuulenvire eikä ilma seiso. Saimme rannalla kulumaan ennätykselliset seitsemän tuntia!









Ihan ensimmäiseksi kävimme kokeilemassa sup-lautailua. Siinä seistään ja melotaan pitkällä melalla surffilautamaisen laudan päällä. Lauta on onneksi varsin vakaa, vaikka siinä seisoo. Myötätuuleen liikkui varsin nopeasti ja leppoisasti, mutta takaisin palaaminen olikin sitten haasteellisempi juttu. Tuulta ja aaltoja vastaan melominen vaatikin jo tekniikkaa ja voimaa. Räpeltämisen jälkeen löysin tekniikan ja pääsin kuin pääsinkin takaisin lähtöpisteeseen. Lopun aikaa lähinnä istuskelin laudalla ja meloin ympyrää :D. Kävin välillä pulahtamassa viilentävässä merivedessä, sillä aurinko paistoi melko voimakkaasti tuulesta huolimatta.







Suppailun jälkeen oli kuuma ja jano ja vähän nälkäkin. Otimme puolen litran slush-juomat ja istuimme ravintolan terassille niitä nauttimaan. Taivas oli aiva sininen, ei ainuttakaan pilven hattaraa näkyvissä koko päivänä. Jäinen juoma maistui kyllä hyvältä. Tilasimme myös sapuskaa. Minä söin nokkosgnoccheja, kasviksia ja salaattia. Annos oli hyvä. Monmon tilasi alkuruuan ajatellen, että se kyllä riittäisi pikkunälkään :D. No, ei se ollut ihan riittävän iso, hyvä kylläkin. Siinä oli muistaakseni muun muassa siikaa ja herkullisia marinoituja kukkakaalisuikaleita. Onneksi minun annoksestani riitti myös Monmonille ja saimme molemmat vatsamme täyteen.


 



Loppupäivä meni rannalla pötkötellen ja musiikkia kuunnellen. Kävimme myös pulahtamassa. Oli sellainen olo, että tässä on pala taivasta. Eipä päivää olisi paljon paremmin voinut käyttää. Illalla, kun ajoin pyörällä kotiin, ehdin nähdä vielä alkavan auringonlaskunkin. Jotenkin näkymä tehtaan taakse laskevasta auringosta oli runollisen urbaani.



Ei kommentteja: