9.9.2008

Bluegirl


Hmm...



T-paita/T-shirt: Kirppis/Second hand
Mekko/Dress: Itsetehty vanhoista verhoista/ Made by myself out of old curtains
Bleiseri/Jacket: Itsetehty/Made by myself
Vyö/Belt: Kirppis/Second hand
Ylipolvensukat/Socks over knee high: H&M

Muistatteko yhä sen bleiserin, josta oli puhetta joskus...jonkin aikaa sitten, eh? Tässä se lopputulos nyt sitten on. Kaavat olivat 70-luvulta. Kävi ilmi ompeluvaiheessa, että kangasta oli 10 cm ylimääräistä eli takista olisi tullut liian iso. Onnistuin korjaamaan tilanteen parhain päin. Mekon väänsin eilen yhdessä päivässä vaikka ei sekään ongelmitta sujunut, sillä niissä kaavoissa käsiaukko osoittautui aivan liian pieneksi. Selvisin uusien hihojen leikkaamisella, onneksi.

Tämä kaikki ei mielestäni ole ristiriidassa edellisen postauksen kanssa erityisetsi siksi, että yritän siirtyä käytettyyn ja tehdä itse. Siinä missä 13-vuotiaalle tytölle maksetaan 7 senttiä tekele, minä uhraan tähän vain aikaani ja materiaalikustannukset. Ei ole kysymys siitä, että hyvännäköistä saa vain kaupoista tai että kaikki on liian vaikeaa. Hyvällä ompelukoneella onnistuu kaikki. 


P.s. Menen huomenna samalle kampaajalle raidoittamaan tätä tukkaani. Otin härkää sarvista ja ikään kuin valitin, etten ollut tyytyväinen. Seuraava käsittely on veloituksetta. Toivottavasti parampaan päin mennään.
-----------------------------------------------
Do you still remember the jacket I mentioned some time ago, eh? Here it is now nice and done. The patterns were vintago from the 70's. Suprisingly the patterns were 10 cm too big (or I did something wrong) so the jacket would have been too big. I noticed this when I was ready to sew... Luckily I sorted it out and the reasult is fine. The dress I made yesterday (in one day). It wasn't so simple either as I found out the arm holes were toooo small. I made new sleaves and that fixed the problem. 

I think all this is not conflicting with the previous posting because I'm trying to use second hand more and more and make by myself. Where a 13-year-old girl is paid 7 sents making a shirt I use only my spare time and money for materials, no harm done. It's not like you could find nice clothes only in stores or that the sewing is too hard. With a proper sewing machine everything is possible.


P.s. I'm going to the same hairdresser again tomorrow to dey my hair again with highlights. I tried to be brave and kind of complained about the result. This time is for free. Hope it's for the better.

Ei kommentteja: