Kävin koululla varaamassa ajan pianotuntien varaamiseen :D. Sitten ilokseni sain tekstarin postilta ja kävin noutamassa jälleen uuden paketin. Olen hakenut siis kaksi pakettia tänään. Tässä sisältö:
Ah! Uutukaiset kaunokaiseni Huuto.netistä. Nahkaa, jonkun vanhat, mutta käyttämättömät. Jalkani eivät ole aivan täydellisesti muotoillut näihin (näin päin siksi, ettei jalkojani ole muotoiltu täydellisesti mihinkään kenkiin), mutta uskon ja toivon vielä uutukaisuuttaan kovan nahan antavan sen tarpeellisen verran oikean jalan pikkuvarpaalleni tilaa. Vasemmalla jalalla ei ole hätäpäivää. Maksoin näistäkin jotain 15 euroa postikuluineen. Ei paha :). Olen aina ollut sitä mieltä, ettei voi ostaa kenkiä sovittamatta, mutta nämä ja ihkut saappaani väittävät toista. Ehkä se johtuu siitä ettei kumpiakaan ole ilmeisesti valmistettu tämän vuosituhannen puolella.
Mistä pääsemmekin aiheeseen, joka aina ajoittain myllää mielessäni. Miksi, oi miksi kaikki nykykengät ovat niin kapeita? Ja miksi ne kaikki tehdään MUOVISTA? Minusta omat jalkani eivät ole mitenkään massiivisen isot, mutta aina koko 37 on väärän kokoinen, yleensä ihan vähän liian kapea oikeaan jalkaan. 38 on auttamattoman iso ja 36 on auttamattoman pieni. Välikokoja on vain harvoissa kengissä ja yleensä niissäkin on se oma koko loppunut...prkl. Minä olen alkanut epäillä, että naisten kenkien valmistaminen muovista on jonkin sortin salaliitto. Oletteko koskaan huomanneet, että lähes kaikki miesten kengät halvoista kalliisiin tehdään aina nahasta? Ulkomailla jopa 20 eurolla saa miesten nahkaiset kävelykengät siinä missä naisten vastaavia saa etsiä ties mistä ja niiden lopulta löydyttyä hintalapussa komeilee se 100 egee. Jes. Tämä on huvittavaa, sillä naisten korkkareihin esimerkiksi menee häpeällisen vähän nahkaa/materiaalia, mutta jopa nirunarukengät ovat vähintään vuoreltaa muovia. Tämä ottaa päähän sellaisia ihmisiä kuin minä, joiden jalasta kenkämuottia ei todellakaan ole otettu ja jolla on erikokoiset jalat. Nahkakengät antavat periksi ja muokkautuvat, muoviset eivät. Miksi miehet saavat, mutta naiset eivät?!
Minulle täällä on tosiaan näin kylmä.
Punainen on nyt se in-väri ilmeisesti. Punainen ja ruskea nahka. Takki lähti noin 17 eurolla Huuto.netistä myöskin. Valmistaja H&M. Istun muuten tässä koneella tuo takki päällä, koska tässä kämpässä on ihan samperin kylmä! Okei, minä en ole lämminverinen tunnetusti, mutta silti! Ei ulkona ole edes pakkasta ja minä jäädyn sisällä ilman takkia. Ei hitto.
Anyway. Minä olen kautta-aikain rakastanut kenkiä. Seitsemän vuotiaana minulla oli ensimmäiset "korkokengät" (jotka olivat muuten ihan sikatrendikkäästi mustaa kiiltonahkaa ja niissä oli joku ankkurikuvakoristus) ja 11-12-vuotiaana manguin Andiamosta kirkkaan oranssit tolppakorot, joita en kuitenkaan koskaan kehdannut käyttää, sori äiti :P. Jos ne eivät olisi kokoa about 35, voisin ottaa ne uudestaan käyttöön. Mutta viimeisen vuoden aikana olen alkanut loputtomasti himota entisiä inhokkejani ja välttämättömiä pahoja: takkeja. Pelkästään viimesyksystä minulle on kertynyt takkeja varmaan seitsemän kappaletta. Suurin osa on äidin tavaroista, osa kirpputorilta, osa siskoilta, osa uusia. En oikein ymmärrä sitä, mutta en voi vastustaa takkeja! Voi tietysti olla, että olen kasvanut sen verran perfektionistiksi pukeutujaksi, että tarvitsen aukokonaisuuteen sopivan takinkin. Minun pitää tehdä varmaan ihan erikseen takkipostaus. Vielä olisi kiikarissa musta, moderni villakangastakki ja trenssi, koska sukujuhlilla joku ilmeisesti pölli kesällä ostetun valkoisen versioni (käsimerkkiä). Ai niin, ja mekkotakki villakankaasta, jonka kaavat ja kankaat odottavat kaapissani, ovat odottaneet jo viime vuodesta. Körh.
Viime viikonlopun happeningeistä sen verran, että lauantaina kävin äidin kanssa antiikkimessuilla. Harmittaa vähän ettei meillä ollut kuin pari tuntia aikaa, minulla ei ollut yhtään rahaa, emmekä ottaneet uusiksi sunnuntaina. Siellä olisi ollut vaikka mitä! Myös vintage-vaatteita, mitä en osannut odottaa. Äitini ihasteli puista jakkaraa - joka itseasiassa on nyt meillä hoidossa ja näkyy osassa noista kuvista - ja minä kuuntelin juttua 1800-luvun positiivista, josta pystyi vaihtamaan kappaletta. Kuten myyjä sanoi, siitä olisi tullut vaikka mahtava kampauspöytä. 600 euron hinta tosin auttoi minua kääntämään selkäni. Myöhemmin löysin itselleni hopeisen, pienen taskukellon vuosisadan vaihteesta ja palatessamme hakemaan jakkaraa näytin kelloa kahdelle miesmyyjälle (isä ja poika). Olin kuulemma saanut edullisesti, mistä olin ihan onnessani vielä kun onnistuin tinkimään 20 eurosta 17. Kello ei vain käynyt. Sain isä-myyjältä vinkin miehestä, joka varmasti laittaa kellon kuntoon ehkä noin 5 eurolla! En vain ole vielä raaskinut, kello on roikkunut kaulassani lauantaista lähtien. Sain nimittäin mukavilta myyjiltä ketjun aivan ilmaiseksi! Tekivät kyllä yhden nuoren naisen erittäin onnelliseksi :). Mistä tulikin mieleeni, että yksi isäni ikäinen taulukauppias seurasi minua ympäri hallia kertoakseen, että hänen mielestään minulla kauniit jalat. Jalkani kuljeskelivat tapahtuma-aikaan uusissa korollisissa saappaissani. Mies sanoi, että kysy keneltä tahansa hänellä on hyvä naismaku. Tuli vielä sanomaan sulkemisajan lähestyessä, että jos minä en välitä kenestäkään maailman miehestä, niin soitan sitten hänelle. Mies ei ollut onneksi mikään pervertikon oloinen (vaikka luulikin minua 16-vuotiaaksi, jälleen). Minä en ole vielä koskaan saanut sellaista palautetta, enkä varsinkaan jaloistani. Tulihan siitä jollain tasolla hyvä mieli, etten minä nyt aivan seinäruusu ole. Oman ikäiset miehenalut kun eivät ole koskaan oikein osoittaneet mielenkiintoa. Mitä tätä nykyistä lukuunottamatta :).
Kelloni mun/ My antique watch:
Antiikkimetkujen jälkeen kävimme katsomassa poikkiksen ja pikkusiskoni kanssa entisen ohjaajani näytelmää, missä hän näytteli itse. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt tällaista tapahtuvan, joten minua aikalailla jännitti. Tulos oli kuitenkin erittäin hyvä ja tykkäsin tosissani. Huh. Prokkis oli oma versio Tiikerihai-kirjasta. Näytelmä puski minuun uutta uskoa teatteriin. Edellinen kokemukseni Helsingin kaupungin kesäteatterissa, se Hamlet, ei oikein vakuuttanut. Tästä tulikin mieleen, että olen huomenna menossa Ylioppilasteatterin infotilaisuuteen. Saapa nähdä alkaako veri tarpeeksi vetää takaisin lavalle. Hiukka jänskättää.
Teatterin jälkeen suunnistin luokkakavereideni tyttöjeniltaan. Saunottiin, kuunneltiin musiikkia, herkuteltiin ja laittauduttiin illan baarivisiittiin. Minä en tunnetusti ole alkomahoolin ystävä, joten ne jutut jäivät olemattomiin. Muut taisivat kohtuudella ottaa jotain. Olin viimeiseen asti sitä mieltä etten lähde baariin, mutta muutin mieleni viimehetkellä. Päätöstäni en poikkeuksellisesti kadu yhtään. Lähdin Onnelasta siinä kolmen aikoihin poikkiksen kauniisti noutaessa minut laina-autolla. Muut tytöt olivat kovia tanssijoita, joten minä piilotin oman ujouteni ja heittäydyin hommaan. Vain tahmainen lattia, törkkivät ihmiset ja ällöt, itseään tykö tekevät, humalaiset miehet rassasivat. Aika hyvin jaksoin vetää niillä korkosaappaillani :). Kotona odotti peli lanitukset ja siskon ja sen kaverin patistaminen nukkumaan.
Sunnuntai meni kivasti. Kävimme vielä tyttöjen kanssa tsekkaamassa WALLE (kirjoitusasu?) -elokuvan. Olen ihan nyhvö sen tyyppisissä elokuvissa kuin tuo ja vollotin varmaan yli puolet elokuvasta... Leffa oli ihana, suosittelen sitä kaikille! Hyvä mieli jäi myöskin sitä, että elokuva käsitteli osaltaan meidän ihanaisen maapallomme hyvinvointia ja tulevaisuutta. Leffa ei kuitenkaan saarnannut, sitä ei tarvitse pelätä.
Tässä tältä erää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti