28.5.2009

Diipadaapa

Ulkona on tappotuuli. Pelkäsin herätessäni makuuhuoneen ikkunan takaisten koivujen rösähtävän hetkenä minä hyvänsä niskaani. Taidan vältellä ulkoilua tämän päivän. Talokin narisee...

Tiedättekö mikä olisi ihanaa? Ihanaa olisi lähteä reilaamaan heinäkuussa. Vaikka minä olenkin maailman surkein ihminen kävelemään pitkiä tai toisinaan edes muutaman kilometrin pituisia matkoja, saan silti haaveilla reilaamisesta. Iskee kyllä lievä ahdistuksen poikanen, kun kuvittelen itseni raahaamassa painavahkoa rinkkaa auringonpaahteessa paikasta toiseen... Ei kuulosta hommalta, josta selviytyisin ilosta hyppelehtien. En suostu antamaan vielä periksi!

Enää joitakin päiviä ja avokkini ilmaantuu maisemiin viikoksi. Onnistuin varaamaan autokoulun tapahtuman päälle :(. Yritän nyt siirtää autokoulua, mutta en saa kyseiseen paikkaan yhteyttä. Ehkä ne ovat lakanneet vastaanottamasta puheluitani, heh.

Vanhahko julkaisematon kuva. Kuvaa hyvin tämänkin päiväisiä fiiliksiä.

Minun pitäisi siivota. Tämä kämppä on vähän niin ja näin ja Jansku saa sydänhalvauksen tai vähintään paniikkikohtauksen astuessaan ovesta sisään. Ei tämä mikään järkyttävä läävä ole, mutta poikkikseni on hieman neuroottinen siivoamisen suhteen. Jos täältä löytyy lattialta yksi pölypallo ja yksi hius, saan torut ja Janskun on pakko ruveta siivoamaan. Inhoan sitä, kun kynnyksen yli päästyään tyypillä on jo imuri kädessä ja siihen meneekin sitten tunti ja risat. Ei puhettakaan mistään jälleennäkemisen riemusta. Joten yritän minimoida riskejä ja ärsytystä. Kun vain saisi itsestään irti edes sen verran energiaa, että tämän kämpän siivoaisi. Pitäisi pestä myös lattiat, mutta koska en pysty sekä imuroimaan että kantamaan mattoja ulos, en usko luuttuamisen olevan kovin realistinen ajatus. Ennen kaikkea haluaisin vaihtaa verhot kesäversioihin.

Hurskasta torstaita itse kullekkin!

2 kommenttia:

Christina kirjoitti...

Reilaamaan lähteminen olisi kyllä ihanaa! Ja siinä olisi ainakin myös seikkailu tämmöiselle puupäälle, joka ei osaa suunnistaa edes kartan avulla, eikä omaa suuntavaistoa lainkaan. :D

GloomySunday kirjoitti...

Onneksi omat suuntavaistoni ovat kohtuulliset. Kunto taas on se kyseenalainen! Ihanaa se olisi kumminkin.