18.12.2009

It´s cold, allright

Image and video hosting by TinyPic


Joululahjakasa kasvaa kasvamistaan keittiössämme. Päätin tänä vuonna olla varsinaisesti piilottamatta lahjoja ja sen sijaan kasata kaikki paketoituna esille :). Tulee jouluisempi tunnelmakin. Olen aika huono joulusisustaja, koska inhoan periaatteessa kaikenlaista sisustuskrääsää, jolla ei ole funktiota (muutamia perintöihanuuksia lukuunottamatta). Joten en ole keksinyt tai kauheasti pohtinutkaan, millä saisi lisättyä joulutunnelmaa. Jouluvaloja on jo ja verhojakin vähän vaihdettu... Olohuoneeseen voisi tietty hankkia jotkin jouluverhot. Meillä on siellä samat hässäkät ympäri vuoden. 

Tällä viikolla on ollut kylmä, I tell ya. Kahdenkymmenen pakkasasteen molemmin puolin. Olen yllättäen viihtynyt enimmäkseen sisällä ja vetänyt niskaani samat vaatteet päivästä toiseen. Löhöilyä kerrakseen siis. Uusimmassa Trendissä tyylitavikset-osiossa esiteltiin talvista kerrospukeutumista. Minua alkoi houkuttaa sellainen iso, pitkä, pussimainen, lämmin takki. Niin kuin minulla ei takkeja kaapissa roikkuisi jo aivan tarpeeksi! 



Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic


Villapaita stockalta, collegehousut seppälästä.


Näin painajaista viimeyönä, jossa vietimme joulua kaukana kotoa ja olin unohtanut ottaa lahjat mukaan! Voi, että minun jouluni oli pilalla! Olin erittäin onnellinen kun herätessäni jouluaattoon olikin vielä aikaa. 

Ai niin! Kouluni loppui tältä vuodelta jo viime perjantaina! Hurray! Yritän väkertää koulutehtäviä vielä tänään ja sitten olen virallisesti lomalla. Jep.




15.12.2009

Influenssa?

P.S. Kävin onttamassa influenssarokotuksen perjantaina. Luulin ottavani sikainfluenssan. Sain tietää erheestäni rokotuksen jälkeen. Ihmettelinkin miksi rokotteen sai itse ostettua apteekista. Ehkä tieto oli liian suuri järkytys, sillä verenpaineeni laski yhtäkkiä niin paljon, että tuli hurjan huono olo ja vietin melkein tunnin terveyskeksuksessa erinäisissä vaaka-asennoissa. Koko loppu päivä meni sitten sängyssä toipuessa kokemuksesta :D. Mutta sitä se on. Ei varmaankaan tapahdu normaaleille ihmisille. Minulla on vähän tuo poikkeussydän. Mietin vain, että mitähän tapahtuu jos otan sen sikalunssan kun jo kausi-influenssarokotus saa aikaan tuollaisen reaktion...

Merimies on eri mies

"Joulun viettomme alkaa jo toukokuussa, porsaalla silloin on herkut suussa..."

No ei porsaalla, mutta meillä kumminkin :). Pikkusiskoni tuli kylään ja Jansku teki ruokaa!! Kun minä olin koneella kirjoittamassa esseetä! Kuvitella!



Image and video hosting by TinyPic

kun sitä suolataan, yhdessä kuolataan...



Image and video hosting by TinyPic

Siinä ne muikut ja perunat valmistuvat.



Image and video hosting by TinyPic


"Viimein" on tullut niin kylmä, että on kannattanut kaivaa kaapista nämä merimiesvillahousut. Ovat ktllä lämpimät, ei voi valittaa. On yhä vaikeaa uskoa, että maksoin näistä hennesin housuista jotain 9 euroa ja nappeja siirtämällä sain näistä täydellisesti istuvat. Vähän niin  kuin pukeutuisi vilttiin. Musta villapaita benettonin, hennesin raitapaita.



Image and video hosting by TinyPic

Dance, dance, dance...


Tänään ja  eilen olen ollut äärimmäisen ahkera ja saanut valmiiksi yhden luentopäiväkirjan, yhden vierailuraportin ja puolikkaan esseen. Pisteet minulle! Sain lisäksi yhden kurssin suoritettua! Huraa! Kyllä ne opinnot etenevät, joopa joo. Tässä vaiheessa pitää olla ylpeä pienestäkin.


Joululahja kasamme on kasvanut hiljalleen tällaiseksi:


Image and video hosting by TinyPic


Tästä puuttuvat Jannen lahjat ja osa Jannen hankkimista lahjoista.

Meillä on ollut jouluvalo-ongelma. En ole löytänyt kaupoista mitään kivaa ikkunaan ja olen kuolannut äidin hienoa metallitähteä viime vuodesta. En löytänyt samanmoista mistään. Sitten  äiti auliisti lahjoitti tähden minulle  ja I´m so happy!



Image and video hosting by TinyPic

9.12.2009

Joululahjatoiveita

Rakas Joulupukki!

Tunnustan heti olleeni tänä vuonna ilkeämpi kuin monena aiempana. Olen kuitenkin koittanut hidastaa ilmastonmuutoksen etenemistä  sammuttelemalla valoja, ostamalla kirpputoreilta ja käyttämällä liikkumiseen bussia ja polkupyörää. Ongelmaksi onkin nyt muodostunut pyörävaras, joka vohki menopelini pihalta (vaikka pyörä oli lukossa!). Toivoisin siis joululahjaksi uutta pyörää ja muutamaa muuta juttua piristämään seuraavaa vuotta...




Naisten city-pyörä sen olla pitää. Ei mitään kyyristelyä ohjaustangon yllä.




Wii Fit minun on pitänyt hankkia aikoja sitten.



Image and video hosting by TinyPic


Tämä asos.comin mekko sai sydämeni väpättämään!




Matkaa Japaniin olen suunnitellut jo vuosikausia! Mieluiten kukkivien kirsikkapuiden tai ruskan aikaan, kiitos. 


Lisäksi toivoisin jotain ylellistä, kuten kauneushoitolahetken tai hienoja alusvaatteita. Perheelleni (edit: ja ystävilleni) toivoisin mielenrauhaa ja muille tiedostavuutta lisää. 

Kiitos :).

Lämpimin terveisin.

7.12.2009

Linnanjuhlat 2009

Tänä vuonna Linnanjuhlia katsoessani perheeni kanssa huomiotani eivät varsinaisesti herättäneet hienot puvut tai uhkeat koristelut. Eniten esille pomppasivat surkeat juontajat! Huonompaa juontoa juhlien aikana en ole kuullut koskaan! Aluksi mies- eikä naisjuontajilla ollut mitään hajua ketkä presidenttiä kättelivät niin että hilajsiuus halkoi ilmaa. Kun selostajat viimein saivat vihiä vieraista, he eivät olleet Suomen merkittävimpiä henkilöitä vaan sotasokea ex-hieroja ja presidentin kampaaja?! Ilmeisesti juonto yritti kompensoida tietämättömyyttään kertomalla omituisia yksityiskohtia vieraista, kuten eräskin kansanedustaja asui entisessä Vammalassa. Paniikissa juontajat hirittelivät omille kuiville vitseilleen. Hienompia hetkiä koettiin juontajien korjatessa toistensa tietoa vieraiden hekilöllisyyksistä. Monttu jäi auki useaan otteeseen selostajan aloittaessa lauseen tyyliin Katsojien on hyvä tietää, että...mhmhrm.... - me katsojat emme saaneet koskaan tietää, mitä meidän olisi ollut hyvä tietää. Useat lauseet päättyivät ihme köhinään tai muminaan. Vaikutti todellakin siltä, etteivät kaikki tiedot olleet aivan kohdallaan. Kysymyksiä herättävää tämä on siksikin, että kyseessa oli Yle, ei joku maikkari tai nelonen, sitä odottaisi parempaa tasoa. 

Illan juonto alkoi kääntyä lopullisesti farssiksi siinä vaiheessa, kun vieraita alettiin haastatella. Yhdeltäkin naisvieraalta kystyttiin miltä tuntuu olla suomalainen mies. Odotin tarkkaavaisesti viimeistä mokaa haastattelijoiden lopetellessa lähetystä ja sain mitä odotin. Naisjuontaja sanoi lähtevänsä pyytämään adjutantteja tanssiin, miesjuontaja korjasi ettei suinkaan adjutantteja vaan kadetteja. Ah, niinpä tietysti...hirinhirin. Adjutantit ovat presidentin  henkilökohtaista väkeä. Eihän se muuten, mutta kun koko illan juonto oli jo mennyt niin penkin alle. Ainakin linja pidettiin loppuun asti. Sama sekoilu jatkui myös juhlien jatkoilla. Paras hetki oli, kun haastateltiin Ilkka Kanervaa, joka vetosi päissään presidenttiin, jotta linnan "sokerivesibooli" voitaisiin vaihtaa kunnolliseen suomalaiseen viinaan. Nolokommentin jälkeen haastattelija lähti vielä kyselemään, että olisiko Kanervasta presidentiksi Suomelle?! Ja sitten vielä Kanervan naiselta, joka on joku nobody! Ketä kiinnostaa kuulla Kanervan naisen mielistelevä kyllä tietysti juoposta armaastani olisi presidentiksi... Voi sösses!

Paljon muuta sanottavaa minulla ei linnanjuhlista sitten olekaan. Ehkä korkeimmat pisteet annan PMMP:n Paula Vesalalle mallin ja kankaan valinnasta! Vaikka tätä kuvaa on jo taidettu nähdä blogeissakin.




6.12.2009

6.12.

"Joulukuun kuudentena päivänä vuonna 1917 Suomen eduskunta hyväksyi senaatin 4. joulukuuta 1917 antaman Suomen itsenäisyysjulistuksen. 7. marraskuuta–8. marraskuuta 1917 välisenä yönä bolševikit olivat kaapanneet vallan Venäjällä, jonka vuoksi katsottiin, että Suomen oli irtauduttava Venäjästä."

Lähde: Wikipedia


Vaikka minä olenkin sydämeltäni pasifisti ja uskon ettei sodassa ole voittajia, voin silti rehellisesti myöntää olevani kiitollinen veteraaneille itsenäisestä Suomesta. Olen myös erittäin onnellinen ettemme ole yhtä Venäjän kanssa. Suomen sotien vaikutukset näkyvät yhä, mutta vähenevissä määrin, kaikkien suomalaisten henkilökohtaisessa sielunmaisemassa. 

Onnea itsenäiselle Suomelle!




Vielä kun oppisimme myös toimimaan itsenäisesti ja tekemään Suomen kannalta hyviä päätöksiä, viitaten EU:n suuntaiseen nöyristelyyn (vaikka EU onkin myös Suomen kannalta ollut tärkeä voimavara). 



5.12.2009

Waiting For Christmas!


Image and video hosting by TinyPic

Kuvassa Jannen uusi joulurusetti, muahhahaa!


Ah, joulu! 

Olen aina pitänyt joulusta. Joulukuusesta ja sen tuoksusta, piparkakkotalon suunnittelusta ja valmistuksesta, kinkkuhössötyksestä, laatikoista, lauluista, pukin kuumasta linjasta ja tietysti lahjojen antamisesta ja saamisesta. Mikä onkaan jännempää kuin syliin kertyvät paketit?

Huonoja puolia joulussa ovat pimeys ja kylmyys. Onneksi molempia voi paeta kotiin peiton alle tai kääriytymällä paksuun, vanhaan villatakkiin.


Image and video hosting by TinyPic


Joulusukat sain ikään kuin pikkujoululahjaksi appivanhemmiltani. Villasukkia kuluu minulla hirveää tahtia sillä käytän niitä ympäri vuorokauden, joten villasukat ovat tapauksessani aina hyvä lahja. Myös kesällä ;).


Image and video hosting by TinyPic


Neuletakki ikivanha, mekko All Saints Lontoosta, vyö peritty, huivi stockalta.


Ei karvoihin katsominen. Paitsi tänä vuonna. Ja vähän edellisenäkin etsiessäni tekoturkkia huuto.netistä. Olen hiplaillut erilaisia ehdokkaita koko talven, myös näitä hennesin versioita, päätyen aina jättämään takin henkariin. Joitakin viikkoja sitten kiusaus kasvoi liian kovaksi, kun alennus 50 euron takissa oli noin 70%. Kahdellakymmenellä eurolla sain itselleni uuden leopardiegon :). Grau.





Image and video hosting by TinyPic

Karvainen kaulus/päähinejuttu kirppikseltä.



Image and video hosting by TinyPic


Täytyy todeta myös, että olen aina inhonnut eläinkuviota, erityisesti isoina pintoina, kokonaisina vaatekappaleina. Kuka keksi sanonnan "poikkeus sääntöön"? Joku oli niin ärsyttävän oikeassa.

Kuin myös Mariah Careyn suhteen. Inhoan artistia ja teen poikkeuksen All I Want For Christmas -biisin suhteen. Poppaava kappale on yksi joulun suosikeistani.




P.S. Viimein satoi lunta!



Birthday

Paljon onnea vaan Jansku, paljon onnea vaan!

Janne täytti vuosia. Tässä vaiheessa vanhenemisesta tulee entistä traagisempaa :D. Vuodet hurahtavat ohi huomaamatta. Asiaa lieventää synttäriaamiaisen saaminen sänkyyn, niin myös tänä vuonna. Perinne on peräisin kotoani.

Äitini ja siskoni kävivät syntymäpäiväkahveilla ja seuraavana päivänä vietimme erittäin pienellä porukalla juhlia.





Image and video hosting by TinyPic


Asiaan kuului naposteltavaa, joka käsitti tällä kertaa erilaisia cocktail-purtavia, kuten limelohi-jokirapu-toasteja, sienisalaattia palttoonapilla ja pesto-crostinit & timjami uunitomaatteja. Ohjeet löytyivät Trendistä (11/2008). 



Image and video hosting by TinyPic

Nämä uunitomaattipatongit olivat ihania!



Image and video hosting by TinyPic


Kunnon synttäreille kuuluu myös täytekakku! Mustikka-vadelma-päärynä-rahkakakku. Ohje ihan oma :). Minä en kauheasti pidä täytekakusta, mutta osaan tehdä sellaisia, jotka maistuvat minullekin. En ymmärrä kakkupohjan kostuttamista sokerivedellä (ihan oikeaa mehua pitää käyttää), hilloa täytteenä enkä pelkällä kermavaahdolla kuorruttmista. Kakku ei saa olla liian makea tai se ei mene alas. Tämä versio sai paljon kehuja.



Image and video hosting by TinyPic

Janne puhaltamassa kynttilöitä!


Asiasta seuraavaan. Minua vaivaa jatkuva, armoton, periksiantamaton väsymys. Nukun hyvin, mutta joudun nukkumaan päiväunia, lähtemään kotiin kesken koulupäivien, välttelemään pitkiä poistumisia kotoa ja niin edelleen ihan vain siksi, että on mahdotonta pysyä virkeänä ja aktiivisena. Viime viikolla sain viimeinkin raahauduttua lääkäriin. Odotan yhä lääkärin konsultaatiota. 

Tässä päivän asu -kuvassani ilme kuvastaa ongelmaani näemmä aika selkeästi, heh. Mekko on ostettu Hollannista ja uudet sukkahousut hennesiltä. Beige väri sukkiksissa onkin jotain mitä en ole vielä kokeillut ja se toimii yllättävän kivasti asuissa, joihin mustaa ei haluaisi yhdistää. Valkoiset sukkahousut saavat mielestäni jalkani näyttämään kuolleilta, joten olen melkein luopunut niiden käytöstä. Muutenkin hyvien sukkahousujen löytäminen on kiven takana! 



Image and video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic


Leikkasin hiukseni. Nyyh. Oli pakko. Vaikka tuhoisan permanentin ottamisesta on kulunut seitsemän kuukautta, latvani olivat niin hirveässä kunnossa, että päässäni näytti asustelevan lokkiperhe pesässään. Palaan siis lähes takaisin lähtöpisteeseen ja odottelen niitä kesän pitkiä hippihiuksia yhä vain. Tämä nykyinenkin pituus on ihan miellyttävä, mutta ei sitä mitä alunperin halusin. Kampaaja, jolla kävin oli muuten aika hyvä vaikkei puhut juuri suomea eikä englantia. Leikkaus maksoi kuitenkin vain 20 euroa, mikä on hykerryttävän hyvä hinta!