"Joulukuun kuudentena päivänä vuonna 1917 Suomen eduskunta hyväksyi senaatin 4. joulukuuta 1917 antaman Suomen itsenäisyysjulistuksen. 7. marraskuuta–8. marraskuuta 1917 välisenä yönä bolševikit olivat kaapanneet vallan Venäjällä, jonka vuoksi katsottiin, että Suomen oli irtauduttava Venäjästä."
Lähde: Wikipedia
Vaikka minä olenkin sydämeltäni pasifisti ja uskon ettei sodassa ole voittajia, voin silti rehellisesti myöntää olevani kiitollinen veteraaneille itsenäisestä Suomesta. Olen myös erittäin onnellinen ettemme ole yhtä Venäjän kanssa. Suomen sotien vaikutukset näkyvät yhä, mutta vähenevissä määrin, kaikkien suomalaisten henkilökohtaisessa sielunmaisemassa.
Onnea itsenäiselle Suomelle!
Vielä kun oppisimme myös toimimaan itsenäisesti ja tekemään Suomen kannalta hyviä päätöksiä, viitaten EU:n suuntaiseen nöyristelyyn (vaikka EU onkin myös Suomen kannalta ollut tärkeä voimavara).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti