31.7.2012

Myrsky

Eilinen päivä oli ilmojen puolesta jotain erittäin mielenkiintoista! Sää oli kuin jostain Aasiasta sadekaudella! Lämpötila huiteli jossain 27 tienoilla ja ukkosti. Olin juuri bussipysäkillä odottamassa bussia, kun rankkasade alkoi. Ilma oli painostava, ihmeen pimeä ja tuuli riepotteli puita. Bussin kattoikkunat olivat raollaan ja niistä tuli vettä sisään, kunnes kuski sulki ne. En ole varmaan ikinä nähnyt, että sataa niin paljon vettä! Bussista ei nähnyt ulos! Näytti siltä kuin ulkona olisi ollut paksu sumu, sillä tiellä ei nähnyt pitkälle eteenpäin. Sade rummutti kattoa niin kovaa, etten meinannut kuulla äitini puhetta puhelimessa, vaikka säädin kaiuttimen täysille. Kadut olivat kuin jokia ja alikuluissa oli niin paljon vettä, että bussin ajaessa molemmin puolin roiskuivat kahden metrin aallot. Monmon kertoi nähneensä kuinka yksi pikkuauto oli jumittunut erääseen alikulkuun veden takia. Vettä oli ollut auton ikkunoihin asti! Paikalla oli hämminkiä ja ruuhkaa ihmisten yrittäessä päästä autoillaan ohi. Ja tästä kaikesta huolimatta oli helle! Sää parani aika nopeasti, mutta oli se mielenkiintoista! Välillä satoi, välillä jyrisi ja salamoi, välillä paistoi aurinko...


Kuvia sateen jälkeen.


Taivas on näissä kuvissakin vähän kummallisen värinen.





Tässä myös pieni epäselvä video bussista. Tässä vaiheessa ei satanut enää aivan niin paljon, mutta paljon joka tapauksessa. Taustalla kuuluu sade ja ukkonen.






P.S. Onnittelut sisarelleni 23 v. syntymäpäivän johdosta!

Ei kommentteja: