Dresstalk

Monille on sanomattakin selvää, että olen hame- ja mekkoihminen. Viime vuonna jalassani ei nähty housuja kertaakaan. Kaikki alkoi vuodesta, jona opin puhumaan. Pystyessäni ilmaisemaan omia mieltymyksiäni pukeutumisen suhteen, sanoin äidilleni: "Mekko ja ripsejä!" Ripsit olivat ilmeisesti sanayhdistelmä rimpsuista ja pitsistä - aika ovelaa, eikös!

Vaatteet, joita yhä muistelen lapsuudestani kaiholla, ovat kaikki mekkoja. Tämä on kummallista, sillä äitini ei todellakaan ole ollut mikään hameihminen. Vanhempani päätyivät ostamaan minulle mitä rimsuisempia hamosia, vaikka toisaalta viihdyin hyvin myös simppeleissä vaatteissa. Oikeastaan kaikki hienot helmat olivat erikoistilaisuuksia varten. Muistan viisi- tai kuusivuotissyntymäpäiväni, jolloin pukeuduin kevyestä kankaasta valmistettuun kukkamekkoon. Kävelin talomme pihalla solisevan ojan vieressä kuin prinsessa puutarhassaan.

Itseasiassa toiveammattini oli pitkään kuninkaallinen. Halusin pukeutua kruunuun, olla hieno ja tärkeä. Ja sitten toisaalta taas halusin olla yhtä vapaa ja pystyvä kuin kuka tahansa poika. Yhdistelmä on varmasti ollut ristiriitainen identiteetilleni :D.

Murrosiässä viimeistään hameet ja mekot ja ripsit jäivät. Eihän kukaan käyttänyt koulussa hameita kuin kevätjuhlassa! Säilytin kuitenkin viehtymykseni omituisiin asuyhdistelmiin ja vaaleanpunaiseen. Ja korkokenkiin! Niihin rakkauteni syttyi, kun kengänkokoni oli alle 30. Salaa kuolasin korkeita kenkiä, sillä äitini ei ole koskaan viihtynyt korkkareissa, eikä pitänyt niitä sopivina minun ikäiselleni tytölle. Enkä pitänyt minäkään, mutta oih!

Tapasin Jannen ensimmäisiä kertoja ollessani yläasteikäinen. Yksille treffeille saavuin suuresti rakastamassani farkkuhameessa. Sen tapaaamisen jälkeen yhteydenpito oli entistä tiiviimpää. Lieneekö hameellani ollut jotain tekemistä asian kanssa?

Rakkauteni puhkesi uuteen kukoistukseen vasta lukion viimeisellä luokalla. Housuissa ahdistus oli syystä ja toisesta niin kova, että siirryin yhä enemmän yksilahkeiseen vaihtoehtoon, joka ei kiristänyt ja puristanut haaroista. Tunsin vapautta! 

Välivuoden aikana en koskenut housuihin suunnilleen pitkällä tikullakaan. Hiihdin hameissani kovimmatkin lumimyrskyt ja lisäsin sukkahousua ja polvisukkaa toisen päälle. Kehittelin kaikenlaisia ratkaisuja, joita täytyy kyllä sanoa luoviksi. Yksi huvittavimmista oli Lindexiltä löytämäni villasortsit! Mutta ne toimivat eikä takamukseni tarvinnut palella. Ompelin valkoisiin sortseihini valkoista pitsiä ja silkkinauhaa vaaleanpunaisella langalla.

Aloittaessani yliopistossa ensimmäistä vuottani, kaapissa ei majaillut enää kuin parit housut, joita en käyttänyt koskaan. Ainoastaan verkkarit näyttelivät liikunnassa hyvin osansa, samoin toppahousut vihlovimpina -20 asteen pakkasina. Hyvän takin ja korkokenkien metsästys tosin jatkui, jotta vaatekaappini hipoisi täydellisyyttä.

Kaupat eivät tarjonneet vielä kolmisen vuotta sitten sellaisia mekkoja, joita kuolasin. Olin rakastunut 50-luvun isoihin helmoihin. Toivoin iltaisin, että herätessäni aamulla koko maailma olisi palannut puoli vuosisataa taaksepäin. Päädyin ompelemaan näppäränä tyttönä itse, vaikkei oikeanlaisia kaavojakaan oikein ollut tarjolla. Lopulta hoksasin huuto.netin ja kuolasin ebayssä ihanuuksia läkähtyneenä.

Ebaystä en tähänkään päivään mennessä ole ostanut mitään, mutta huuto.net on tullut hyvin tutuksi. Vaatekaappini, vai pitäisikö sanoa mekkokaappini pursuaa vintageostoksia omien luomusten lomassa. Toisaalta on erittäin tyydyttävää, että kaupoistakin voi nykyään tehdä löytöjä ja markkinat helmoille ovat kasvaneet.

Erityisesti tänä vuonna olen ruvennut kriiseilemään vaatekkaappini sisällöstä. Olen alkanut kaivata rennompaa ja simppelimpää vaatekirjoa. Kiristävät vyötäröt ja vaikeasti yhdisteltävät vaatteet ovat alkaneet ottaa pannuun. Olen jopa tyhjentänyt hyllyjäni pussikaupalla. Tosin kiertoon laitetut vaatteet eivät pääasiassa ole olleet mekkoja eivätkä hameita. Moniin niistä minulla on niin tiivis suhde, että olen ollut kykenemätön luopumaan. 

Ihmiset alkoivat viime keväänä ihmetellä, kun saavuin paikalle housuissa. Siis minä! En toki farkuissa, vaan leggingseissä tai löysähköissä housuissa. Aloin kyllästyä siihen ainaiseen sukkahousuongelmaan ja järellisten yläosien puutteesseen. Olen äärimmäisen helposti paleleva, eikä lämpimien, vyötäröpituisten villatakkien tai paitojen tarjonta ole erityisen laaja. Kaikki yltää nykyään pyllyyn asti. Onneksi leggingsit ovat mahdollistaneet mekkojen tai paitojen ja "housujen" yhdistelmän. 

Ultimate housuihin en ole vielä pystynyt eli farkkuja en ole suostunut juuri käyttämään. Viimeksi yrittäessäni jaksoin viettää denimissä kokonaiset viisi minuuttia, eikä minulla ole tarvetta pidentää aikaa. Todellinen rakkauteni lepää yhä vain mekoissa. Mieltymykseni ovat siirtyneet modernimpaan ja käytännöllisempään, mutta yhä kaivan matkoiltani mekkorekkejä ja kauniit helmat nettisivustoilla saavat henkeni salpautumaan, ensimmäiseksi katson aina dresses-osastot. En osaa kuvitella, että minusta koskaan tulisi farkkukansaa :).

Kuvat ModCloth.