On suuri vääryys järjestää luentoja aikavälille 17-20. Kolme päivää peräkkäin kolmen tunnin tutkimuskurssiputkea. Loma alkaa tämän päivän jälkeen ja lintsaamisen houkutus on suuri. Toisaalta, jos jään pois, käsiteltävät asiat menevät ohi. Tentti on jo loman jälkeisellä viikolla.
Tässä pieni vilaus viimeisimmästä hankinnastani.
Juhlimme kahdeksatta vuosipäiväämme tiistaina. Varasin meille yön hotellin executive-huoneesta, tosin emme edes vaihtaneet kaupunkia :D. Oli kuitenkin mukavaa vaihtelua arkeen, kun pääsimme pulahtamaan uimaan ja saunaan ja aamulla oli runsas buffet. Kävimme siinä välissä katsomassa myös Napapiirin sankarit, mikä oli aika hupi raina. Naureskelin suunnilleen yksikseni salissa. Ihmettelenpä vain, että mikä muita riivasi :). Leffaan oli saatu hyvin vangittua pohjoisen poikien tyyli ja vammaus.
Myös tällainen vintage-tapaus on ilmaantunut vaatekaappiani täydentämään. Tosin tuo vyöasia on pieni ongelmanpoikanen, sillä se jää löysäksi päällä. Olin myös yllättynyt siitä kuinka tiukka tämä on kylkiluiden kohdalta :D. Noh, mitä sitä turhaan puuskuttaa muutenkaan.
Pakko näyttää myös leipomani kakkunen jätskilisäkkeen kera. Nämä ovat vähän niin kuin muffineja, mutta taikina on murotaikinaa oikeastaan, joten kutsun niitä kakkusiksi. Sisällä on marjatäyte, nam! Ohje löytyi yhdestä pirkka-lehtisestä. Nämä ovat niin helppoja etten edes minä ole epäonnistunut.
Tällaista täysin sattumanvaraista tällä kertaa. Palaillaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti