Ystävät hyvät!
Vaikka henkilökohtaisesti uskoni valtakunnallisiin vaaleihin on prosenttiluokkaa yksi ja puoli, kunnallisvaaleista minun on saatava toivoa! Pääkaupunkiseudun pönöttäjät viis veisaavat kaukaisemmista asutuksista, mutta onneksi pääosa jokaista koskettavista päätöksistä tehdäänkin kuntatasolla. Olisi mukavaa tuntea, että suomalainen demokratia ei ole aivan kokonaan kuollut käsiin tahi muuttunut jo näennäisdemokratiaksi. Toivottavasti ääneni vaikuttaisi! Naputelkaa tekin itsenne vaalikoneille, etsikää sopivin ehdokas ja äänestäkää!
Eilen minä ja dear ystäväni Monmon vietimme ihanan piristävän päivän yhdessä. Esittelin Yliopistomme tiloja, kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa ja kävelimme (!) lähimmälle kirpputorille, joka tekikin 3-4 kilometriä. Koska kumpikaan meistä ei valitettavasti omaa kamelin kyttyrää, energiavarat hupenivat moisesta ponnistuksesta tyystin. Hätävarana kävelimme vanhempieni luokse, jotka siis asustavat punaisessa mökissään lähellä kirpputoria, nauttimaan hiukopalaa. Ketään ei ollut kotona ja vapautimme kaapin oliiveistä, hillosipuleista ja pastapalleroista. Ihku äiskä heitti meidät illemmalla autolla kotiin, sillä jalkani olivat hieman hikeentyneet uusiin kumisaappaisiini. Kotona opastin ystävääni The Sims kakkosen saloihin, heh. Yksi niistä harvoista peleistä joita - nörttipoikkikseni yrityksistä huolimatta - olen pitkäjänteisesti jaksanut pelata. Aika loppui jälleen aivan liian nopeasti, kuten aina. Sen siitä saa kun ystävät itsenäistyvät ja muuttavat toisille paikkakunnille! Jokatapauksessa kiitos Monmon ihanasta perjantaista!
Tuli tuosta nörtteilystä mieleen, että koska Jansku aloitti uuden pelin, Sacred 2, me keksimme uudelle hahmolle loistonimen: Erk Rae Kaal-Murhu. Ehh hee! Mieletön nimi! Kirjaimellisesti. Ja mikä parasta hahmo on nimetty kouluni kirjastossa sijaitsevan muotokuvan hepun mukaan. Hepun nimi oli Rae Murhu. Siis oikeasti.
Tässä vielä minä. Näillä kuvillahan pyrin vielä valtuutetuksi joku päivän/And here is me:
Neule/Gardigan: H&M
Hame/Skirt: Tein/ I made it
Sukkikset/Thights: Joululahja/ A christmas present
Saappaat/ Rubberboots: Aava vintage
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti