7.2.2009

Berliini osa 1

Nyt on hyvä hetki valottaa joulukuun Berliinin matkaa. Matkakuume ei ole vielä päässyt kovin iskemään, mutta kuukauden päässä pilkistävää Hollannin reissua odotan silti tarmokkaasti. Onhan poikkiksen näkeminen sitäpaitsi niin ihanaa :).


Kuvassa toisen maailmansodan aikana pommitetun kirkon raunioitunut torni. Se on säästetty muistuttamaan ihmisiä sodasta tuhoisana ja äärimmäisenä keinona välienselvittelyyn.



Astuessani ulos lentokoneesta Berliinin kamaralle vettä tihuutti niskaan. Ilma oli lähes identtinen Suomen kanssa, joten kulttuurishokki ei ollut kovinkaan paha. Tietty olisin toivonut valkoisia hankia näin joulun alla, mutta minkäs teet. Lensimme Berliiniin ja takaisin kera yhden pysähdyksen Riikassa. Yhteensä lentoa tuli noin kolme ja puoli tuntia. Ennen pidin lentämisestä, mutta nykyään ei ole enää niin jännää joten kyllästyn.

Kuvassa erityisesti Itä-Berliinin suojateiltä tuttu hattupäinen miekkonen, josta on muodostunut suorastaan kulttihahmo.

Sen verran mutkia oli matkassa, että päästessämme Riikan kentälle vaihtaaksemme konetta, Berliiniin lento oli jo mennyt. Siinä sitten pyörittelimme peukaloita hetken, kun virkailijat selvittivät seuraavan mahdollisen lennon aikataulua. Saimme sijoituksen hotelliin lentoyhtiön laskuun, sillä kippas kappas seuraava lento lähti aikaisin seuraavana aamuna. Hetken leikittelimme ajatuksella, että olisimme lähteneet pariksi tunniksi Riikan keskustaan, mutta nälkä ja väsymys ottivat vallan. Sanotaanko vaikka näin, että halpalentoyhtiömme ei ollut viraanvaraisimmasta päästä, jopa juomat maksoivat erikseen. Söimme siis ihan mukavasti hotellilla ja painuimme aika pian suihkun jälkeen pehkuihin. Onneksi olin ottanut käsimatkatavaroihin selvitytymispaketin juuri tällaisen tilanteen varalta. Ainoa asia, joka tosissaan rassasi minua, oli pärstäni. Lentokoneen ilmastointi/lämmitys oli huonoin koskaan. Ensin oli ihan sikakylmä ja sitten ylävartalon tienoilla oli sikakuuma ja puhaltimet puhisivat minkä kerkesivät, mutta yhä varpaat olivat jäässä. Tästä aiheutui leukani massiivinen kuivuminen ja punoittaminen. Näytin siltä kuin olisin saanut jonkun hilseilevän allergiakohtauksen. Eikä minulla ollut mukana luottorasvaani bephanteenia, joten jouduin turvautumaan huulivoiteeseen! Erittäin epämiellyttävää. Sitä lukuunottamatta kaikki meni hyvin, eikä meitä loppujen lopuksi harmittanut lainkaan yön viettäminen Riikassa.

Riikan lentokenttä näytti harrastavan sarkasmia.

Berliinissä etsiytyminen hotellille oli odotettua helpompaa. Hyppäsimme vain bussiin lentokentällä ja ajelimme ihan hotellin viereiselle pysäkille. Kaikki sujui sutjakkaasti isäni ennakkoon hankkiman tiedon ansiosta. Minä vain rullailin mukana :).

Ensimmäisiä kuvia, jotka napsin noustuani bussista ja etsiessämme hotellin sisäänkäyntiä.

Koska olimme nukkuneet edellisen yön Riikassa Berliinin hotellin sijaan, menimme maksamaan saapumattomuusmaksun. Onneksi se oli vähemmän kuin yöpymismaksu. Tässä hotellissa meidän oli ollut tarkoituskin nukkua vain yksi yö ja siirtyä sitten toiseen loppuajaksi. Yöhön kuului aamiainen ja koska olimme kuitenkin maksaneet melkein koko hinnan pyysimme saada jäädä aamiaiselle. Yllättäen saimme myöntävän vastauksen, heh!

Aamiainen sisälsi leipää ja sen päällysteet, keitettyä munaa, myslejä ja muroja, jogurttia, tuoremehua, lautasellakin olevaa hedelmäsalaattia, sekä kahvia ja teetä. Ei yhtään hassummin :).


Kello ei ollut vielä edes kymmentä, kun lähdimme liikkeelle aamiaisen jälkeen. Olimme jo ennen tätä vieneet laukut ja muut ylimääräiset tavarat toiseen hotelliin. Päätimme pyöriä päivän kaupungilla. Päädyimme valtavan ja kalliin ostoskeskuksen eteen, jossa ihmiset kirjaimellisesti jonottivat ovien edessä kello kymmenen avaamisaikaa. Mietiskelin, että onko jokapäivä sama juttu...


Tavaratalolla oli varsin jouluiset ja koristeelliset näyteikkunat. Pahoittelen huonohkoja kuvia.







Sisäaulan koristelu oli myös hulppea. Jos olisin lapsena päässyt katsomaan jotain sellaista, olisin varmasti ollut aivan haltioitunut. Olihan se aika hieno näin nuoren aikuisen näkökulmastakin :). Kuva ei tällä kertaa kerro kylläkään paljon mitään. Oli tekoyksisarvisia, täytettyjä eläimiä, musiikkia, kaikenmaailman joulukoristeita, valoja, isot maisemakankaat seinillä, puita, lahjapaketteja jne.


Tavaratalo oli uskomattoman suuri ja pelkästään sen kiertämisessä meillä kului muutama tunti. Emmekä edes ostaneet mitään, katselimme vain. Oli aika uskomatonta nähdä pöytäkaupalla pelkästään kravatteja kaikissa sateenkaaren väreissä! Roppakaupalla erivärisiä papereita, joita Suomessa saa vain muutamaa erilaista. Se tavaratulva oli aivan käsittämätön. Kävin myös ensikertaa ihailemassa kosketusetäisyydeltä muun muassa Pradan kenkiä ja laukkuja. Oli suorastaan pelottavaa astua kyseiselle osastolle, jonka lattialle asennettu matto oli niin pehmeä, että jalat upposivat siihen.

Berliinissä negatiivinen yllätys oli kylmyys. Vaikka koko ajan oltiin reilusti plussan puolella, tuuli oli niin jäätävä, että se tuntui ytimissä asti. Ensimmäisen päivän jälkeen viisastuneena pukeuduin lähes kaikkiin vaatteisiin, mitä minulla mukana oli.

Koska blogger ei suostu tekemään kanssani kovin innokkaasti yhteistyötä, jatkan aiheesta lisää myöhemmin. Tulossa vielä kertomuksia Berliinin "ympärikävelystä", modernista taiteesta, vintageliikkeistä (tai niiden etsisimisestä), sekä vahanukkemuseosta.

1 kommentti:

Anni kirjoitti...

En muista käyneeni Berliinissä(tai ehkä olen joskus käväissyt), mutta tosi hienon näköstä! Kiva postaus :)