Alkaa olla viikko pulkassa. Itseasiassa edellinen viikko loppui pulkkailuun ja mäkeilyyn. Naama sai aimoannoksen lunta ja keuhkot raitista ilmaa. Toppahousut jäivät kotiin, joten reissu oli lyhyehkö, mutta railakas kolmen henkilön laskiessa yhdellä pulkalla. Toivottavasti jokainen pääsi verestämään lapsuutensa muistoja pulkkamäistä.
Maanantaina saimme lasten kanssa näytelmän viimeisen kohtauksen tehtyä, enää pitää viilata ja treenata. Perjantaina on se kohtalokas päivä. Toivon totisesti, ettei kellekään tule niin iso pupu pöksyyn että hyppelee ennemmin puskaan piiloon kuin lavalle. Esitys onkin sitten viimeinen juttu ennen hiihtolomaa. Perjantaina tai lauantai-aamuna lähden suuntailemaan pääkaupunkiin ja sieltä koneella Hollantiin. Lipun hinnaksi tuli käsittämättömät 148 euroa edestakaisin. Ei paha! Varsinkaan, kun en joudu pulittamaan asumisesta penniäkään. Buukkailen nimittäin armaan avomieheni luona, jolla on kämppiksensä kanssa oma kämppä :). Tulee suorastaan vähän paniikki, sillä en ole edes miettinyt pakkaamista, varannut junalippua tai tulostanut sähköistä lentolippuani. Ja lähtöön on nippanappa kaksi päivää!!
Saapa nähdä kuinka sateista ja ikävää siellä on. Eivät taida kukat ainakaan kukkia. Jansku vähän varoitteli, että hänellä olisi paljon koulua. Voi mennä peukaloiden pyörittelyksi, jos ei ole seuraa. En siis suinkaan ole menossa Amsterdamiin vaan Groningeniin, joka on joitain tunteroisia Amsterdamista johonkin suuntaan. Vähän jänskättää, kun pitää järjestää itsensä Amsterdamin lentokentältä junalla oikeaan kaupunkiin. Onneksi Hollantilaiset puhuvat hyvin englantia, ei tarvitse sen kanssa hätäillä.
Asiasta viidenteen. Olen pyöritellyt ympäriämpäri mielessäni kaikkien syvästi rakastamaa mustaa pitsiä. Mustaa, keinokuituista pitsiä hihoina, kokonaisina paitoina ja leggingseinä. Hurahdan yleensä suurimpaan osaan villityksistä jossain vaiheessa, mutta tämä ei vain nappaa. Ei niin millään, vaikka kuinka yritän suorastaan tuputtaa itselleni.
Minulle tulee mieleen näistä karnevaalit, vampyyrit (mikä nyt periaatteessa ei ole huono asia), ilotytöt ja pornoteollisuus. Keinokuituinen pitsi isoina pintoina ihon kuultaessa läpi ei vain ihastuta. Tässä asiassa olen ja tulen ehkä olemaankin vastarannan kiiski.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti