26.5.2010

23.5.2010

Rasva palaa!

Image and video hosting by TinyPic

Tämän päivän haahuilemista.


Grillasimme eilen ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Tuore isäkin oli mukana ja tarjosi kaikille kuohuviiniä. Grillin sytyttäminen oli vähän hakusessa ja pojat käyttivät puoli pulloa sytytysnestettä 8o. Sisareni ja hänen kaverinsa keittivät perunat vähän ylikypsiksi, mutta muuten sapuska onnistui.


Image and video hosting by TinyPic


Sain syödäkseni muotopuolen makkaran, josta näykin muutaman palan :D! Tässä vaiheessa olimme jo ihan täynnä perunaa ja silliä ja pekoni-sulatejuusto-sieniä ja kanaa ja niin edelleen ettei ole ihme kun makkara ei enää maistunut. Ei sillä että makkaralla olisi noin muutenkaan kova menekki ruokavaliossani.


Image and video hosting by TinyPic



Eeva-vauva pääsee kuulemma tänään äitinsä kanssa kotiin! Pääsen tänään käymään, ja ajattelin viedä Janskunkin moikkamaan söpöläistä.

21.5.2010

Lukulasit

Pääsin katsomaan Eeva-vauvaa! Oli kyllä niin suloinen tapaus kerta kaikkiaan! Tyttö vei sydämeni! Aluksi epäiltiin, etten pääse näkemään ollenkaan sikainfluenssan jälkeisten höpöhöpömääräysten takia (joiden mukaan edes isovanhempia ei päästetä). Olisi aihetta päivittää säännöstöt, ihan pöljiä tuollaiset. Kunhan ei sairaana tule niin minusta pitäisi olla ihan ok. Äiti oli aika väsynyt, mutta onnellinen, kuten isäkin. Tajusin sentään viedä kukkia :). Nyt odottelen innolla, että pääsevät kotiin! Suosiollisissa merkeissä kotiutumisen pitäisi tapahtua maanantaina. Oli kuulemma ollut poikkeuksellinen synnytyspäivä eilinen. Kun normaalisti tässä nimenomaisessa sairaalassa vauvoja syntyy 9-10 päivässä, eilen oli pullahtanut maailmaan kokonaista 16 lapsukaista.


Sain tänään lukulasini.


Image and video hosting by TinyPic


Image and  video hosting by TinyPic

Jannen ja sisareni mielestä näytän näiden kakkoslasieni kanssa aivan ankaralta opettajalta.





Image and  video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic


Toiset lasit saivat paremman arvion. Nämä ykköslasit ovatkin modernimmat. Sain siis kahdet lasit yhden hinnalla, joten miksi ei.

Aika voimakkaasti näykyvät näemmä näissä kuvissa verisuoneni ihon läpi. Minulta on aina ollut helppo ottaa verikokeitakin, koska suonia löytyy niin pinnasta.



Image and video hosting by TinyPic






20.5.2010

Toukkia ja vadelmaa

Image and video hosting by TinyPic



Lienee asiallista puketua tähän edellisen kesän hittimekkoon näin viimeisenä lämpöisenä päivänä. Tuntuu siltä, että tässä se kesä sitten olikin. Kaivoin päivän piristykseksi äitini vanhan käärmevyön, joka on aivan ylihieno pyrstönsä ja päänsä kera. Vaikka käärme onkin tätä nykyä silmäpuoli.



Image and video hosting by TinyPic



Sitten positiivisempiin uutisiin, eräs ystäväni nimittäin on tälläkin hetkellä synnytyslaitoksella todennäköisesti aika tuskissaan ja todennäköisesti aika hatuttuneena tekemässä kaiken työn tulevan vauvan puolesta. Eilen oli laskettu aika ja yritin manata mahan sisäpuolen asukille, että olisi jo aika tulla ulos. Ehkä napero otti vinkistäni vaarin, sillä homma lähti käyntiin neljältä yöllä ja seitsemältä oltiin sairaalassa. Jos hyvin käy, pääsen katsomaan toukkaa jo huomenna :D! Olen ihan innoissani! Ja jänskättää!! En ole ollut vauvaseurassa vuosiin, ja olen itseasiassa kaivannut sitä toheltamista (toinen sisareni on minua 7 vuotta nuorempi, joten olen ollut innokkaana osallistumassa vaipanvaihtoon ja syöttöhommiin sun muihin :D). Toivon helpotusta omaan vaihtelevaan vauvakuumeeseeni, kun pääsen hoitamaan jonkun toisen lasta. Näppärää, eikös? Äiti vain varoitteli että se iskee vielä meille molemmille, Jannelle ja minulle, heh. Jotenkin en aivan usko... Vaikka mistä sitä tietää?

EDIT: TYTTÖ TULI!

18.5.2010

Läpikuultavuuden uusi tuleminen

Olen joskus uhonnut ettei pitsivillitys kaikesta rimpsurakkauksistani huolimatta tule innostamaan minua. No, ei se ole innostanutkaan, mutta läpikuultavuus sen sijaan on minusta kiehtovaa. Oli jo lukiossa, jossa yritin turhautuneena kopioida yhden kanssaopiskelijan reikäinen villaneule+vaaleanpunaiset rintsikat -yhdistelmää. En omistanut vaaleanpunaisia rintaliivejä, minulla oli aina kylmä ja muutaman vuoden verran liian vähän pokkaa. Tämä yritelmä on siis vol. 2.

Pitsipistepaita mangosta Italiasta. Pakko muuten mainostaa italialaista alusvaatebrändiä Tezenis. Jo yli puolet käyttämistäni liiveistä on kyseisen merkin (myös kuvassa olevat), sillä en vain löydä Suomesta sopivia. Kylkiluiden ympärykseni on 70, mutta mitkään kupit taas eivät kohtaa oikeita mittojani. Joko kuppeihin jää aina tilaa yläreunaan tai ne ovat aivan liian lähellä toisiaan niin että tuntuu kuin osa rinnoista jäisi puristuksiin liivien ulkopuolelle :D. Vaihtoehtoisesti kupit ovat niin kaukana toisistaan, että ne ottavat kiinni kainaloista liikuttaessa käsiä eteenpäin. On siis selvää, että olen ollut in braheaven kyseisessä kaupassa, jossa liivien hinnat ovat alle 15 euroa ja useat liivit ovat täydellisen sopivia. Löysin jopa sopivat olkaimettomina käytettävät liivit, minkä luulin olevan mahdotonta.





Image and video hosting by TinyPic




Image and video hosting by TinyPic




Ilouutisia myös kenkäsaralla! Kuvan clarksin kiilakorot ovat olleet äärimmäisen tuskalliset käyttää, sillä ne ovat aiheuttaneet väistämättömästi rakot päkiöihini, mikä on varsin omituinen piirre korkkareissa, en ole keksinyt syytä tähän ominaisuuteen. Olen kokeillut sukkahousuja ja puolipohjallisia, sama juttu molemmissa. Sitten sain äidiltäni geelipohjalliset päkiöiden alle, ja ongelma täysin korjattu! Nyt minun ei tarvitsekaan myydä näitä vaan saan rauhassa nautiskella niiden tukevasta kannosta vuodet eteenpäin :).




Image and video hosting by TinyPic



Kokeilin paitaa myös lyhyemmän hameen kanssa, mutta minusta tuntui että näin lyhyen helman kanssa olisi syytä peittää vähän enemmän ylhäältä, kun kerran alhaalta paljastelee, joten heitin topin alle.



Image and video hosting by TinyPic



Vähän Diormaisia kononaisuuksia, eikö?

Johnny Cash on ollut kova sana parin viime viikon ajan:





17.5.2010

Rusettisortsit parvekkeella

Uuh, ei voi valittaa! Lehdet ovat ilmaantuneet puihin kolmessa päivässä! Hei, olisiko tuossa hipiässä vähän merkkejä auringosta? Uneksin jo uintikeleistä. Minulla on vaikeuksia päättää mitä kesävaatteistani käyttäisin...Haluaisin käyttää niitä kaikkia ja pelkään koko ajan ettei aika riitä :D. Hmm, jostain syystä en usko suomalaiseen hellekesään.

Tänään olen leiponut piirakkaa. Että sellaista jännää :)). Piirakka oli muuten hyvää, mutta pohja oli kuiva ja känttyinen. Olisi vain pitänyt uskoa kaupan valmistaikinaan (se on ihanaa). Janne ei kuitenkaan valittanut, heh.

Käväisin loikoilemassa pihanurmella näissä:




Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic


Kamera ei kyllät tänään suostunut yhteistyöhön.

T-paita on iänikuinen rakas kirpparilöytö, mutta farkkusortsit ovat uudet. Sortsit olivat ostoslistallani ykkösenä täksi kesäksi (omistan yhdet hyvät, yhdet kauheat, jotka heitin eilen roskiin ja yhdet pyöräöljyiset). Olin kokeillut jo Italiassa noin kymmenet eri sortsit, kun eräässä Zarassa, Anconassa, huomasin näiden roikkuvan seinällä. Huomautin sortseista äidilleni, joka totesi niiden olevan mielestään hirveät. Sortsit olivat sen verran överit, että päätin ottaa riskiin ja raahata ne muun kasan mukana sovituskoppiin. Kokeilin muutamia kasastani, mutta mikään ei kolahtanut...liian isot, liian kireät, ruma lahje, pyöräilyhousut, liian lyhyt lahje... Kunnes vedin nämä ässät kasasta. Kaikki kolahti: materiaali, pituus, istuvuus, tyyli, rusetti...kaikkea muuta kuin mitä etsin mutta nappiosuma. Äidin naama venyi irvistykseen, kun innosta hyppelehtien kerroin valinnastani. "Saat kyllä maksaa nuo itse!" oli äidin kommentti. Asunnolla äiti lämpeni jo enemmän, kun näki nämä jalassani. Just perfect!


Eilen saimme päätökseen parvekeraivaushankkeen. Kävimme ostamassa kasan kukkia puutarhalta ja puuarkun askosta.

Ennen:



Image and video hosting by TinyPic



Image and video hosting by TinyPic



Jälkeen:



Image and video hosting by TinyPic



Image and video hosting by TinyPic



Kuvissa näyttää vähän kalsealta, erityisesti koska kukkalaatikko ei ole mahtunut kumpaankaan kuvaan. Olemme jo syöneet parvekkeella aamupalan ja kahvitelleet siellä eilen illalla. Vinkki: kirppikset ja äidin varasto ovat oivia varantoja ;).

Pikkusiskollani oli jazztanssiesitys sunnuntaina! Oli se niin suloinen ja taitava (nyt puhutaan kuitenkin melkein 16-vuotiaasta, että älköö erehtykö luulemaan leikki-ikäiseksi :D)! Itseasiassa olin positiivisesti yllättynyt, esitys oli koko helahoidon parhaimmistoa. Aplodeja!

15.5.2010

Kesäilyä

Kesä jatkuu!

Olemme viimein raivanneet niin kutsutun kuoleman puutarhamme parvekkeelta. Seuraava projekti on tuoda sinne kukkia ja puuarkku, jonka päällä voi istua.

Tänään yllä asoksen mekko, pinkkiä kynsilakkaa ja erinäisiä kenkiä - muuta ei tarvita. Ja se on jo lämmin se!



Image and video hosting by TinyPic



14.5.2010

Sailoring!

Aah! Aurinkoa, lämpöä! Eilinen oli ihana, hikinen päivä. Pyöräilimme kaupunkiin kavereiden ja Jannen kanssa. Ostimme jäätelöt (Tervajätski on muuten tosi hyvää!), kiertelimme hieman kaupunkia ja istuimme nurmella syömässä eväsleipiä. Kaupungilla oli aika paljon ihmisiä, mutta toisaalta oli helatorstai.

Parveke projektini on yhä auttamattoman keskeneräinen. Oli tarkoitus ryhtyä siivoamaan sitä, mutta sitten intouduin muun muassa kokoamaan ruokapöydän. Vielä keskiyöllä kärräsin roskia ulos.

Kävin laittelemassa purjevenettä kuntoon! Lähinnä tavaroiden lajittelemista ja luetteloimista. Oli aika mielenkiintoista yrittää tunnistaa tavararöykkiöstä esimerkiksi kiinnitysköydet kun köyttä oli yli sata metriä yhteensä. Mutta saimme kaiken merkattua :). Nyt vain pitää odotella imoituksia noviisipurjehduksista, jos vaikka pääsisi mukaan. Purjehdukseen liittyvän kokemukseni innoittamana (selvästikin) kävin ostelemassa muutaman vaatekappaleen gina tricosta.



Image and video hosting by TinyPic

Collegeleggingseistä haaveilin koko Italianmatkan ja tavallinen raitapaitani on ollut kovassa käytössä, siksi siis ostin toisen neuleena. Harmaa neule on Janskun.



Image and video hosting by TinyPic


Yksi kaverini sanoi, että leggingsini näyttävät ihan kalsareilta. Ehkä niissä on vähän samaa näköä :D.

Olen ehtinyt käydä silmälääkärissäkin. Minulla on ollut vaikeuksia lukea pitkiä tekstejä rivien alkaessa hyppiskellä mielivaltaisesti. Lääkäri sanoi, ettei silmissäni ole mitään vikaa, mutta suositteli lukulaseja. Olen siis siirtynyt keski-ikäisiin ja käynyt tilaamassa itselleni +0,5 lasit kaksi yhden hinnalla. Heh heh, saapas nähdä (kirjaimellisesti).

5.5.2010

Reissuraportointia



Huhhahhei. Olen palannut Suomeen. Paluuahdistuskin on jo hieman hellittänyt. Oli aika kyttyrästä, kun astuessani ulos koneesta niskaan puhalsi +3 asteen tuuli ja tihkusade. Spoletossa lämpötilat nousivat viimeisellä viikolla +28.

Olen ajatellut ryhtyä purjehtimaan. Jep, jep, purjelaivalla ja sitä rataa. Se on ollut jo pitkään haavelistallani ja ajattelin aloittaa osallistumalla paikallisen purjeseuran veneen kunnostustalkoisiin viikonloppuna. Hitsit, olen aina saanut kiksejä soutuveneilystä, enkä ollenkaan pelännyt aaltoja ja harmaata taivasta - päinvastoin. Minulla on myös spesiaalipaikka varattuna sydämessäni merirosvoaiheelle. Periaatteessa pelkään vettä siinä mielessä, etten ole kovin innoissani uimassa siinä tai hukkumassa sinne. Vedessä asuu kaikenmoisia kaloja ja muita öllejä, joihin en välttämättä välitä tutustua (kuten aiemmin olen todennut, painajaiseni koostuvat lähinnä kaloista ja akvaarioista). Toisaalta taas vesi on elementtini. Rakastan merta erityisesti ja tunnen oloni sen äärellä seestyneemmäksi, horisontissa tuntuu piilevän tuhansia mahdollisuuksia.

Mutta mutta Italian reissu meni oikein kivasti. Spoleto on pieni keskiaikaisen näköinen kaupunki, jossa viihdyin yllättävän hyvin. Äiti teki ruokaa ja itse lepäilin päivät pitkät, mikäs sen rennompaa. Kävimme päivittäin istumassa auringon lämmössä ja melkein päivittäin syömässä jäätelöä. Kävimme kurkkaamassa 1300-luvulla rakennettua linnaa, tekstiilimuseota ja modernia taidemusteota, joka sisälsi lähinnä teoksia 60- ja 70-luvuilta. Spoletossa on erittäin vilkkaasti kulttuuritapahtumia, joista eksyimme pariin klassiseen konserttiin (joista toisessa soitettiin mahtavia espanjalaisia sävellyksiä) ja paikallisten yrittäjien tuotteiden maisteluviikolopulle nimeltään Spoleto Tipica. Haaviin tarttui tryffelisooseja, siis sitä kuuluisaa sientä! Käväisimme halvoilla junilla paikkakunnilla nimiltään Perugia ja Ancona. Perugiasta jäi vain kirjaimellisesti paha maku suuhun. Tai ei aivan, sillä kävimme katsomassa loistavan valokuuvajan, Steve McCurryn näyttelyn. Jos ikinä törmäätte, suosittelen. Ancona taas oli viehättävä merenrantakaupunki.

Tässäpä kuvia:



Image and video hosting by TinyPic




Image and video hosting by TinyPic




Image and video hosting by TinyPic
Asuntomme olohuoneesta.



Image and video hosting by TinyPic
Perugian kävelykatu.




Image and video hosting by TinyPic
Näkymiä Perugiassa.




Image and video hosting by TinyPic
Duomon aukio Spoletossa, sekä välipalapatukka. Yksi ainoista paikoista, joihin paistoi suoraan aurinko! Aurinkoisia paikkoja oli tosi vaikea löytää, koska kaikki istumapaikat on sijoitettu varjoon. Kuvassa muuten Roomasta hankkimani kashmirvillapaita!



Image and video hosting by TinyPic
Jätskiä oikein nautinnolla nassuun. Kyseessä mansikkajäätelö, joka siis maistuu ihan mansikalta eikä mansikkaesanssilta. Kaulahuivi Roomasta ja mekkokin uusi.




Image and video hosting by TinyPic
Roomalaisten 2000 vuotta sitten rakentama silta. Tätä voi yhä kävellä. Oli hiukan liian korkea makuuni :D.




Image and video hosting by TinyPic
Paikallista linnaa duomon aukiolta nähtynä.





Image and video hosting by TinyPic
Sisareni ja hänen poikkiksensa linnan sisäpihan kaivolla.


Image and video hosting by TinyPic
Tässäpä uutta mekkoani. Ja mysliä. Ja punaiset silmät. Ei sitä aina patsastella :D.



Pakko muuten mainita, että italialainen televisio on ihan ala-arvoinen! Siis ohjelmat ovat ihan kepulista. Ja kaikki tietenkin dupattua niin ettei sitä jaksa katsoa erkkikkään. Täytyy kyllä ehdottomasti antaa pisteita Portugalille, jossa ohjelmat pääasiassa tekstitetään.