Huhhahhei. Olen palannut Suomeen. Paluuahdistuskin on jo hieman hellittänyt. Oli aika kyttyrästä, kun astuessani ulos koneesta niskaan puhalsi +3 asteen tuuli ja tihkusade. Spoletossa lämpötilat nousivat viimeisellä viikolla +28.
Olen ajatellut ryhtyä purjehtimaan. Jep, jep, purjelaivalla ja sitä rataa. Se on ollut jo pitkään haavelistallani ja ajattelin aloittaa osallistumalla paikallisen purjeseuran veneen kunnostustalkoisiin viikonloppuna. Hitsit, olen aina saanut kiksejä soutuveneilystä, enkä ollenkaan pelännyt aaltoja ja harmaata taivasta - päinvastoin. Minulla on myös spesiaalipaikka varattuna sydämessäni merirosvoaiheelle. Periaatteessa pelkään vettä siinä mielessä, etten ole kovin innoissani uimassa siinä tai hukkumassa sinne. Vedessä asuu kaikenmoisia kaloja ja muita öllejä, joihin en välttämättä välitä tutustua (kuten aiemmin olen todennut, painajaiseni koostuvat lähinnä kaloista ja akvaarioista). Toisaalta taas vesi on elementtini. Rakastan merta erityisesti ja tunnen oloni sen äärellä seestyneemmäksi, horisontissa tuntuu piilevän tuhansia mahdollisuuksia.
Mutta mutta Italian reissu meni oikein kivasti. Spoleto on pieni keskiaikaisen näköinen kaupunki, jossa viihdyin yllättävän hyvin. Äiti teki ruokaa ja itse lepäilin päivät pitkät, mikäs sen rennompaa. Kävimme päivittäin istumassa auringon lämmössä ja melkein päivittäin syömässä jäätelöä. Kävimme kurkkaamassa 1300-luvulla rakennettua linnaa, tekstiilimuseota ja modernia taidemusteota, joka sisälsi lähinnä teoksia 60- ja 70-luvuilta. Spoletossa on erittäin vilkkaasti kulttuuritapahtumia, joista eksyimme pariin klassiseen konserttiin (joista toisessa soitettiin mahtavia espanjalaisia sävellyksiä) ja paikallisten yrittäjien tuotteiden maisteluviikolopulle nimeltään Spoleto Tipica. Haaviin tarttui tryffelisooseja, siis sitä kuuluisaa sientä! Käväisimme halvoilla junilla paikkakunnilla nimiltään Perugia ja Ancona. Perugiasta jäi vain kirjaimellisesti paha maku suuhun. Tai ei aivan, sillä kävimme katsomassa loistavan valokuuvajan, Steve McCurryn näyttelyn. Jos ikinä törmäätte, suosittelen. Ancona taas oli viehättävä merenrantakaupunki.
Tässäpä kuvia:
Asuntomme olohuoneesta.
Perugian kävelykatu.
Näkymiä Perugiassa.
Duomon aukio Spoletossa, sekä välipalapatukka. Yksi ainoista paikoista, joihin paistoi suoraan aurinko! Aurinkoisia paikkoja oli tosi vaikea löytää, koska kaikki istumapaikat on sijoitettu varjoon. Kuvassa muuten Roomasta hankkimani kashmirvillapaita!
Jätskiä oikein nautinnolla nassuun. Kyseessä mansikkajäätelö, joka siis maistuu ihan mansikalta eikä mansikkaesanssilta. Kaulahuivi Roomasta ja mekkokin uusi.
Roomalaisten 2000 vuotta sitten rakentama silta. Tätä voi yhä kävellä. Oli hiukan liian korkea makuuni :D.
Paikallista linnaa duomon aukiolta nähtynä.
Sisareni ja hänen poikkiksensa linnan sisäpihan kaivolla.
Tässäpä uutta mekkoani. Ja mysliä. Ja punaiset silmät. Ei sitä aina patsastella :D.
Pakko muuten mainita, että italialainen televisio on ihan ala-arvoinen! Siis ohjelmat ovat ihan kepulista. Ja kaikki tietenkin dupattua niin ettei sitä jaksa katsoa erkkikkään. Täytyy kyllä ehdottomasti antaa pisteita Portugalille, jossa ohjelmat pääasiassa tekstitetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti