14.5.2013

Äitienpäivä ja äidin haalari

Miksi minulla ei ikinä käy mielessäkään ottaa kameraa mukaan ja kuvata esimerkiksi juhlapäiviä? Äitienpäivästäkään minulla ei ole kuvan kuvaa! Ehkä se johtuu siitä, että pokkarini on niin huono. Jos minulla olisi hyvä, pieni pokkari, jonka saisi kätevästi mukaan, ehkä voisin innostua kuvaamisesta vähän enemmän. En voi lakata soimaamasta itseäni bloggarina kuva-anemiastani.

Minulla on mennyt viikonloppu ja eilinen melko lujaa sen puolesta, että olen ommellut jotain melkein nonstop.  Eilen olin Monmonin luona auttamassa hänen ompeluprojekteissaan. Minulla ei ollut äidille suunnitteilla mitään lahjaa ja kun voivottelin asiaa, Janne ehdotti perjantai-iltana, että tekisin äidille jotain. Päätin kaivaa kangasta ja ompelukoneen esiin. Kävin läpi kaikki Burda-lehteni ja löysin uusimmasta numerosta haluamani. Sitten vain kipinkapin kangaskauppaan! Valitsin puuvillaisen kesähaalarin, eikä minulla ollut tarpeeksi kangasta itselläni (2,7m, se on aika paljon). Piti käydä ostamassa.


Tässä haalarin malli. Valitsin itsekin pienikukkaisen kankaan, mutta kangas oli vihreä, jonka tidän olevan yksi äitini lempiväreistä.


Jos käyttää tätä burdan kaavaa, suosittelen lyhentämään vinoja etureunoja 2 cm. Ne ovat burdan kaavoissa aina liian pitkät. Tein siis haalarin melkoisella paniikkiaikataululla puolessatoista päivässä. Olen tyytyväinen lopputulokseen! Kokokin oli heittämällä oikea ja halari istui melko hyvin. Tykkään kevyistä, perhosmaisista hihoista, ja haalarissa on taskutkin. Äiti oli aika yllättynyt valinnasta ja ilmeisesti suhtautui vähän ep'ilevästi koko haalariin. Mutta kokeiltuaan sitä päälle, hän kaiketi piti siitä :). Ajattelin, että sitä voi käyttää ainakin kesähelteillä mökillä, jos ei muuten, mutta kyllä se minusta sopii ihan hyvin kaupunkikävelyllekin. Äidistä se sopi hyvin myös hiekkalaatikolle mummin vaatteeksi :D. 

Itse äitienpäivää vietimme syömällä Edenissä. Paikka oli äidin valinta ja aika yllättävä. Minulle ei olisi tullut mieleenkään syödä siellä. Extempore kutsuimme Jannenkin vanhemmat mukaan, ja paikalla olikin sitten äiti, minä, Janne ja Jannen vanhemmat. Ruoka oli maittavaa ja seura mukavaa :). Näköalaakin merelle olisi ollut, jos ei olisi ollut ihan sumuista. Yllättävien käänteiden kautta meillä oli juhlimassa siis arveltua isompi porukka ja mukavasti meni pari tuntia jutustellessa. Äiti ja Jannen isä ja äiti eivät ole henganneet kovin paljon yhdessä, joten siksikin oli kiva tavata.

P.S. Parina päivänä on ollut 12 astetta lämmintä, mikä tuntuu aikaisempaan verrattuna ihan kesältä! Vaikka on tässä satanut vettäkin melko reippaasti. Kuitenkin! Eilen minulla oli pikkukengät jalassa :).


Ei kommentteja: