18.11.2008

School girl

Huh huh. Viikon tauko ja I'm back in the game. Aivan hullunmyllyä näiden tuhansien ryhmätöiden, koulutuntien, harrastusten ja sen sellaisten kanssa. Olen ollut niin rätti ja lahna, että päivittäminen on ollut unelma vain.

Korvaukseksi listaan viikon mokat, kolme pahinta randomissa järjestyksessä. Seassa viikon aikana nähyjä asuja.

1. Myöhästely. Siis toivoton myöhästely on lähtenyt käyntiin tämän vuoden alusta. Myöhästyn jopa tapaamisista itseni kanssa. Myöhästyn busseista, tunneilta, tunneilta ruokailun jälkeen, tapaamisista ja niin edelleen...

Liikaa koulua vissiin. Koulutyttötunnelmalla mennään.

2. Unohtelu. Lauantain vietin taidekoululla katsomassa lasten ja nuorten (lähinnä teatteri-) esityksiä. Roikuin siellä kahdesta päivällä yhteen asti yöllä. Seuraavana päivänä sisareni, joka esiintyi tapahtumassa, muisteli edellisen päivän kohtauksia. Minä en muistanut juuri mitään! Tai ketään! Siis ihan rehellisesti enää seuraavana päivänä. Minulla on varmaan jonkin asteinen dementia. Unohtelu laajenee myös koulujuttuihin, enkä minä muista autuaasti päästyäni kotiin koulun jälkeen mitään, mitä minun pitäisi kotitehtävinä suorittaa.


3. Toilailu. Yritin olla tänään koulussa fiksu ja maksaa ruokalassa ruokani lyhyemmän jonon kassalle. Matkalla maksamaan kaadoin keittoa mekolleni. Onneksi siitä ei jäänyt näkyvää tahraa. Haju kylläkin ilmeisesti, sillä kaverini kissa vietti nyt illalla iloiset 10 minuuttia haistellen ja nuollen mekkoni helmaa. Lisäksi meinasin kaatua tänään portaissa. Minimekolla pyllistin. Normipäivä.

Eilen olin siis harkoissa. Ihmettelen yhä miksi niiden täytyy kestää kolme tuntia. Teimme aika jännän tehtävän, jossa yksi asettui toiselle puolelle huonetta ja muut riviin vastapäätä huoneen toiselle puolelle. Kaikki muut paitsi se yksi laittavat silmät kiinni. Se yksi valitsee jonkun, jonka tahtoo kutsua luokseen ja yrittää tehdä niin ilman ääntä tai ainakaan havaittavaa liikettä. Muiden tulee astua eteen tai taakse, kun siltä tuntuu. Oli aika mielenkiintoista, kuinka ihmiset oikeasti liikkuivat luo ja pysähtyivät sanattoman viestinnän seurauksena. Äänettömät käskyt tuntuivat ikään kuin pakottavana vetona tai työntönä vartalossa. Matemattiikkaa opiskelevan ohjaajamme teoria oli, että ihminen kykenee aistimaan paljon enemmän ja eri tavoin kuin yleensä ymmärrämme tai osaamme hyödyntää. Aika mielenkiintoista.

Tässä kaapista kaivamani ihka oikeat tanssikengät. Sain nämä tanssitunneille ollessani 12-vuotias. Valitettavasti se harrastus loppui lyhyeen, tylylle opettajalle kiitos. Mietin ottaisinko nämä uudelleen käyttöön, mutta toistaiseksi olen päätynyt jarrusukkiin :D.



Koska yritämme poikkikseni kanssa rikkoa kaavaa yhdessä (vierekkäin) koneella istumisesta, en höpise tämän enempää. Yritän kehitellä mielenkiintoisempia postauksia jatkossa :).

1 kommentti:

rau kirjoitti...

väväää, mäkin myöhästyin tänään minuutin, ja merkintä on 15-. siis syvältä. (ja en ole koko vuonna myöhästynyt kuin ehkä viidesti!)

hirmu kivoja asuja, varsinkin viimeinen mekko on tosi kiva!