Lähes kaikki hääkoristeet, jotka meillä on, ovat itse tehtyjä: viirit, kukat, kultaiset eläimet, puukoju, valokuvaseinä, vihkipaikan nauhaseinä ja tuulihyrrät. Lisäksi ompelin meidän kukkaistytön mekon ja oman sukkanauhani. Olihan se aikamoista DIY-seikkailua, mutta myös antoisaa ja huokeaakin. Rahaa ei nimittäin ollut ihan kauheasti tuhlattavaksi. Hommasin kaikenlaista pikkutavaraa käytettynä. Vintagena ostin esimerkiksi Jannen solmioneulan käsirenkaani ja käsilaukkuni. En tosin vain hinnan vuoksi, vaan myös saadakseni uniikkeja asusteita. Lisäksi teetimme tai ostimme käsityönä hiuskoristeeni, Jannen kalvosinnapit ja solmiopidikkeen, joka oli bestmanilla lainassa. Morsiusneitojen puvut ostettiin asos.comin alennuksesta, ja pienensin sekä lyhensin ne itse. Edellisenä iltana. Se oli hieman...viimetipassa, mutta onnistui kuitenkin. Säästimme myös esimerkiksi siinä, että täytimme kaikki ilmapallot itse, ja autokuski sekä auto löytyivät perheen piiristä. Rahallisesti panostimme ruokaan, hiuskoruuni, minun pukuuni, hotelliin, DJ:in valokuvaajiin ja kampaajaan. Varsinaista budjettia emme tehneet missään vaiheessa. Yritin käytännössä säästää niin paljon kuin mahdollista ja panostaa tiettyihin juttuihin muita enemmän. Tämä tarkoitti asioita, joita emme osaisi tai joita ei olisi järkevää tehdä itse. Ohjelmakin oli omasta takaa. Vanhempien osallistuminen kustannuksiin oli kuitenkin erittäin olennaista. Suuret kiitokset kuuluvat heille.
Kuvatykitys kera ilmapallojen ja viirinauhojen tulee, än, yy, tee, nyt! Kuvat Valokuvaus Marko ja Katri.
Sirkusteema näkyi kaikessa kutsuista koristeisiin ja ruokaan. Muutama moka sattui matkalla, kuten se, että unohdin ostaa tuikkuihin kynttilät, mutta ei sellaisista asioista kannata stressata hääpäivänä, eikä sen jälkeenkään. Aivan huippupirskeet oli! Ei voi olla kuin kiitollinen, kiittää ja kumartaa.