24.7.2014

Miten ratkaisin vieraskirjan









Avioparin elämää on nyt tällä viikolla harjoiteltu muun muassa maistellen kir royaleja, käymällä läpi vieraskirjaa, suunnittelemalla häämatkaa ja ottamalla aurinkoa. Mikäs sen parempi tapa viettää Jannen viimeistä lomaviikkoa näissä helteissä. Kerrankin Suomessa on kunnon heinäkuu! 










Meillä oli kakunkoristeena muuten tuollainen leijona-leijonankesyttäjä -koriste.  En tainnut esitellä koristetta ollenkaan. Se on ihan mahtava! Teetimme sen jenkeissä täällä. Tekijät tekivät loistavaa työtä. Vaikka eipä se halpaa hupia todellakaan ollut, mutta säilytämme koristeen muistona häistä. Kakunkoristeen vieressä ovat seremoniamestareille eli tirehtööreille tekemäni siliniterihatut. Tosin ne eivät koskaan päätyneet käyttöön, mutta mitäpä tuosta. 

Availimme taannoin kaikki lahjat ja kortit. 



















Kävimme myös läpi vieraskirjan. Ratkaisin vieraskirjan melko nopeasti viikko ennen häitä, heh. Päätin, että haluan polaroid-kuvia vieraista kirjaan. Onneksi kaasollani oli kamera ja filmejäkin. Ei siis tullut ihan tuhottoman kalliiksi, vaikkakaan kaikkia vieraita ei kuvissa ole. Suurin osa niistä, jotka kirjoittivat vieraskirjaan, löytyy myös kuvista. Useimmat kuvat eivät ole kovin tarkkoja, mutta ei sekään niin haittaa. Puhumattakaan siitä, että kuvassa, joka meistä on otettu, naamani tuntuu valuvan oikealle :D. Mutta ei se mitään! Tunnelma on kiva. Kirjoitin vieraskirjaan myös omat tuntoni loppuun. Jannen pitäisi vielä kirjoittaa. Kirjasta jäää tosi kiva muisto kuvineen ja teksteineen!


Ei kommentteja: