29.12.2011

Jälkitunnelmointia



Joulu oli aika hulinaa tänä(kin) vuonna! Teimme itse peruna- ja bataattilaatikot, jälkkärit, rosollin, paistoimme kinkun ja niin edelleen. Minulta meinasi ajoittain loppua kunto, mutta onnistuin lopussa tsemppaamaan. Lahjoja meille kertyi taas kuusen alle aika paljon, kiitos äidin... Äiti sanoi tänäkin vuonna, ettei hän osta kuin yhdet lahjat kaikille ja sitten minä tulen kassin kanssa kotiin! Ehkä jännin lahja tänä vuonna on se leipäkone, jota pyysin. En ole vielä kokeillut sitä, mutta laite on purettu pakkauksesta ja sille on raivattu tilaa täydestä keittiöstämme. Nyt osia pitää enää voidella ja laitetta voi käyttää! On aika jännittävää, että leipäkoneellani voi paistaa myös pullaa ja tehdä hilloa...

Rovaniemellä oli rauhallisempaa, ja meidän tarvitsi vain saapua valmiiseen ruokapöytään, mikä oli varsin mukavaa kaiken raatamisen jälkeen ;). Ehdimme käydä katsastamassa alennusmyyntejä ja loikoilla sohvalla elokuvia katsoen. Tapasimme myös Jannen siskoa ja hänen poikaystäväänsä. Rovaniemellä oli jopa -8 astetta ja lunta paljon enemmän kuin täällä meillä. Tänään näyttää satavan lunta meillekin, ja aura-auto pyörii tuossa parkkiksella ahkerasti. Nyt se valkoinen joulu tulee. Tai pikemminkin valkoinen uusi vuosi.




Uusi vuosi on meille vielä vähän kysymysmerkki. Ehdimme sopia kaverini kanssa, että menisimme heille, mutta sitten sisareni ja vanhempani haluaisivat viettää hollywood-teemaisen uuden vuoden cocktail-paloineen ja cocktaileineen, mikä kuulostaa varsin kiehtovalta. Olen nyt vähän puun ja kuoren välissä. Olimme viime vuonnakin kaverini luona...

Minulla ei taaskaan itselläni ole yhtään kuvaa itsestäni jouluaatolta. Siinä kävi niin, että minä ja nuorin sisareni näytimme kaksosilta. Minä vähän niin kuin kopsasin hänen kampauksensa ja päätimme piruuttamme vetää homman yli, koska näytimme muutenin samalta: lopulta meillä oli samaa huulipunaa, sama silmämeikki ja melkein samat hiukset. Pitää yrittää saada niitä kuvia jonkun kamerasta. Meitä paparazzattiin ihan kiitettävästi.

23.12.2011

Joulupukin töissä





Eilisen käärin lahjoja pakettiin: oli pehmeää ja kovaa, laatikon mallista ja epämääräistä kasaa... Suurin osa on nyt paketoitu! Myös Monmon kävi auttamassa pakettien kanssa. Ja onnistui paketoimaan laatikosta pehmopaketin näköisen :D. No, ei se mitään, onpahan lahjansaajan (eli äitini) entistä vakeampi arvata sisältöä. Tänä vuonna halusin itse koristella myös paperit. Useimmat kuviolliset lahjapaperit ovat ilmeisesti niin paljon muovia, ettei niitä voi lainkaan kierrättää. Olenkin jo monena vuotena ottanut seikan huomioon ja ostanut kierrätettävää lahjakäärettä. Olen myös useana vuonna paketoinut lahjani sanomalehteen. Niistä tulee sillä laillakin tosi kivoja! Tämän vuoden koristeluista tuli kyllä varsin kotikutoisen näköisiä, mutta olen ihan tyytyväinen :).

Homma menee tästä eteenpäin näin: ajan laina-auton takaisin äidille, jotta hän pääsee joulukauppaan, teemme joitain ruokia ja siivoamme äidin luona, missä siis vietämme joulun. 26. päivänä hyppäämme Jannen kanssa junaan ja matkustamme Jannen parheen luo Rovaniemelle (porojen ja joulupukin ihmekaupunkiin :D). Sitten palaamme jo ilmeisesti seuraavana päivänä takaisin. Ehdin mahdollisesti nähdä rakkaita ystäviäni siinä välissä, kunnes onkin jo uusi vuosi. Sen vietosta ei ole vielä ihan 100% suunnitelmaa.

Aion syödä, nauttia siivoamisesta, koristelusta ja muusta valmistelusta! Sekä tietysti sekä lahjojen antamisesta että saamisesta! Tänä vuonna olen odotellut omia lahjojani aika hilpeänä ;). Näyttää kyllä epäilyttävästi siltä, että siskontyttöni lahja ei ehdi tulla, koska tilasin sen netistä. Aikoja sitten! Mutta heidän palvelunsa on ruuhkautunut tjs. Jos pakettia ei tänään kuulu, ei se jouluksi luonnollisestikaan ehdi.

Superihanaa Joulua kaikille lukijoille!
Superfantastic Christmas to all my readers!

16.12.2011

Pimeyttä vastaan








Uusi versio rakennettuna samaisen hameen ympärille. Olen metsästänyt lyhyitä neuleita kissojen ja koirien kanssa. Mielellään sellaisia, jotka eivät olisi kovin laatikkomallisia. Lisäksi materiaalin pitäisi olla pääsääntöisesti muuta kuin akryylia ja polyamidia. Siksi hennesin neuleet eivät ole kelvanneet. Löysin ruskean palmikkoneuleen Lindexiltä. Ostin sen siksikin, että sain sen puoleen hintaan eli 15 eurolla. Ajattelin, että vaikkei neule ole täydellinen, ei se ole liian kallis korvaamaan täydellistä. Minulla on valkoista alpakkalankaa odottamssa, että löydän sopivan ohjeen ja aikaa.

Koulu on loppu tältä vuodelta. Pitäisi jaksaa säätää vielä roikkuvien kurssien esseitä...mutta minulla ovat mielessä vain joululahjat, jouluruuat, joulukoristeet ja joulupuuhat...





15.12.2011

Verennälkä



Kuva: Antti Leimi


Olin viime viikolla mukana kuvaussessiossa. Viime kesän pepin ohjaaja Antti Leimi kutsui minut mukaan vampyyriaiheisiin kuvauksiin. Olin jonkinsortin vampyyrinmetsästäjä, joka - kuten näkyy - päätyy ruokapöytään. Vampyyria esittävä Kristiina oli aika vakuuttava. Siitä täytyy antaa itselleni pisteitä, että minä olen tehnyt Kristiinan meikit :).

En ole koskaan ollut kovin hyvissä väleissä kameran kanssa, mutta olin tällä kertaa rennompi kuin edellisissä kuvauksissa. On vaikea tietää, mikä näyttää kameraan hyvältä ja mikä ei. Mielestäni kamera vangitsee paljon vähäeleisempiä juttuja kuin ihmisilmä. Kuvattavana oleminen on paljon staattisempaa kuin näyttämötyöskentely, ja siksi myös erilaista, vaikka saman tyyppisesti rooleja esitetäänkin. Tällaiset kuvaukset ovat minulle uusia kokemuksia. Jännää!

14.12.2011

Lahjatoiveita

Pikkusiskoni oli näreissään, kun tänäkin vuonna laitoin sähköpostilla perheenjäsenilleni, eli tontuille, kirjeen lahjatoiveistani. Näreys johtui kuulemma siitä, ettei voi olettaa noin vain saavansa kaikkea mitä haluaa. Jäin hieman ihmettelemään tätä, koska eikö joululahjojen antamisessa ole kysymys toiveiden täyttämisestä? Ehkä kirjeet joulupukille ovat jääneet lapsuuteen, ja toivomukset jääneet samalla menneisyyteen. Nyt meidän perheessämme halutaan yllättää iloisesti. Mielstäni joululahjavinkkien antaminen läheisille on kuitenkin jopa suotavaa: joskus lahjojen keksiminen voi  käydä työstä. Itse yritän välttää lahja-ahdistuksen miettimällä joululahjoja jo lokakuusta lähtien. Kirjoitan ideoita ylös, jotta en unohtaisi niitä. Niinpä kovin kauheaa stressiä ei joulukuulle pakkaudu. Kaikkia joululahjoja en ole vielä ehtinyt ostaa, ja suurimmaksi ongelmaksi on osoittautunut hyvien ideoiden kesken tehtävät valinnat. Mikä olisi sittenkin se paras lahja... 

Rakas Joulupukki, tässä omat toiveeni:









Sukkahousut ovat vaatekkaappini kulmakiviä. Hyviä on vaikea löytää, ja kriteerini ovat nykyään aika korkealla. Saa olla vain yksi haarasauma, hyvä materiaali ja mielellään kantapää ommeltuna.




Lapsuuden elokuvien ehdoton klassikko uupuu hyllystäni dvd-versiona.




Liikuntapassi läheiseen kuntokeskukseen, kiitos. Siellä on vain niin kivat ohjaajat ja monipuoliset tunnit!





OBH nordican leipäkone. Olisi ihanaa syödä tuoretta leipää kaupan valmiiksi siivutettujen tusinapussien sijaan!




Minulla on Joka tyypin kaavakirja I, joten myös kakkonen pitää omistaa :).




Tutkiessani eilen blogini hallintaa huomasin, että on olemassa tilasto-välilehti. Sinne on merkattu kuinka paljon kävijöitä blogillani on ollut ja mistä maista kävijät ovat. Olin aika hämmästynyt, kun neljän vuoden aikana blogissani on visiteerannut yli 11 000 ihmistä! Myös se, että kävijöitä on joka kuukausi ja suunnilleen  joka päivä, oli yllätys. Olen ajatellut, että blogiani ei lue kukaan muu kuin minä itse :D. Myös se oli yllättävää, että aika paljon lukijoita minulla on ollut Yhdysvalloista ja Tsekistä. Tunnen itseni uudella tavalla motivoituneeksi näiden tietojen johdosta! Kiitos kaikille lukijoille!


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

13.12.2011

Viininpunaa




Ulkoilmaversio.

Tätä hametta etsin suhteellisen kauan. Suhteellisen, koska mikä muotimaalimassa on kauan, ei ole sitä useinkaan sen ulkopuolella. Mutta siis etsittyäni tätä epäsymmetristä hametta viime keväästä asti, lopulta sellainen tuli vastaan Kreetan Bershkassa. Löytö oli aika yllättävä, koska olin jo ehtinyt luopua toivosta. Yhdenlaisen vastaavan näin kesällä Lontoossa Topshopissa, mutta se oli niin järjettömissä hinnoissa palaksi sifonkia, että jätin hameen kauppaan. Pidän hameen mallista, koska se on elegantilla tavalla dramaattinen ja yhdistelmä sekä pitkää että lyhyttä pituutta.

Olen hameen mallin lisäksi ihastunut tummanpunaiseen väriin. Enkä tänä talvena ole ainoa. Viininpunainen tuntuu jälleen raikkaalta voimakkuudessaan nyt, kun pari vuotta on menty nudeväreillä.









Kuvat lookbook.nu ja Auroran henkarit.

12.12.2011

Two sides





Inspiraation sain asuuni tästä Dress upin asusta, jonka Helmi otsalla -blogin Ranna oli linkannut.



Olin tunkenut asuni hameen jo kesävaatteisiin ja jouduin kaivamaan sen uudelleen esiin. Minulla on ollut pieniä ongelmia löytää Kreetalla Zarasta ostamalleni pörröpaidalle hamekaveria, ja kappasta kummaa onglema ratkesi. Hameesta voi päätellä kuinka ehdoton olen silittämisen suhteen eli en. Toisaalta mielestäni paperipussimainen pinta sopii pehmeän paidan kaveriksi. Dress upin kokoelmassa tuntui muutenkin olevan mielenkiintoisia yhdistelmiä. 



11.12.2011

Joulun merkkejä

Pahoittelen kuukauden kestänyttä hiljaisuutta. Olen blogia enemmän keskittynyt reissailuun, perheeseen ja joulun lähestymiseen :). Ja suoraan sanottuna on laiskottanut! Minkä takia en ole esiintynytkään oikeastaan sellaisissa asuissa, joita kannattaisi kuvata. Tosin itsenäisyyspäivänä pukeuduin kirppikseltä löytämääni punaruskeaan mekkoon, jonka alkuperä sijoittunee sinne 1940-luvulle. Siitä on kuvia, muttei minun hallussani. Linnan juhlissa ei tapahtunut tänä vuonna juuri mitään erityisen kiinnostavaa. Angrybird-puku oli aika mielenkiintoinen ja juontaja totesi juhlien alussa, että "parin minuutin kuluttua tasavalta vaihtuu kuningaskunnaksi ja siirrymme linnanjuhlien loistoon" tai jotain sinne päin. Mielestäni hieman omituista kommentoida itsenäisyyspäivän juhlista, että ne muistuttavat kuningaskunnan juhlia, kun kuitenkin julhimme nimenomaan tasavallan syntymistä, mutta nooh...

Olen fiilistellyt joulua jo jonkin aikaa. Täsmän vuotisesta joulusta minulla on hyvä fiilis. Varsinkin, kun parina edellisenä päivänä on satanut maahan valkoinen lumimatto! Lumi tekee aina jouluisen tunnelman. Tänä jouluna on sisarentyttäreni ensimmäinen joulu. Joulupukkia meille ei vielä tule kylään, koska Aurora ei siitä varmaan oikein mitään vielä ymmärtäisi. Pelkäisi vain pukkia, heh. 







Olen ostanut joitakin uusia joulujuttuja, polttanut kynttilöitä ja yrittänyt miettiä, mikä on lempijoululauluni...





"Gaily they ring while people sing songs of good cheer, Christmas is here..."






Yllätin Jannen hänen syntymäpäivänsä kunniaksi käsityöpajalla :D. Teimme kynttilöitä ja nämä kaksi huopaista tonttua. Arvatkaa kumpi on kumman! No, venäläinen tonttu on Jannen tekemä ja kotimaisemman näköinen minun luomukseni. Minun tontustani piti alunperin tulla myös mies, mutta ehkä siitä tuli sitten lopulta rouva herra tontulle.

1.12.2011

Poikkeus sääntöön

Yleensä en tarjoile youtube-videoita postauksena. Yleensä.








1.11.2011

Maailma syntyi Chaoksesta ja Eroksesta

Voi surku miten kylmää Kreetalla olikaan! Aurinko ei paistanut juuri lainkaan ja tuuli oli lähes myrskyluokkaa. Lämpötila kohosi parhaimmillaan 21 asteeseen, mutta ei se siltä tuntunut. Kuljin suurimman osan ajasta villapaita (se ainoa, joka minulla oli mukana) ja takki ylläni. Harmillisinta oli se, että myös asunnossamme oli todella vilpoista! Sisareni vauvaa ei voinut laskea paljaalle lattialle, vaan aina piti laittaa viltti väliin. Se on se huono puoli, kun rakennetaan viileitä taloja kuumien kesäpäivien varalta: kylmällä on kylmä. Janne jopa sairasti kuumeisen flunssan reissussa, voi raukkaa! Meidän onneksemme Kreetalla on nyt ollut kylmin lokakuu sataan vuoteen, tai jotain.

Muuten matka meni mukavasti! Kävimme turistimatkalla :D Knossoksen temppelissä ja teimme monta matkaa Haniaan. Olen etsinyt paikkoja, joista löytää edullisia ja hyviä nahkatuotteita. Joku ehkä muistaa kuinka etsin vimmalla Jannelle nahkalaukkua, ja toinkin yhden Chilestä. Kävi ilmi, että parhaimmat nahka-apajat sijaitsevat Kreikassa! Kolusimme pieniä katuja, joissa myytiin lähes pelkästään nahkatuotteita. Yhdestä putiikista meidän perhe osti yhteensä viidet kengät :D. Kulutimme muutenkin aikaa shoppailuun suunniteltua enemmän. Olimmehan odottaneet, että saisimme edes vähän kölliä rannalla ja ottaa aurinkoa. Hotellimmekin oli ihan merenrannalla! Minun mukaani ostosretkiltä tarttui mekko, hame, karvapaita, huivi, kengät ja reppu. Mutta Janne pisti paljon paremmaksi, ainakin rahan kulutuksessa :D. Pääasiassa aikani kuitenkin humahti siskontyttöä hoitaessa. On se vaan niin suloinen yhdeksänkuinen otus!

Tykkään paljon tästä neulemekosta! Materiaali on paksuhkoa puuvillaa ja kankaassa on samettisia, pikkuisia sydämiä! Mekossa on T-paitahihat. Myös uusi huivi eksyi päähän. Voin luvata, etten hyppelehtinyt ilman sukkahousuja ulkona tänään. Esittelen vain uusia kenkiäni!








Ja ehkä lempihankintani: pieni reppu nahkaa ja kangasta! Sekä kenkien että repun hinta oli 35 euroa kappale. Rakastan tuota reppua! Molemmat ovat yksityisiltä tuottajilta suoraan ostetut. Repun tekijä oli nahkataituri toisessa polvessa ja herra oli tehnyt laukkuja 35 vuotta.






Tätä reppua olisi saanut eri kuosisilla ja värisillä kankailla, kokonahkaisena ja myös värikkäällä mokkanahalla.



Odotan jo innolla, että pääsen ensi kesänä käyttämään sandaalejani. Ostin tarkoituksella vähän matalammalla korolla varustetut kengät.Näillä voi tehdä pitkiäkin kaupunkivaelluksia ja varvashommelin ansiosta kengät pysyvät hyvin jalassa.

Nyt sitten pitäisi taas löytää arjen rytmi ja rutiini. Se on senkin takia ollut nyt tavallista vaikeampaa (huomasin unohtaneeni mennä palaveriin aamulla), että meidän lentomme lähtikin alkuperäisestä infosta poiketen Kreetalta 00.35 ja olimme Suomessa vasta puoli neljä aamuyöllä. Autostamme oli loppunut akku, joten senkin värkkäämisessä meni aikaa. Olimme sisareni luona Tampereella vasta yhdeksältä aamulla ja takaisin kotona olin vasta 24 tunnin päästä Kreetalta lähdettyämme. Todella pitkä kotimatka tällä kertaa!

P.S. Halloween meni minulta tänä vuonna ihan ohi! En olisi kyllä varmaan jaksanutkaan hipata tänä vuonna. Ensi vuonna uusi yritys :).

20.10.2011

Reputa!


Tässä on trendi, jota hartiani kiittävät! Olen joutunut olkaongelmien takia siirtymään kokonaan reppuihin. Niskani ei vain kestä toispuolista painoa, oli sitä miten vähän tahansa. Reppujen astuminen parrasvaloihin ei olisi voinut tapahtua täydellisempään aikaan! Käsilaukkuni korvaa nykyään kirpparilta hankittu, satiininen ysäripikkureppu. Kuulostaa aika kauhelta, mutta itseasiassa se on aika näpsäkän näköinen. 

Myös nämä ovat aikasta jees. Näistä ottaisin itselleni ensisijaisesti harmaan ja villakankaisen repun. Tarpeeksi siisti ja rento yhtä aikaa.
Klikkaamalla kuvia pääsee niiden alkuperäislähteeseen.







Krokotiilinnahkainen reppu maksaa uskomattomat 34,000 dollaria...

Viimeisiä syyssäteitä




Syksyisen synkkää.

Vaikka oikeasti ei ole ollenkaan synkkää, sillä olen lähdössä huomenna Jannen ja perheeni kanssa Kreetalle! Ensin ajamme Helsinkiin ja lauantaina illalla lähtee lento Haniaan! Loma ja aurinko tulevat tarpeeseen - jos aurinko vain suostuu näyttäytymään. Ennusteet näyttävät alkuviikolle lähinnä 19 astetta, mikä ei ole mikään helle...Toivotaan, että ennustukset menevät alakanttiin. Hauska reissu se varmaan kuitenkin on. Matka on  siskontyttöni ensimmäinen ulkomaanmatka. Cute! :D Mitähän sitä taas pakkaisi mukaan... Muokkasin yhden chloemaisen farkkuhameen oikean kokoiseksi, ehkä se lähtee mukaan. Tähän aikaan vuodesta pitää varautua sekä kuumaan, että jäätävän kylmään. Laukkuun tulee enemmän tavaraa kuin normaalisti. Ajattelimme taas pakata Jannen kanssa samaan matkalaukkuun - Lontoon reissulla meillä oli vain yksi yhteinen laukku ja se riitti, uskokaa pois - mutten tiedä mahtaako tila tällä kertaa riittää. Olen liian väsynyt pakatakseni tänään, joten se huoli jää huomiseksi.

Mukavaa ja piristävää syyslomaa kaikille! 

17.10.2011

Kakkua kaapissa...


Viimepäivinä olen tyrkyttänyt kaikille kakkua, lettukakkua. Ranskalaisittain crepe mille tarkoittaen useista ohuista letuista ja jonkinlaisesta kermatäytteestä koottua täytekakkua. Koska pidan paljon letuista ja rahkasta ja mustikoista, yhdistin kakkuuni niitä kaikkia :). En ole perinteisten taäytekakkujen suuri ystävä, joten lettukakku käy hyvin variaatiosta.







Kuvissa kakku oli vasta tehty, joten sisukset eivät olleet ehtineet jähmettyä vaan valuivat ulos. Nyt kun kakku on viettänyt aikaa jääkaapissa, se on jähmettynyt sopivasti ja leikatuista paloista voi nähdä selkeästi kerrokset. Naminami!


Kukaan ei varmaankaan enää muista, mutta lupasin viime uutena vuonna tehdä jotain täyteen ahdetulle, sekaiselle mekkokaapilleni. Tadaa!




Kaappi ei ehkä näytä kovin siivotulta - erityisesti, kun kaapin lattialla on muun muassa satunnainen hengari...mutta olen siivonnut sen ja laittamassa pois kolmasosaa mekoistani! Ei se onneksi tuntunut aivan niin pahalta kuin pelkäsin. Pikkusisareni vannottivat etten vie vaatteita myyntiin ennen  kuin ovat saaneet tonkia kasani läpi, joten toistaiseksi pois lähtevät vaatteet makaavat tyylikkäästi makuuhuoneeni lattialla. Voin lämpimästi suositella vaatekaapin läpikäymistä! Olen huomannut sen yllättävän tyydyttäväksi puuhaksi, kun vaatteet yllättäen mahtuvat kaappiin ja kaapin täyttävät vain käytössä olevat vaatteet. Se tuo ikään kuin tilaa ja ilmaa pukeutumiseen :). Ajattelen aina, että vanhojen vaatteiden tilalle voi sitten hankkia uusia ihania vaatteita.

12.10.2011

Villasukkia



Viimeaikoina olen ollut poikkeuksellisen tyytyväinen sekä vaatekaappini sisältöön että asukokoinaisuuksiini. Vaikutusta on varmaankin uusilla täydennyksillä (joita olen yrittänyt olla hankkimatta). Harmi sinänsä etten ehtinyt kuvata niitä hyviä asuja. Tässä nimmenomaisessa asussa sen sijaan ei ole mitään uutta. Villapaita on viimevuotinen kirppishankinta ja hame sata vuotta vanha. Ja villasukkakausi on alkanut. Mistä tulikin mieleeni, että olen neulonut sisarilleni lahjaksi omat parit! Olen neulonut villasukat viimeksi yläasteella, ja siihen se neulominen sitten jäikin.




Jostain syystä pinkkeihin sukkiin syntyi noin sentin kokoero... 7 veljeksen Polkka-lankaa voin suositella! Oli hauskaa seurata, kuinka kuvioita syntyi ja väri vaihtui, vaikka en käyttänyt kuin yhtä lankaa (polkka on värjätty hauskasti). Käytin minä vaalean violettia lankaa saadakseni sukista vielä erilaisemmat. Toisessa sukassa on violetti kantapää ja toisessa violetit varpaat. Siskot haluaisivat sukat heti, mutta ajattelin kuitenkin säästää nämä jouluun: helpottaa sitä lahjakarnevaalia.

Elän tällä hetkellä putkessa. Putkessa, joka sisältää ainoastaan ajatuksen edistyvistä koulutöistä. Lähes jokaisen päivän keskeisin ajatus käsittelee sitä milloin palaan kirjojen ääreen ja kuinka kauan jaksan niiden kanssa viettää. Siis olen aika tympeää seuraa ja epätyytyväinen mikäli päiväni täyttyvät muusta kuin kandista. Tänään on tarkoitus aloittaa ensi viikon kahteen tenttiin valmistautuminen. Toisaalta se tuntuu melkein lomalta, koska se ei ole kandin tekemistä. Ja jotta saisin aikani kulumaan entistä koulupainotteisemmin, ilmoittauduin teemaharjoitteluun pitämään leikkikerhoa 1.-2. luokkalaisille. Se homma kestää koko lukuvuoden. Mutta toisaalta se voi myös tuoda vaihtelua ja käytännön tekemistä tekstipainotteiseen arkeen. Näin ainakin toivon.

4.10.2011

Farkkua






Tämä asu on ystäväni Monmonin inspiroima. Itseasiassa tämä asu on puhdas kopio hänen asustaan :D. On minulla sentään erilailla hiukset, puolustukseksi heh. Farkkua farkun kanssa. Olen vihdoin löytänyt hyviä farkkuja! Nyt minulla on kolmet. Nämä eivät ole ne veromodan pöksyt, joista aiemmin mainitsin. Nämä ovat kirppislöytö kahdeksalla eurolla. Vähään aikaan en ole muita käyttänytkään. Paitaa minun oli tarkoitus esitellä. Venyvää, mukavaa ja lyhyttä farkkupaitaa olen etsinyt koko kesän. Kaupoissa tuntui olevan vain tunikoita. Hennesiltä löytyi lopulta oikeanlainen.

Meillä oli tänään teatteriporukan kanssa disney-elokuvailta :). Katsoimme Mulanin ja Hopon Poppoon. Molemmat löytyivät minun hyllystäni. Kävi kyllä kateeksi emännän piirrettyjen leffon hyllyä! Se on pullollaan klassikoita! Pitäisi hankkia itselle vielä ainakin Leijonakuningas, koska onhan se superklassikko. Aika nostlgista katsoa lapsuutensa elokuvia. Sitä myös huomaa näin aikuisena asioita, jotka menivät lapsena ihan ohi. Se on mielenkiintoista.

Piti kertomani, että vaaleanpunainen hiuskokeiluni päätyi...noh, ei oikeastaan mihinkään. Väri ei nimittäin tarttunut hiuksiini oikeastaan ollenkaan. Harmi. Jos haluaisin toivomani lopputuloksen, pitäisi tehdä värinpoisto, mitä en rupea tekemään. Väri nimittäin haalistuisi pois ja jäljelle jäisivät värittömät, vaaleat ja huonokuntoiset hiukset - no thanks. Luonnollisuudessa on puolensa ja tällä mennään.

21.9.2011

Wanna be cotton candy!




Olen vihdoin ottanut käyttöön huuto.netsitä kaivamani valkoisen irtokauluksen. Hoksasin nimittäin tänään, että kaulus istuu tämän paidan kanssa varsin hyvin. Vattupaidasta on tullut jumitusvaatteeni. Käytän välillä jotain muuta pari päivää ja sitten olenkin taas ujuttautunut tähän. No, kun tämä on pehmeä ja kevyt ja lämmin ja ihanan värinen... Olen nyt ylipäätään innostunut kivojen paitojen alta pilkistävistä kauluksista. Ja niistä kivoista paidoista, joita olevn havainnut omistavani hämmentävän vähän. Olen viimevuosina panostanut enemmän neuletakkeihin.



Lähikuvaa uusista kengistäni. Kyllä näistä vielä jalkineet tulee :D.


Sitten sekä inspiraatiota että äksöniä. Olen nimittäin sen verran vakavissani kokeilemassa vaaleanpunaisia hiuksia, että tilasin jo värinkin. Ihan vaaleanpunaista hiusväriä on vaikea ellei mahdoton löytää, mutta kuulemma pinkistä shokkiväristä saa vaaleanpunaista lantraamalla sen hoitoaineeseen. Eli paljon hoitoainetta, vähän väriä ja testaamalla johonkin huomaamattomaan hiusosioon saa oikean sekoitussuhteen. Puhtaan vaaleanpunaisen aikaansaaminen vaatisi värinpoistoa, mitä en missään tapauksessa ryhdy hiuksilleni tekemään (kaiken sen kärsimyksen jälkeen mitä ne ovat joutuneet kokemaan), joten tiedän ettei lopputulos ole niin kuin esimerkiksi ensimmäisessä kuvassa, vaan lähempänä persikan sävyä kuten viimeisen kuvan tytöllä. Katsotaan ;).








Kuvat: 
http://welovepastelhair.tumblr.com/tagged/pink+hair
 http://audrey-tokyoluxhollywoodlan.buzznet.com/user/photos/?id=65953101