29.6.2013

Enää 1 vuosi 2 viikkoa

Olen taas saanut hääinnostuksen hännästä kiinni. Ehkä siksi, että juhlapaikka on edelleen varaamatta ja paniikkia alkaa olla ilmassa. Heinäkuu kun on se kaikkein suosituin kuukausi ja viikonloppuja rajoitetusti. Vielä talvella kaikki suhtautuivat hääaikatauluumme niin, että aikaa on vielä niin paljon, ettei mitään kannata tehdä. No, nyt on aikaa vähän yli vuosi ja kilpailu juhlapaikoista alkaa olla kovaa. En ole vielä ehtinyt muuta kuin ottaa selvää millaisia vaihtoehtoja täällä ylipäätään on. En ole siis päässyt katsomaan paikanpäällä! Teatterihommien kanssa on nyt niin kiire, etten ole kyllä millään ehtinyt. Peter Panin ensi-ilta on 5.7. eli ensi viikon perjantaina, jaiks!

Löysin hääaiheisen haasteen täältä.


1. Millaiset olisivat unelmienne häät, jos ei tarvitsisi miettiä budjettia? 
Koristeelliset ja tuhottomasti ruokaa! Meillä olisi varmaan paljon kukkia, valoja, paperikoristeita ja varmaan jotain erikoista. Ei mitään pröystäilevää, vaan eleganttia ja hauskaa. Varmaan kehittelisin myös enemmän ohjelmaa ja tekemistä. Olisi esimerkiksi hauska, jos vieraat sommittelisivat itse kukista jotain, vaikka rintakoristeita. Ehkä menisimme myös naimisiin jossain muualla kuin Suomessa ja kustantaisimme kaikki vieraatkin paikalle. Lomamatka ja häät samassa!



2. Minkälaiset yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat teillä on?
Jaa-a. Emme ole tehneet kovinkaan pitkän tähtäimen suunnitelmia siksi, että monet asiat ovat vielä niin auki. Lapsia olisi tarkoitus tehdä mielellään ennen kuin täytän 30-vuotta. Nyt asumme eri paikkakunnilla opintojen vuoski, mutta tämän vuoden jälkeen minun olisi tarkoitus kai siirtyä Kajaaniin (yök), koska siellä olisi myös minulle hyvin töitä.





3. Kumpi kosi? Millä tavalla ?

Virallisesti vai epävirallisesti? ;D Minä päätin, että nyt olisi aika mennä kihloihin ja sitten naimisiin. Aloin säännönmukaisesti vinkkailla Jannelle asiasta. Kihlajaisjuhlapäiväkin oli päätetty ennen virallista kosintaa :D. Tämä siksi, että Jannella olisi jokin takaraja, jotta hän saisi aikaiseksi. Jos homma olisi jätetty ihan vain Jannen harteille, odottelisin varmaan edelleen. Olin siis sitä mieltä, että Janne saa ottaa vastuuta sen kosinnan verran, minä hoidinkin sitten oikeastaan kaiken muun. Asetin vain yhden toiveen kosinnalle: sen piti olla yllätys. Inhoan sellaista vaivaantuneisuutta, että pitäisi muka olla yllättynyt, mutta ei yhtään ole. Janne esitti kysymyksen, kun kävimme läpi hullujen päivien esitettä - niin kuin teemme aina. Se oli ainakin yllätys! Hämmennyin niin, että vastaus oli jotain yninän ja joon väliltä :D. Ja siis "joo", kuinka tyylikästä! Mutta siitä jäi lämmin muisto!






4. Onko sinulla paljon häästressiä ?
Asteikolla 1-10 ehkä 5 tällä hetkellä. Ei muuten, mutta se paikka! Myös lopullisen teeman muotoutuminen on edelleen vähän auki.

5. Mitä aiotte tehdä viimeisenä iltana ennen hääpäivää ?
Hmm. Nukummekohan me yhdessä vai emme...Ehkä olisi jännittävämpää nukkua eri paikoissa ja tavata vasta vihkimistilaisuudessa. Minä varmaan olen niin kuitti, että en osaa ajatellakaan mitään muuta kuin nukkumista! Käyn varmaan suihkussa tai kylvyssä äidin luona, juon kupin teetä ja sänkyyn. Haluan kunnolliset yöunet ennen häitä, ehdottomasti. Jos pystyn jännitykseltäni nukkumaan!

6. Lempivärisi ?
Vaikea kysymys. Riippuu vähän siitä missä väri on. Ehkä vanh roosa tällä hetkellä.






7. Kasvatatko hiuksiasi hääpäivää varten ?
Ei paljon kyllä tarvitse! Ajattelin pitää ne pitkänä hääpäivää varten. Ei sillä, että olisin mitenkään suunnittelemassa hiustenleikkuuta muutenkaan. Pitää hoitaa hiuksia vähän paremmin kuluvan vuoden ajan, käydä esimerkiksi leikkauttamassa latvoja vähän useammin kuin kahdesti vuodessa.






8. Mitä aiot hankkia huomenlahjaksi ?

Mikä on huomenlahja? :D Wikipedian mukaan: Huomenlahja on aviomiehen vaimolleen hääyötä seuraavana aamuna antama lahja. Aiemmin huomenlahja saattoi olla vaikkapa lehmätorppaastioita tai rahaa. Nykyaikana huomenlahja on usein korukello tai vastaava. Myös morsiamet haluavat nykypäivänä usein muistaa tuoretta aviomiestään lahjalla. Jassoo...ei kyllä aavistustakaan. Janne hyppisi riemusta jostain tietokonepelistä.

9. Lempi automerkkisi ?
Sanotaan nyt vaikka volvo. Se oli vanhempieni henkilöauto, kun olin pieni. Siitä on hyviä muistoja.






10. Suurimpia toiveita häälahjan suhteen ?
Me emme halua lahjoja. Mieluummin otamme rahaa, jolla voimme hankkia tarpeellista tavaraa uuteen kotiin, tarpeistoa syntyville lapsille ja häämatkaa varten.

11. Mitä teette mieluusti yhdessä ?
Katsomme elokuvia, pelaamme lautapelejä, hengailemme ystävien kanssa...





Ei kommentteja: